Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen jatko uskottomuuden jälkeen?
Epätoivoinen
22.03.2021 |
Haluaisin kuulla kommentteja sellaisilta, jotka ovat pystyneet jatkamaan parisuhdetta vielä uskottomuuskriisin jälkeen. Ja etenkin, jos suhde on sen jälkeen muuttunut paremmaksi. Minkä avulla selvisitte jatkamaan? Kauanko kesti luottamuksen palautumisessa? Edellyttikö uusia parisuhteen sääntöjä / käytäntöjä?
Jos olit petetty osapuoli, niin mikä asia pettämisessä oli vaikein käsitellä? Miten pääsit yli? Miten pystyit hyväksymään, että puolisosi on valehdellut? Koitko häpeää? Romahtiko itsetuntosi?
Jos olit pettänyt osapuoli, miten käsittelit syyllisyytesi, katumuksesi tms, jos niitä oli? Oliko kumppanin tuska helppo ottaa vastaan? Puhuitko lopulta totta kumppanillesi esim sivusuhteen laadusta, kestosta ja siihen liittyneistä tunteista? Oliko sinulla kumppania kohtaa rakkautta jäljellä vai pitikö se muodostaa uudelleen? Mikä sai sinut pettämään? Mikä sai sinut lopettamaan pettämisen?
Kannattiko suhteen jatko? Ja minkä ajan kuluttua pystyit tämän toteamaan?
Kommentit (72)
Minä olin uskoton miehelleni 8 vuotta sitten. Petin suutuspäissäni. Kadun edelleen paljon, koska rikoin miehessäni jotakin. Pettäminen ei merkinnyt minulle mitään, typerää ajattelemattomuutta. Sen jälkeen puhuttiin paljon ja päätettiin jatkaa yhdessä, perustettiin perhe ja yritettiin saada se kaikki hyvä takaisin, jonka rikoin. Helppoa se ei ollut. Menetin mieheni arvostuksen, jonka kanssa kamppailaan ajoittain edelleen.
Helpompaa olisi ollut erota, meillä kuitenkin oli hyvä suhde eikä pystytty eroon. En tiedä miten mieheni kykeni antamaan minulle anteeksi, paljon hän kärsi tekoni vuoksi. En tiedä pystyisinkö vastaavaan. Enkä tiedä kannattiko suhdetta jatkaa, olen kuitenkin onnellinen, että kaikesta huolimatta jatkettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko olla niin, ettei pettäjä oikeasti tiedä miksi pettää? Että oikeasti kuitenkin rakastaisi puolisoaan, vaikka pettää? Ettei se kolmas osapuoli merkitsisi pettäjälle "mitään"? Ei silti, vaikka tuon kanssa pettäisi useamman kerran ja yhteydenpito olisi muutoin tiivistä? Olen kuullut ja lukenut tällaisista selityksistä, mutta onko se vain keino olla loukkaamatta vielä enemmän?
Ei. En lopulta halunnut olla enää miehen kanssa joka pystyy antamaan naisensa pettämisen anteeksi.
Vaimosta voi tehdä huo*an, mutta huo*asta ei kannata tehdä vaimoa.
Molempien pitää pystyä hyväksymää asia ennen kuin suhde voi jatkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, me olemme mieheni kanssa jatkaneet nyt yhdessä yli puoli vuotta uskottomuuden jälkeen (minun). Ei tästä oikein nyt ole hyvää tullut, ainakaan vielä.
Syyllisyys on tietysti hirveä, mutta minusta sille ei oikein voi mitään tehdä, sen kanssa on elettävä. Ei ole miehelläkään helppoa ollut, tunteet ailahtelevat laidasta laitaan. Alussa puhuttiin paljon, mutta nyt ei taas olla jaksettu, koska siitä tulee riita, ja sitä välttelemme kumpikin. En tiedä, kumpikaan ei oikein pysty/osaa tehdä ratkaisua että miten tästä eteenpäin. Erittäin vaikea ja raastava tilanne.
En tiedä mikä sai minut pettämään. Ehkä oma ikäkriisi enemmän kuin parisuhteen mahdolliset ongelmat, ainakaan en osaa osoittaa mitään yhtä suurta ongelmaa että olisi ollut. Pitkä yhteiselo takana jne. Ehkä hain vähän jännitystäkin.
Luottamus ei kai palaudu koskaan entiselleen, ja senkin kanssa on kai vaan elettävä.
Kumpikin teistä on tuossa vain ja ainoastaan sen takia että pelkäätte kumpikin olla yksin. Siinä sitä sitten kituutetaan menemään loppuelämä.
Vierailija kirjoitti:
Molempien pitää pystyä hyväksymää asia ennen kuin suhde voi jatkua.
Mutta tuskin aidosti oikeasti pystyy täysin hyväksymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se palaudu ikinä takaisin, menee pysyvästi suhde rikki. Se pettäminen on lopun elämää läsnä joka hengenvedossa.
Menetettyä luottamusta ei ikinä saa takaisin. Pettäminen on niin paha asia että sitä ei saa millään tekemättömäksi eikä petetyn päästä pois.
Erotako vai ei, siihen en ota kantaa
Täällä yksi. Asian käsittely ja hyväksyminen vei pitkään, vuosia. Nyt kaikki on hyvin. On uusia sääntöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, me olemme mieheni kanssa jatkaneet nyt yhdessä yli puoli vuotta uskottomuuden jälkeen (minun). Ei tästä oikein nyt ole hyvää tullut, ainakaan vielä.
