Puolison lapsuudenkoti, ei saisi remontissa muuttaa asioita

Jos omistat puolet talosta, sinullakin on sananvaltaa. Mutta toinen asia on, miten saat sitä käytettyä niin, ettei mene välit. Ja jos et saa, niin miten pinnasi kestää.

Vierailija kirjoitti:

Jos omistat puolet talosta, sinullakin on sananvaltaa. Mutta toinen asia on, miten saat sitä käytettyä niin, ettei mene välit. Ja jos et saa, niin miten pinnasi kestää.

Niin, noiden asioiden kanssa tässä painitaan.

Kauanko olette asuneet siellä yhdessä? Minäkin asun puolison lapsuudenkodissa. Hänelle tuli alkuvuosina tuollaisia "puolustusreaktioita" monessa asiassa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa täällä on laiteltu paikkoja meidän molempien mieleen. Todellakin se on myös sinun kotisi ja puolisosi pitää se ymmärtää. Mutta samalla olen sitä mieltä, että kun muuttaa toisen lapsuudenkotiin, pitää hyväksyä se että kaikkea ei voi aloittaa samalla tavalla puhtaalta pöydältä kuin molemmille ihan uudessa kodissa. On hienotunteisia välttää sellaista "nyt pistetään koko paska kerralla uusiksi" -asennetta, kun se on tosiasia että siinä kodissa on toiselle rakkaat muistot jo vuosien takaa.

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olette asuneet siellä yhdessä? Minäkin asun puolison lapsuudenkodissa. Hänelle tuli alkuvuosina tuollaisia "puolustusreaktioita" monessa asiassa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa täällä on laiteltu paikkoja meidän molempien mieleen. Todellakin se on myös sinun kotisi ja puolisosi pitää se ymmärtää. Mutta samalla olen sitä mieltä, että kun muuttaa toisen lapsuudenkotiin, pitää hyväksyä se että kaikkea ei voi aloittaa samalla tavalla puhtaalta pöydältä kuin molemmille ihan uudessa kodissa. On hienotunteisia välttää sellaista "nyt pistetään koko paska kerralla uusiksi" -asennetta, kun se on tosiasia että siinä kodissa on toiselle rakkaat muistot jo vuosien takaa.

Pari vuotta asuttu, nyt aletaan pikku hiljaa suunnittelemaan isompia remontteja. Olen huomannut että hän kiintyy myös tavaroihin, ja on vähän hamstraajan vikaa. Varmaan samaa perää tuo muutosvastarinta. Luulee että muistot ovat niissä tavaroissa, tai siinä että missä kohtaa se keittiönkaappi seisoo ja jos kaapin siirtää tai tarpeettoman tavaran laittaa kiertoon, siihen liittyvät muistot katoavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos omistat puolet talosta, sinullakin on sananvaltaa. Mutta toinen asia on, miten saat sitä käytettyä niin, ettei mene välit. Ja jos et saa, niin miten pinnasi kestää.

Niin, noiden asioiden kanssa tässä painitaan.

Omalla miehellä on perintömökki. Tuntuu tällä hetkellä siltä, että pitäköön tunkkinsa, ja se mökki on ruvennut symboloimaan minulle sellaista riippakiveä, että mieskin alkaa risoa. Ja se on sentään vain mökki. En siis tällä hetkellä kykene arvostamaan heidän hienoa sukuperinnettään 💩

Miehen vai naisen lapsuuskoti?

Piirtäisin uuden keittiön pohjapiirustuksen, jossa osoittaisin vaihtoehdon.keittiöjärjestelyille - enemmän tilaa, valoa ym.

Keksisin uuden arvokkaan käyttötarkoituksen ja paikan isolle kaapille.

Kokemuksesta tiedän, että hyviä vanhoja asioita voi säilyttää, vaikka koti niiden ympärillä muuttuisi uudeksi kokonaan.

