En pääse yli tästä, että 2kk sitten olin täysin
terve, toimintakykyinen ihminen ja nyt olen pysyvästi vammainen. Ei ole motivaatiota kuntoutumiseen. Ihan ***** sama.
Kommentit (14)
Mitä on käynyt? Ei vammautuminen elämää pilaa, pitää vaan ottaa uudet haasteet vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on käynyt? Ei vammautuminen elämää pilaa, pitää vaan ottaa uudet haasteet vastaan.
Oletko itse vammautunut? Mulla ei ole taistelutahtoa.
Mullakin todettiin krooninen sairaus, sitä ennen pidin itseäni terveenä. Nopeasti elämä muuttuu. Masentaa aika tavalla.
Sairaus tai terveyden menettäminen on opetus tai rangaistus teille. Ette ole olleet kiitollisia siitä, mitä teillä on.
Mulla todettiin aivokasvain, jota ei voi poistaa, muutama vuosi sitten ja vasta nyt alkaa menemään tajuntaan, että tämä on loppuelämän riesa. En ole enää kunnolla toimintakykyinen, väsyn helposti ja välillä huimaa todella pahastikin. En usko, että löydän kumppania tämän takia tai opin arvostamaan itseäni puolikuntoisena.
Vierailija kirjoitti:
Sairaus tai terveyden menettäminen on opetus tai rangaistus teille. Ette ole olleet kiitollisia siitä, mitä teillä on.
Heh, olinpas :)
No valittamalla ja negatiivisella asenteella et ainakaan tee oloasi paremmaksi.
Ikävintä vammautumisessa tai sairastumisessa on se, että kukaan ammattilainen ei halua kertoa totuutta siitä, miten huono tilanne tosiaan on. Helpompi olisi, kun heti alussa karut faktat iskettäisiin eteen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aivokasvain, jota ei voi poistaa, muutama vuosi sitten ja vasta nyt alkaa menemään tajuntaan, että tämä on loppuelämän riesa. En ole enää kunnolla toimintakykyinen, väsyn helposti ja välillä huimaa todella pahastikin. En usko, että löydän kumppania tämän takia tai opin arvostamaan itseäni puolikuntoisena.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen myötätuntoa jotakuta tällä palstalla kirjoittavaa kohtaan.
Kaiken maailman vollotukset lasten väärän värisistä vaatteista ja siitä kuinka kaveri tarjoili liian lämmintä kuoharia babyshowereissa tuntuvat todella naurettavalta p a s k a l t a, jota ne kyllä ovatkin.
Toivottavasti löydät jotain sisältöä, etkä muserru.
Vierailija kirjoitti:
No valittamalla ja negatiivisella asenteella et ainakaan tee oloasi paremmaksi.[/quote
Siksi juonkin viiniä, etten olisi niin negatiivinen jatkuvasti. Se helpottaa. En valita kenellekään. Vain palstalla.
Vierailija kirjoitti:
No valittamalla ja negatiivisella asenteella et ainakaan tee oloasi paremmaksi.
Valittaminen ja negatiivisuus on osa prosessia, joka kuuluu käydä läpi. Apllä ei ole vammautumisesta kuin vasta lyhyt aika. Positiivisuutta ja ilon hetkiä alkaa kyllä tulemaan pikkuhiljaa mukaan elämään, mutta kriisin aiheuttama suru on käytävä läpi ensin. Keinotekoisella positiivisuudella ei tällaisissa tilanteissa saa oikein muuta aikaiseksi kun sen, että suruprosessi siirtyy tulevaisuuteen.
Itse aivokasvaimeni kanssa tein juuri sen virheen, että yritin olla todella urhea ja jatkoin elämää, kun en olisi millänsäkään. Kyllä se suru vaan siellä taustalla pyörii ja aiheuttaa loppuun palamista. Jossain vaiheessa sitten kosahtaa eikä enää jaksa nousta sängystä. Jälkiviisaana sanoisin muutaman vuoden takaiselle itselleni: ryve itsesäälissä, sure, ole hankala äläkä vertaa itseäsi muihin, sinun surusi on arvokas. Nouse elämään takaisin, kun sen aika on, mutta sure ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla todettiin aivokasvain, jota ei voi poistaa, muutama vuosi sitten ja vasta nyt alkaa menemään tajuntaan, että tämä on loppuelämän riesa. En ole enää kunnolla toimintakykyinen, väsyn helposti ja välillä huimaa todella pahastikin. En usko, että löydän kumppania tämän takia tai opin arvostamaan itseäni puolikuntoisena.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen myötätuntoa jotakuta tällä palstalla kirjoittavaa kohtaan.
Kaiken maailman vollotukset lasten väärän värisistä vaatteista ja siitä kuinka kaveri tarjoili liian lämmintä kuoharia babyshowereissa tuntuvat todella naurettavalta p a s k a l t a, jota ne kyllä ovatkin.
Toivottavasti löydät jotain sisältöä, etkä muserru.
Et tiedäkään miten paljon sanasi merkitsevät. Kiitos niistä, saattoi tulla pieni itkukin. En ole kuullut tuollaista sanottavan minulle tämän sairauden aikana, ihmiset eivät oikein osaa reagoida ja useimmat ovat vaan hiljaa. Kiitos siis vielä kerran.
Googleta kriisin vaiheet ja yritä ymmärtää itseäsi paremmin. Kyllä se siitä aikaa myöten. Tsemppiä
Muita vammautuneita?