Lue keskustelun säännöt.
Masentuisitko jos sinulla diagnosoitaisiin terminaali aiheen syöpä?
30.06.2022 |
Tai sulle tapahtuisi jotain muuta joka on just sulle hirveää? Tai jos sulla jo valmiiksi on masennus, masentuisitko enemmän?
Tiedän joitain jotka ei vaikuta masentuneesta vaikka on jotain tollasta. Eivätkö kaikki oikeasti masentuisi vai piilottavatko mitä oikeasti tuntevat.
Kommentit (30)
Tällaisessa tilanteessa pyytäisin niin vahvoja rauhoittavia lääkkeitä, että voisi vaikuttaa siltä, että olo on ihan tyyni ja rauhallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaiheen tietenkin eikä aiheen 😄
Koetko olevasi hauskakin trollaamalla vakavalla asialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaiheen tietenkin eikä aiheen 😄
Koetko olevasi hauskakin trollaamalla vakavalla asialla.
Ei jokainen kirjoitusvirhe ole henkilökohtainen hyökkäys juuri sinua vastaan.
Eri
No meinasin kuolla ja olin nukutettuna pitkähkön ajan. Nykyään enään osaisi sanoa varmaksi.
Masennus määritelmän mukaiseen masennukseen en ehkä mutta kyllä tulis luopumisen suru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, sillä se tulee mikä tulee. On jo tullut.
No toivon että täällä voisi tehdä eutanasian ja sinne menisin, joten mua ei haittaisi terminaalivaiheen syöpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaisessa tilanteessa pyytäisin niin vahvoja rauhoittavia lääkkeitä, että voisi vaikuttaa siltä, että olo on ihan tyyni ja rauhallinen.
Kokemuksesta voin sanoa, että monimutkaisennat aivotoiminnot ei onnistu. Kännykän käyttö vaikeaa. Ei ruokahalua. Ringeristä tulee safkat suoneen. Ajankulu hämärtyy. Nenäletku ei tunnu hankalalta. Kurkkusi on vähän kipeä. Katetri on jotenin luonnolinen juttu. Joku on aina vartioimassa.
En ole masentunut.Itken kyllä ja olen alakuloinen.Mutta minkä tälle voi.Pakko kestää kunnes kuolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myönnettävähän se on että alkuun varmaan masentuisin enemmän. Mutta sitten kela alkais käymään päässä. Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana. Rakkaita ihmisiä on jo paljon toisella puolella. Tähänastinen elämä on ollut hyvä ja voin olla kiitollinen siitä. Jne..
Mulla on parantumaton syöpä. Ei vielä terminaalivaiheen syöpä, sillä hoitoja on vielä monia joiden avulla voidaan yrittää hidastaa taudin etenemistä tai parhaassa tapauksessa jopa pysäyttää tai pienentää syöpäkasvaimia. Elinaikaennusteita ei tietenkään anneta, sillä se voi olla mitä tahansa 2 kk (tauti etenee lääkkeistä huolimatta) ja yli 10 vuoden (hoidot puree ja nitistää kasvaimia) välillä.
Ei en ole masentunut. En käytä mitään mielialalääkitystä. Usko tai älä, elämäni on oikein hyvää. Elämme perheen kanssa lähes normaalia arkea, jota rytmittävät minun hoidot. Olen toki luopunut monista asioista, mutta yllättävän harvasta. Just nyt tulee ainoana mieleen kaukomatkailu. Siitäkin ihan oma-aloitteisesti, kun en halua joutua sairaalaan kaukana kotoa. Käyn normaalisti töissä, eikä itse asiassa töissä tiedä tästä parantumattomasta syövästä kuin yksi henkilö. Harrastan liikuntaa ja kulttuuririentoja. Tapaan ystäviä, matkustelemme perheen kanssa.
Ensimmäisen syöpädiagnoosin sain kaksi vuotta sitten. Syöpä piti olla "parannettu", mutta se olikin jäänyt kroppaan piileksimään ja levisi eikä ole enää parannettavissa. Tämän kahden vuoden aikana olen oppinut elämään tätä hetkeä. On vain tässä ja nyt. Ja juuri nyt minulla on asiat oikein hyvin. Huomisesta en tietä, mutta ei ne asiat sen paremmaksi muutu jos murehdin huonoja vaihtoehtoja etukäteen. Päinvastoin. Siksi osaan nauttia tästä päivästä, en tee isoja suunnitelmia tulevaisuuteen, mutta en usko kuolevani muutaman kuukauden kuluessakaan vaan valmistaudun tulevaan esimerkiksi varaamalla teatterilippuja ja sopimalla tapaamisia kuukausien päähänkin. Jos ne teatteriliput jää käyttämättä, niin se ei ole kovinkaan suuri murhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En masentuisi, tai siis en usko, että masennukseni palaisi/pahenisi, jos minulla todettaisi sairaus, mihin todennäköisesti kuolen varsin pian.
Jokaisen meistä on jäältä johonkin kuoltava. Ehkä tuntisin helpotusta siitä, että saisin tietää, mihin minä tulen kuolemaan, ja vieläpä jonkinlaisen aika-arvoinkin.
Suurempi todennäköisyys sekoamiselleni olisi, jos puolisollani (lasteni toinen huoltaja) diagnosoitaisi sairaus, joka johtaisi nopealla aikataululla kuolemaan.
Tuskin masentuisin, saattaisin olla jopa huojentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipa jokainen masentuisi jostain. Aloituksessa oli että jos tapahtuisi jotain mikä just sulle olisi hirveää. Esim. vaikka puolison tai lapsen sairastuminen.
En ehtisi masentua, vaan aloittaisin hoitamaan lasten asioita. Sisäisesti joutuisin täyteen paniikkiin. Asumme mieheni kotimaassa ilman minkäänlaisia tukiverkostoja.
Vierailija kirjoitti:
Kaipa jokainen masentuisi jostain. Aloituksessa oli että jos tapahtuisi jotain mikä just sulle olisi hirveää. Esim. vaikka puolison tai lapsen sairastuminen.
Mä en usko, että masentuisin mistään näistä. Olisin varmasti huolissani, surullinen tai pelokas, mutta tuskin masentuisin.
Aluksi olisin masentunut. Ajan mittaan tilanteeseen löytyisi sopiva suhtautuminen ja suht normaali mieliala palautuisi. Näin se on aina kaikkien vaikeuksien kanssa mennyt minulla ja todennäköisesti menisi tuossakin.
Tosin kuolemanvakava sairaus olisi erilainen kuin muu tähän asti kokemani (minulla on MS-tauti, joka ei ole kuolemaan johtava). Luulen silti, että suurin piirtein noin se menisi.
Ihminen saattaa ulospäin vaikuttaa että on ok, vaikka on surullinen ja masentunut, tai toisinpäin. Jos minulla on vaikeuksia, vetäydyn yksikseni pohtimaan tilannetta ja saatan vaikeuttaa masentuneelta, vaikken ole.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
En.
Lukisin radical remission kirjan.
Söisin näitä yrttejä https://jimgordonherbs.weebly.com/
Vierailija kirjoitti:
Kaipa jokainen masentuisi jostain. Aloituksessa oli että jos tapahtuisi jotain mikä just sulle olisi hirveää. Esim. vaikka puolison tai lapsen sairastuminen.
Eivät kaikki masennu.
Vakava masennus oli mielestäni pahempi sairaus kuin syöpä...
Vaiheen tietenkin eikä aiheen 😄