Olen myös kunnostanut pari tappotuomion saanutta kalustetta uuden veroisiksi ja ovat käytössämme. Ehkäpä teidänkin kaappivanhuksenne piristyisi pienestä ehostamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olette asuneet siellä yhdessä? Minäkin asun puolison lapsuudenkodissa. Hänelle tuli alkuvuosina tuollaisia "puolustusreaktioita" monessa asiassa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa täällä on laiteltu paikkoja meidän molempien mieleen. Todellakin se on myös sinun kotisi ja puolisosi pitää se ymmärtää. Mutta samalla olen sitä mieltä, että kun muuttaa toisen lapsuudenkotiin, pitää hyväksyä se että kaikkea ei voi aloittaa samalla tavalla puhtaalta pöydältä kuin molemmille ihan uudessa kodissa. On hienotunteisia välttää sellaista "nyt pistetään koko paska kerralla uusiksi" -asennetta, kun se on tosiasia että siinä kodissa on toiselle rakkaat muistot jo vuosien takaa.

Ja siis ei olla, tai en ole, laittamassa kaikkea kerralla uusiksi. Ei olisi sellaiseen rahaakaan. Mutta tuo kaappiasiakin, tällaisenaan keittiössä on yksi vajaa kolmemetrinen tila ala+yläkaapistolle, tuon kaapin pois siirtämällä (huom. olen täysin valmis säilyttämään kaapin toisaalle sijoitettuna!) saisi tuota kaapistoa lisää vielä parisen metriä.

Sitäkin täytyy vähän ajatella, että kumpi siellä keittiössä enemmän häärää. Jos mies laittaa ruuan ja hommailee siellä, niin ok haluta epäkäytännöllinen mutta rakas vanha kaappi sinne, mutta jos sinä puoliksikaan yhtä paljon siellä työskentelet, niin sulla pitää olla myös sananvaltaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauanko olette asuneet siellä yhdessä? Minäkin asun puolison lapsuudenkodissa. Hänelle tuli alkuvuosina tuollaisia "puolustusreaktioita" monessa asiassa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa täällä on laiteltu paikkoja meidän molempien mieleen. Todellakin se on myös sinun kotisi ja puolisosi pitää se ymmärtää. Mutta samalla olen sitä mieltä, että kun muuttaa toisen lapsuudenkotiin, pitää hyväksyä se että kaikkea ei voi aloittaa samalla tavalla puhtaalta pöydältä kuin molemmille ihan uudessa kodissa. On hienotunteisia välttää sellaista "nyt pistetään koko paska kerralla uusiksi" -asennetta, kun se on tosiasia että siinä kodissa on toiselle rakkaat muistot jo vuosien takaa.

Pari vuotta asuttu, nyt aletaan pikku hiljaa suunnittelemaan isompia remontteja. Olen huomannut että hän kiintyy myös tavaroihin, ja on vähän hamstraajan vikaa. Varmaan samaa perää tuo muutosvastarinta. Luulee että muistot ovat niissä tavaroissa, tai siinä että missä kohtaa se keittiönkaappi seisoo ja jos kaapin siirtää tai tarpeettoman tavaran laittaa kiertoon, siihen liittyvät muistot katoavat.

Tuttua! Tavaroiden rakastamista ei saa ihmisestä pois, mutta itse taas ajattelen päivä päivältä enemmän päinvastoin. T. mökkivihaaja

Anoppi on vuosia ehdotellut asuntojen päittäin vaihtoa, hän meidän rivariin ja me hänen ok-taloon. Muuten olisikin ihan jees, mutta juuri anopin kommentointi jo nyt, kun olen hankkinut uudet verhot tai maton, hän kysyy aina mikä vika vanhassa oli. Voin vain kuvitella, jos vaihdan hänen valitsemansa tapetit... Ja hän on juuri remontoinut koko talon tyylillä, joka ei ole yhtään omani. Joutuisin sitä keittiötä katsomaan 20 vuotta, ennenkuin uskaltaisi vaihtaa. Oma mieheni on jo tottunut mun sisustamiseen, moni hänen hankkima juttu on vuosien saatossa vaihtunut mutta anoppi onkin sitten eri juttu... Eli emme ole muuttamassa miehen lapsuudenkotiin, vaikka sijainti ja pohjakin olisi ihan jees.

