Tunnen naisen joka joutui käymään keikoilla yksin, ei ollut kaveria mukaan keikalle

Outo aloitus. Moni haluaa olla yksin ja tehdä asioita yksin.

Oma lukunsa ovat ne ihmisriippuvaiset, jotka eivät pysty tekemään mitään yksin.

😪😪

Kuulostat ap ihmiseltä, jonka puoliso valitsee minne menette.

Lapsuudenkavereitani ei musiikki juuri kiinnosta, yhtä lukuunottamatta ja mieheni ei pidä baareista tai ihmispaljoudesta.

Itse rakastan musiikkia. Mitäs se kenellekään muulle kuulee jos menen yksin?

Kunnon kaasuvalottaja ap joka tietysti kertoo miten hänellä on asiat muka hyvin mutta toisessa on jotain vikaa. Narsistin kikka.

Käyn usein yksin teatterissa ja konserteissa, myös kevyen musiikin konserteissa.

Jos en kävisi yksin, en voisi koskaan nauttai noista elämyksistä.

Ja toisekseen, työttömyysperheissä ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa molemmille lippua. Teatterilippu maksaa n.30- 35 euroa.  Joten kun kaksi menee se tekee 70 euron loven kukkaroon.

Eikä kaikilla sellaisia ystäviä, jotka ovat juuri samoista asioista kiinnostuneet kuin itse.

Minä olen käynyt paljon yksin keikoilla ja festareilla. Nuorempana kävin muutaman kerran kaverin kanssa, mutta ihan rehellisesti sanottuna kokemukset eivät olleet yhtä hyviä. Varsinkin festareilla kaikki on paljon sujuvampaa kun on yksikseen.

Mulle noissa tapahtumissa musiikki on se pääasia, ei muiden kanssa seurusteleminen.

Olisit itse tarjoutunut tälle naiselle keikkaseuraksi, jos hänen kohtalonsa oli mielestäsi niin traaginen. Eiku hetkinen, sittenhän et olisi päässyt provoilemaan ja pönkittämään omaa erinomaisuuttasi vauvapalstalle. Miten saatoin unohtaa.

Nuorena menin baariinkin mieluummin yksin, silleen oli helpompi tutustua uusiin ihmisiin kuin kanalaumassa.

Keikoilla kävin yksin, koska kavereiden musamaku ei kohdannut eikä opiskelijabudjetilla ostettu lippuja keikalle joka ei itseä kiinnosta.

Nykyisin menen miehen kanssa JOS on onnituttu löytämään lapsenvahti.

Yksistä firman pikkujouluista lipesin välillä Alangon keikalle ja sitten takaisin porukkaan.

Elämä on mielekkäämpää kun tekee juttuja joista pitää eikä jatkuvasti mieti mitä muut ajattelee.

Ap on näitä joita jonkun täytyy olla koko ajan pitämässä kädestä kiinni. Todella ahdistavia tuollaiset roikkujat, varo vaan ettei miehesi lähde jonkun itsenäisemmän matkaan ;)

Onko AP niitä keikan aikana mölisijöitä? On se jotenkin käsittämätöntä, että tullaan isossa seurueessa keikalle vaihtamaan kuulumisia, luulisi siihen olevan halvempia ja mukavampiakin ympäristöjä. Se on kuitenkin kaikkein käsittämättömintä, että tullaan keikalle juurikin vaikka oman puolison kanssa, jonka kanssa muutenkin on paljon yhdessä, ja sitten pulistaan. 

Meitä on moneen junaan; minulla olisi kyllä ystäviä keikoillelähtijöiksi, mutta kaikki omat suosikkibändini eivät kiinnosta heitä, eikä heidän vuorostaan minua. En näe mitään mieltä lähteä sellaiselle keikalle, jonka artistikattauksesta ajattelee lähinnä ”hohhoijaa”. Sitten kun osuu kiinnostukset yhteen niin voi lähteäkin porukalla.

Ensimmäisen kerran kävin yksin keikalla 18-vuotiaana; lähdin pienestä kotikylästä ”isolle kirkolle”, kun oma kaikkien aikojen suosikkibändi saapui Helsinkiin. Ei noihin aikoihin (/tuon ikäisenä) ollut puhettakaan, että kukaan olisi maksanut keikkalippua ja matkakuluja vain lähteäkseen meikäläiselle seuraksi.

Kaverini käy aina yksin leffassa. Lähtisin mukaan ja porukassa on 8 muutakin ihmistä, jotka lähtisivät. Haluaa kuulemma käydä yksin että pystyy keskittymään leffaan.

Jaahas. Vai niin. Itse olen käynyt parikymmentä kertaa Lontoossa. Ihan vaan siksi, että halusin nähdä teatteria, balettia ja oopperaa. En jäänyt kyselemään kavereilta, haluavatko he lähteä Lontooseen. Lähdin yksin ja haistatin pitkät paskat kavereille, joiden mielestä "baletti on homojen hommaa". 

Mulla on kyllä kavereita ja mieskin, mutta käyn yksin keikoilla. Silloin kun johonkin isolle keikalle viitsin lähteä, kyse on oikeasti minulle tärkeästä bändistä/artistista. Haluan vain ja ainoastaan nauttia musiikista, en puhua kenenkään kanssa enkä odotella ketään vessajonosta. Haluan mennä ihan omien aikataulujen mukaan ja yleensä tuollainen keikkareissu on mulle miniloma mihin yhdistän hotellissa yöpymisen ja kaupungissa kiertelyä.

Vaikka provohan tämä oli.

Mielummin yksin diggailemaan, kuin porukalla juoruilemaan. Mä ainakin menen kuuntelemaan musaa mistä itse tykkään, en kenenkään mieliksi ( no joskus olen mennyt eikä ole olut niin kivaa). Kannattaisi aloittajankin kokeilla joskus, voisi olla yllätys.

Tavallaan ymmärrän ap:tä, en itse lähde keikoille tai illanviettoihin mielelläni yksin, koska tiedän sen toisinaan johtavan siihen, että kuljen seinänvierustoja juuri niin epätoivoisen näköisenä, että karkotan varmasti kaikki. Toisaalta tunnen muutaman naisen, jotka ovat käytännössä aina liikkeellä yksin ja saavat aina seuraa tuntemattomistakin, jollei tuttuja paikalta löydy.

Eli, tuskin kannattaa kauheasti pohtia, jos joku käy keikoilla yksin, se voi olla oma valinta tai tilanteen sanelema vaihtoehto. Annetaan jokaisen kulkea kuten haluaa.

Baariin voin mennä yksin ja matkustella ym., mutta mihinkään keikalle en menisi yksin. Siellä yksinäisyys korostuisi.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas. Vai niin. Itse olen käynyt parikymmentä kertaa Lontoossa. Ihan vaan siksi, että halusin nähdä teatteria, balettia ja oopperaa. En jäänyt kyselemään kavereilta, haluavatko he lähteä Lontooseen. Lähdin yksin ja haistatin pitkät paskat kavereille, joiden mielestä "baletti on homojen hommaa". 

Minäkin olin joskus kymmenen päivää Lontoossa yksin, tarkoitus oli kiertää galleriat ja museot läpi. Yksin on kyllä aika väsyttävää: onneksi tutustuin kirjakaupassa yhteen tyyppiin, niin vietin aikaa hänen kanssaan.

Siis mitä? Mä en menisi keikoille kaverin tai miesystävän kanssa. Nuorempana tuli oltua kavereiden ja poikaystävän kanssa, mutta paljon kivempaa on yksin.