Lue keskustelun säännöt.
kuinka moni meistä tekee ratkaisujaan lapsia ajatellen?
12.05.2009 |
siis isommista jutuista nyt puhun. Välillä tuntuu että toiset ajattelee ainoastaan omaa egoaan kun tekee valintoja elämässä eikä lasten parasta - minä, minä ja minä nyt tässä ja hetiperiaatteella.
Itselläni on 4 lasta (3 teiniä ja kuopus 5v) ja rehellisesti voin sanoa että olen kyllä monta monta vuotta laittanut itseäni ja toivomuksiani vimppaan sijaan ja tehnyt asioita lasten parasta ajatellen. Enkä koe että se olisi väärin vaan luonnollinen tapa ajatella noin 10-13v lapsen elämässä. Sitten voi pikkuhiljaa laajentaa ns "omaa elämää", ja näin olin ajatellut jo raskauden aikana ekan lapsen odotusaikana. Miten muut? Esim
- jättänyt jonkun juhlan väliin koska ei viitsinyt viedä lasta hoitoon koska oli viime viikonloppuna hoidossa
- mennyt ajoissa kotiin jostain että ehtii nukuttaa pientä vaikka ois voinut olla pidempään mutta tiedät että lapsi kaipaa sua
- jättänyt jonkun leffaillan väliin koska lapselle tuli kuume ja tiedät ettet ois voinut nauttia leffasta
- et mennyt ulos syömään tyttöporukan kanssa koska lapsella tosi huono ja kiukkuinen pv
- et pyörinyt kaupungissa kaverin kanssa töiden jälkeen koska et ollut eilen illallakaan kotona
jne jne jne??????? OI, niitä kertoja kun olen näitä asioita tehnyt (tai jättänyt tekemättä) - silti olen tyytyväinen valintoihin ja lapset ovat erittäin tasapainoisia nuoria jotka pärjäävät hyvin, tunnen että olen ainakin YRITTÄNYT tehdä parhaani ja se on pääasia että yritys on ollut kova. Kommentteja??
Kommentit (24)
eli hyvin paljon on menty lasten ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pahimpia juttuja mielestäni on se että muuttaa uuden kumppanin kans yhteen kun ITSE haluaa, tosi moni ei etene lapsen ehdoilla siinä eikä anna lapselle tarpeeksi AIKAA. Olen jopa kuullut niistä naisista (en voi melkein sano äiti) jotka ovat muuttaneet yhteen miehen kanssa vaikka ne huomaa että lapsi ja mies eivät tule toimeen - eli valinnut miehen. Jos uusi kumppani ei tykkää lapsistasi tai lapset eivät hänestä suhde ei yksinkertaisesti tule toimimaan (tai sit se toimii jotenkin lapsen hyvinvoinnin kustannuksella). Joo, olen ollut myös siinä veneessä että olin yh ja tapasin uuden miehen (nykyisen) enkä olisi ikinä muuttanut yhteen jos lapset eivät olisi hyväksyneet häntä TAI jos olisin huomannut että mies ei tykännyt lapsistani. Suhde olisi loppunut siihen.
Tuosta uuden kumppanin kanssa yhteenmuuttamisjutusta olimme kyllä lasten kanssa harvinaisen yksimielisiä. Lapset (5 ja 8) pomppivat riemusta, kun kerroin asiasta. Onneksi mies ja lapset tulevat loistavasti toimeen keskenään.
pakkohan sitä on, kun on ne tehnytkin :) Meillä nyt ei muutenkaan ole tapana kauheasti pyöriä kaupungilla tms ja nyt lasten myötä vielä vähemmän. Lapsenlikkakin on kivenraossa, joten silloin harvoin kun se saadaan, niin käydään toki miehen kanssa kaksin ulkona potematta sen kummempia tunnontuskia. Musta tässäkin asiassa kultainen keskitie n paras vaihtoehto; lasten ehdoilla tiettyyn rajaan, kuitenkin muuta elämää unohtamatta.
Kaikki ratkaisut tehdään ajatellen myös lapsia. Lomanvietot, omat menot jne. Järjestelen omat työt ja harrastukset niin että ehdin olemaan lasten kanssa. Lomilla teemme asioita joista koko perhe nauttii.
Miehen työ on järjestetty niin että on 3 arkipäivää lasten kanssa kotona, minä aina viikonloput. On tietoinen valinta vaikka kaventaa leipäämmme.
Käyn ravintoloissa, elokuvissa yms. n. 3 kertaa vuodessa- ei häirinne lapsia.