Syyllisyys on tietysti hirveä, mutta minusta sille ei oikein voi mitään tehdä, sen kanssa on elettävä. Ei ole miehelläkään helppoa ollut, tunteet ailahtelevat laidasta laitaan. Alussa puhuttiin paljon, mutta nyt ei taas olla jaksettu, koska siitä tulee riita, ja sitä välttelemme kumpikin. En tiedä, kumpikaan ei oikein pysty/osaa tehdä ratkaisua että miten tästä eteenpäin. Erittäin vaikea ja raastava tilanne.
En tiedä mikä sai minut pettämään. Ehkä oma ikäkriisi enemmän kuin parisuhteen mahdolliset ongelmat, ainakaan en osaa osoittaa mitään yhtä suurta ongelmaa että olisi ollut. Pitkä yhteiselo takana jne. Ehkä hain vähän jännitystäkin.
Luottamus ei kai palaudu koskaan entiselleen, ja senkin kanssa on kai vaan elettävä.
Säälittävää 😅 Mieskin jäi aisaa kannattelemaan kun ei suostu uskomaan faktoja teikäläisestä
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi. Asian käsittely ja hyväksyminen vei pitkään, vuosia. Nyt kaikki on hyvin. On uusia sääntöjä.
Millaisia sääntöjä? GPS-paikannin pakollisena varusteena ulos lähdettäessä ja vieraan kikkelin imeskely kielletty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole GPS-paikantimia. Sääntöjä mm ei alkoholia.
Ero on kaikista paras vaihtoehto tuossa tilanteessa. Jyrkkä ei väkivaltaisille ihmisille jota pettäjät ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko olla niin, ettei pettäjä oikeasti tiedä miksi pettää? Että oikeasti kuitenkin rakastaisi puolisoaan, vaikka pettää? Ettei se kolmas osapuoli merkitsisi pettäjälle "mitään"? Ei silti, vaikka tuon kanssa pettäisi useamman kerran ja yhteydenpito olisi muutoin tiivistä? Olen kuullut ja lukenut tällaisista selityksistä, mutta onko se vain keino olla loukkaamatta vielä enemmän?
Olen ollut se kolmas osapuoli, ja voin sanoa, että kyllä todellakin joskus voi olla niin ettei se sivusuhde merkitse mitään. Kyseinen tapaus ei kyllä rakastanut sitä ykköstäkään.
Toinen juttu sitten, kenelle se sivusuhteen merkityksettömyys on plussaa. Jos tulisin itse petetyksi, en usko että kokisin sitä hirveän lohdullisena. Pikemminkin ihmettelisin, miksi olen suhteessa ihmisen kanssa, jolle muut ihmiset on merkityksettömiä leikkikaluja.
Olin pettänyt osapuoli mutta en mielestäni ainoa syyllinen osapuoli. Ja siksi en jaksanut kuunnella syyllistämistä ja jätin puolisoni.
Vierailija kirjoitti:
Olin pettänyt osapuoli mutta en mielestäni ainoa syyllinen osapuoli. Ja siksi en jaksanut kuunnella syyllistämistä ja jätin puolisoni.
Kerrotko tarkemmin miksi käännät syyttävän sormen itsestä poispäin. Se näet on tekopyhää.
Vierailija kirjoitti:
Ei se palaudu ikinä takaisin, menee pysyvästi suhde rikki. Se pettäminen on lopun elämää läsnä joka hengenvedossa.
Menetettyä luottamusta ei ikinä saa takaisin. Pettäminen on niin paha asia että sitä ei saa millään tekemättömäksi eikä petetyn päästä pois.
Erotako vai ei, siihen en ota kantaa
Moni pettäjä ja varsinkin sarjapettäjä saa teoistaan leiman, stigman josta ei pääse irti ennenkuin kuolo korjaa. Häpeä on elinikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ap! Ei sinun tilanteesi mitenkään ainutlaatuinen ole. Ihan etsimättä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin
Mummo kyllä ymmärsi näitä parisuhdeasioita. Hän ole monelle tukija turva tälläkin palstalla 🥰
Tässä näkee miten kammottavia h*oria naiset ovat.
No, me olemme mieheni kanssa jatkaneet nyt yhdessä yli puoli vuotta uskottomuuden jälkeen (minun). Ei tästä oikein nyt ole hyvää tullut, ainakaan vielä.
Syyllisyys on tietysti hirveä, mutta minusta sille ei oikein voi mitään tehdä, sen kanssa on elettävä. Ei ole miehelläkään helppoa ollut, tunteet ailahtelevat laidasta laitaan. Alussa puhuttiin paljon, mutta nyt ei taas olla jaksettu, koska siitä tulee riita, ja sitä välttelemme kumpikin. En tiedä, kumpikaan ei oikein pysty/osaa tehdä ratkaisua että miten tästä eteenpäin. Erittäin vaikea ja raastava tilanne.
En tiedä mikä sai minut pettämään. Ehkä oma ikäkriisi enemmän kuin parisuhteen mahdolliset ongelmat, ainakaan en osaa osoittaa mitään yhtä suurta ongelmaa että olisi ollut. Pitkä yhteiselo takana jne. Ehkä hain vähän jännitystäkin.
Luottamus ei kai palaudu koskaan entiselleen, ja senkin kanssa on kai vaan elettävä.