Kamalaa. Miksi suostutte muuttamaan puolison lapsuudenkotiin? Onko tämä joku maalaisten juttu?

Onko puoliso itse ennallaan säilyttämisen kannalla, vai yrittääkö hän miellyttää vanhempiaan?

Tässä kirjaimellisesti kiistellään siitä kuka määrää kaapin paikan :D

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa. Miksi suostutte muuttamaan puolison lapsuudenkotiin? Onko tämä joku maalaisten juttu?

Puolison leskiäiti kuoli, talo jäi tyhjäksi. Eipä siinä kauaa tarvinnut miettiä että lähdetäänkö pienestä rivarikämpästä omakotitaloon jossa iso piha. Tuo asia ei kaduta ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko puoliso itse ennallaan säilyttämisen kannalla, vai yrittääkö hän miellyttää vanhempiaan?

Eivät elä enää kumpikaan vanhemmista. Omista lapsuudenjutuista pitää kiinni. Sentimentaalinen tyyppi.

Kauhea tilanne. En kyllä suosittele kenellekkään muuttamista toisen lapsuudenkotiin. Pahimmillaan siellä on anoppi ja appi jatkuvasti huseeraamassa, kun mieltävät talon edelleen omaksi kodikseen..

Vierailija kirjoitti:

Puolison leskiäiti kuoli, talo jäi tyhjäksi. Eipä siinä kauaa tarvinnut miettiä että lähdetäänkö pienestä rivarikämpästä omakotitaloon jossa iso piha. Tuo asia ei kaduta ollenkaan.

Eli kyse ei todellisuudessa ole kaapista, vaan siitä että puoliso yrittää vaalia lapsuusmuistojaan ja vanhempiaan ja kuvittelee, että ne ovat vanhoissa sisustusratkaisuissa.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi on vuosia ehdotellut asuntojen päittäin vaihtoa, hän meidän rivariin ja me hänen ok-taloon. Muuten olisikin ihan jees, mutta juuri anopin kommentointi jo nyt, kun olen hankkinut uudet verhot tai maton, hän kysyy aina mikä vika vanhassa oli. Voin vain kuvitella, jos vaihdan hänen valitsemansa tapetit... Ja hän on juuri remontoinut koko talon tyylillä, joka ei ole yhtään omani. Joutuisin sitä keittiötä katsomaan 20 vuotta, ennenkuin uskaltaisi vaihtaa. Oma mieheni on jo tottunut mun sisustamiseen, moni hänen hankkima juttu on vuosien saatossa vaihtunut mutta anoppi onkin sitten eri juttu... Eli emme ole muuttamassa miehen lapsuudenkotiin, vaikka sijainti ja pohjakin olisi ihan jees.

Oletteko niin hyvissä väleissä, että voisitte keskustella tuon asian pois päiväjärjestyksestä etukäteen? Selittäisit rauhallisesti anopille, mitä ajattelet? Jos suunnitelma muuten olisi ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolison leskiäiti kuoli, talo jäi tyhjäksi. Eipä siinä kauaa tarvinnut miettiä että lähdetäänkö pienestä rivarikämpästä omakotitaloon jossa iso piha. Tuo asia ei kaduta ollenkaan.

Eli kyse ei todellisuudessa ole kaapista, vaan siitä että puoliso yrittää vaalia lapsuusmuistojaan ja vanhempiaan ja kuvittelee, että ne ovat vanhoissa sisustusratkaisuissa.

Niin, jotain tällaista siinä on.

Meillä tehtiin niin, että mitä halusin, sen maksoin kokonaan. Esimerkiksi keittiöremontin 22 000 e maksoin ihan yksin, koska sen remontin halusin ja sain suunnitella juuri niin kuin tahdoin. Mies ei vastaavasti laittanut muuhun remonttiin samaa summaa, vaan sijoitti omia rahojaan todeten, että nykyinen pesuhuone ja sauna kelpaa hänelle hyvin. Mies vain totesi, että hän ei ryhdy ehjää korjaamaan siksi, että ei ole kiva ja siihen minun on tyytyminen.