Töissä käyn jotta perheen talous olisi tasapainossa ja lapsien leivän päälle riittäisi makkaraa. Aina jos on tilanne että esim. lapsella neuvola, lääkäri tms. työni joustaa, ei lapsi.
Ei silti näe siinä kehumista, koska se lienee asian normaali kulku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siis sillä, että ap ei olisi tehnyt hyvin, mutta otsikon luettuani ajattelin vähän eri tason ratkaisuja kuin leffaillan perumista tai aikaisempaa kotiinpaluuta jostain.
Meillä lapset ovat etusijalla erityisesti elämän suurissa päätöksissä. Heidän etuaan ajatellen olemme valinneet mm. asuinmaan sekä "urasuunnitelman". Myös asumismuodon ja asuinalueen, mutta nämä kuuluvat niihin pienempiin päätöksiin.
Pakkohan ratkaisut on tehdä lapsia ajatellen! Ei kai nyt mitään muita vaihtoehtoja edes ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vaihtanut työni vuorotyöstä päivätyöhön lapsen takia, olemme muuttaneet rauhalliselle asuinalueelle, lähelle hyvää koulua lasta ajatellen. Koulumatka on n 150 m ja se on turvallinen, ei kadunylityksiä. Suuri osa harrastuksista on jäänyt, koska ne ei sovellu perheen rytmiin.
Ja olenpa jättänyt menemättä aikoinani presidentti Halosen kokkareille, koska lapsi oli hiukan huonovointinen.
Jatkuvasti. Lapset on mulla koko ajan etusijalla ja niiden parhaaksi yritän ratkaisujani tehdä. Välillä onnistun, välillä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakkohan ratkaisut on tehdä lapsia ajatellen! Ei kai nyt mitään muita vaihtoehtoja edes ole.
En edes koe että useinkaan oma tai lasten paras olisivat jotenkin päinvastaisia. Lapset kuuluvat elämään niin olennaisesti että ratkaisuja ei pysty tekemään ilman heidän huomioimistaan. En voi ajatella että muutetaanpa moderniin herkästi rikkoontuvaa taidetta sisältävään keskustakolmioon joka olisi ah niin ihana. Tietenkin meidän kannattaa asua lapsiperheelle hyvin sopivassa talossa. Lauantaiaamuisin me aikuiset emme vaan voi nukkua puoleenpäivään vaikka kuinka haluaisimme. Lasten kanssa on pakko (ainakin toisen) herätä seitsemältä. Ei ole vaihtoehtona jättää lapsia hääräämään keskenään.
Tietenkin jos lapsia ei olisi eläisin varmaankin aivan erilaista elämää kuin nyt, mutta näin lapsellisena en haluakaan muunlaista. Aina en toki tanssi täysin lasten pillin mukaan. Saatan mennä yksin vessaan vaikka kuopus itkisi oven takana lohduttomasti. Saatan tehdä itselleni voileivän tai kuoria perunat, vaikka joku haluaisi syliin juuri silloin. Minusta kuitenkin lapsillekin on hyvä oppia odottamaan vuoroaan ja huomaamaan ettei maailma ihan koko ajan pyöri heidän napansa ympärillä.
Ap:n mainimesemia "suuria" asioita ei ole tarvinnut hirveästi miettiä. Ei niitä omia menoja ole oikeastaan koskaan. En usko lasten pahastuvan vaikka hieman useamminkin kävisin shoppailemassa tai leffassa. Oikeasti isot asiat (meidän perheen mittaluokassa) kuten työssäkäynnit ja asuinpaikat on mietitty koko perhettä ajatellen. Mikä on hyvä yhdelle on hyvä kaikille (ainakin näissä meidän ratkaisuissa ja pidemmän päälle ajatellen).
jotka eivät tee ratkaisujaan lasten parasta ajatellen. Monet ajattelevat ettei se menevä elämä saa muuttua vaikka lapsia tuleekin ja sitten lapset on päivät päiväkodissa ja illat hoitajan kanssa, koska vanhemmilla on niin paljon "pakollisia" menoja ja harrastuksia, jotka eivät saa muuttua lapsen takia.
Tuttavapiirissä näitä perheitä on monta ja täytyy sanoa, että heidän kanssaan ei paljon olla tuon takia tekemisissä. Omasta puolestamme ollaan tehty juuri nuo asuinpaikka ja työjärjestelyt tehty lasten parasta parhaamme mukaan ajatellen. Me ehdittiin ennen lasten syntymää ihan tarpeeksi elää omaa elämää. Nyt kun lapset on pieniä mennään mahdollisimman paljon heidän ehdoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se nyt on selvää, ettei leffoissa saata enää ehtiä käymään entiseen malliin sen jälkeen, kun saa lapsia. Mutta sitä asiaa kai harva mitenkään sen ihmeemmin ratkaisee, vaan se menee siinä käytännön elämässä ihan itsestään niin.
Minä ajattelen enemmänkin ratkaisuina tuollaisia asioita, joita joutuu ihan tietoisesti pohtimaan, kuten asuminen ja työelämä, että millaisessa kodissa ja ympäristössä haluaa lastensa varttuvan ja miten järjestää työelämän ja lastenhoidon. Arvostan ihmisiä, jotka näissä asioissa tekevät uhrauksia. Kyllä samaan sarjaan kuuluu tuo ap:n mainitsema uuden miehen ottaminen, eli arvostan vanhempaa, joka kykenee hillitsemään halujaan niin, että lapsetkin ehtivät tottua uuteen kumppaniin.
- jättänyt jonkun juhlan väliin koska ei viitsinyt viedä lasta hoitoon koska oli viime viikonloppuna hoidossa OLEN TEHNYT NÄIN
- mennyt ajoissa kotiin jostain että ehtii nukuttaa pientä vaikka ois voinut olla pidempään mutta tiedät että lapsi kaipaa sua OLEN TEHNYT NÄIN
- jättänyt jonkun leffaillan väliin koska lapselle tuli kuume ja tiedät ettet ois voinut nauttia leffasta KYLLÄ MINÄ VOIN NAUTTIA LEFFASTA, JOS TIEDÄN, ETTÄ ISÄ TAI ISOÄITI HOITAA LASTA. EN OLE TÄSSÄ TAPAUKSESSA KORVAAMATON
- et mennyt ulos syömään tyttöporukan kanssa koska lapsella tosi huono ja kiukkuinen pv EN ALA PERUMAAN SOVITTUA MENOA SEN VUOKSI, ETTÄ LAPSI ON OLLUT KIUKKUINEN. IHAN JO SEN TAKIA, ETTÄ NÄITÄ SOVITTUJA MENOJA ON MINULLA VAIN PUOLEN VUODEN VÄLEIN...
- et pyörinyt kaupungissa kaverin kanssa töiden jälkeen koska et ollut eilen illallakaan kotona OLEN TEHNYT NÄIN.
i]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutaan nyt mukavassa pikkukaupungissa, hyvällä alueella. Tässä on hyvä koulu ja tarha lähellä. Itse olen urahaaveni unohtanut - tai laittanut jäihin. Noita ap:n mainitsemia pienempiä "uhrauksia" en edes mieti, kun minusta se on itsestään selvää.
Enkä mä tunne jääväni mistään paitsi. Mä nautin tästä lapsiperhe-elämästä ja touhuamisesta lasten ehdoilla. Ei oo tarvetta baareihin - ei miehelläkään, kuin ehkä kerran pari vuodessa jotkut "pakolliset" firman juhlat. Kai sen tekee ikäkin. On tullut nuorena juostua nuo baarit, joten nyt se rentoutuminen ja oma aika on jotain ihan muuta :)
...ja nyt kun pesä on tyhjenemässä, on päässä iso autius: mitä me nyt tehdään! Voitaisiin taas asua missä tykätään (voisi muuttaa pois anopin vierestä), voisin tehdä vaativampaakin työtä (ylityötkin olisi ok), ystäviä ja harrastuksiakin voisi taas hankkia. Elämässä on yhtäkkiä valtava aukko.
mitenkään siis väheksymättä, mutta tuollaista tulee tehtyä ilman edes ajattelematta että "tekisi lasten ehdoilla".
Aiemmin harrastin joka ilta jotain, nyt en enää. Itsestäänselvää; aiemmin siihen oli aikaa, nyt ei ole. En silti koe uhrautuneeni, vaan se on yhtä itsestään selvää kuin että menen aamuisin töihin, opiskeluaikoina saattoi elää vapaammin ja ottaa helpommin "omaa lomaa", töissäollessa se ei onnistu.
Mutta lasten ehdoilla olemme kyllä
Aiemmin harrastin joka ilta jotain, nyt en enää. Itsestäänselvää; aiemmin siihen oli aikaa, nyt ei ole. En silti koe uhrautuneeni, vaan se on yhtä itsestään selvää kuin että menen aamuisin töihin, opiskeluaikoina saattoi elää vapaammin ja ottaa helpommin "omaa lomaa", töissäollessa se ei onnistu.
Lasten ehdoilal olemme muuttaneet lähemmäksi työpaikaka, että työmatkaan käytetty aika lyhenee (samalla saimme kivemman pihan, ja kylämäisemmän yhteisön).
Olen myös jättänyt ottamatta vastaan minulle tarjotun työn, joka olisi vaatinut matkustelua. Hmm, toisaalta kieltäytyminen oli myös omaa mukavuudenhalua, en ylipäätään tykkää reissaamisesta (vapaa-ajan matkustelu on erikseen).
Nyt harkisten tarkkaan lähdenkö mukaan vaativampiin hommiin, ajattelen kyllä miten vaikuttaa kotielämään, perhe-elämästä en halua tinkiä. Onko se nyt nlasten ehdoilla menemistä vaiko omaa mukavuudenhalua?
En varmaan ole teistä edes hyvä äiti:
* Vein lapset hoitoon kun lapset oli 10 kk ja 2- vuotias. Syy: koska ajateltiin saada kolmaskin lapsi mutta halusin palata hetkeksi töihin ja osallistua perheen lainanmaksuihin.
* Olen saattanut mennä peräkkäisinä viikonloppuina -mutta lapsilla on isäkin!
* Mies on nukuttunut lapsia välillä vaikka lapset kiljuu ÄITI NUKUTTAA!
* Jos on sovittu treffit kavereitten kanssa ja lapsella on kiukkupussipäivä niin ei se muuta tilannetta. Mies kykenee hoitamaan (toistanko) lapsia vaikka ne olis kaikki vaikeita tai kaikki oksentaa. Kuten minä.
* Olen saattanut käydä peräkkäisinä iltoina vaikka urheilemassa! Jälleen: mies hoitaa siinä missä minä.
Mutta olen silti kokenut että seuraan lapsien hyvinvointia: Töihin olen palannut osittain, sillä ajatuksella että jos se ei toimi (omasta tai lapsien puolelta) niin palaan kotiin!
Minusta parisuhde mahdollistaa molemmille vanhemmille elämää kodin ulkopuolella. Se, että olet enempi kotihiiri kuin tykkäät vaikka käydä kuntosalilla 4 kertaa viikossa ei valitettavasti tee sinusta parempaa äitinä!!
En sano että olen sinua parempi, mutta se että et voi mollata toisia heidän valinnoistaan koska he tekee asioita kuten heille sopii ja luonnistuu.
Sinä et pystyisi SIIS SINÄ, nyt ei puhuta lapsista vaan SINUN ajatusmaailmasta että jos lapsi on kuumeessa niin sun on mahdotonta mennä leffaan, mutta se että joku toinen menee ei tee sinusta parempaa. Minusta se on ehkä jopa älytöntä jos kotona on isä hoitamassa lasta! Tai miksei vaikka mummo jos puhutaan yksinhuoltaja naisesta? Tai jostain jolla mies matkalla ja mummo auttaa?
Se, että jättää menemättä jos lapsi sanoo niin, opettelee tunteita ja uhmaa niin se on minusta aika kummallista.
Enkä tosiaan tarkoita että tehkää asioita välittämättä lapsistanne, mutta on se niin että kyllä se lapsi pärjää maailmassa ilman ÄITIÄKIN!
Ainakin minun lapset nauttii suunnattomasti myös isästään.
On se vaan niin huonoa!
Ah: ps. Kirjottelin sekavasti välillä kahdesta lapsesta ja välillä kolmesta. Koska meillä oli ensin ne kaksi jolloin menin töihin ja nyt parin työvuoden jälkeen onnellisesti kotona kolmen lapsen kanssa.
En ole viitsinyt olla poissa kotoa iltaisin jos esim. edellisenä iltana olen ollut poissa. En ole raaskinut viedä mummolaan hoitoon viikonloppuna jos lapsi on muutenkin ollut hoidossa koko viikon.
Mutta ennen kaikkea olen tehnyt nyt viimeiset 6 vuotta töitä vain puolipäiväisesti että kaikilla lapsillani olisi lyhyet hoito-/koulupäivät. Esikoinenkin saa tulla suoraan koulusta kotiin.
niillähän on joka pv niin täynnä että ehtii nähdä lastaan 1-2t pvssä. Kiva lapselle (not).