En pysty hankkimaan omia rahojani, hävettää
En tarkoita että rahaa tarvitsisi olla erityisen paljon. Mutta jos voisi onnellisena ajatella, että on itse ansainnut esimerkiksi vuokraan menevät rahat (upeaahan olisi jos joskus voisi omistaa oman, mutta se nyt on ihan utopiaa, ei mennä siihen nyt), tai ruokaostoksiin menevät rahat. Vaikka sitä ei olisikaan käytettävissä paljon enemmän kuin työttömänä, se tuntuisi mukavammalta että ne rahat on "itse tehnyt". Mutta kun ei minulla ole sellaista älyä. Kateellisena katselen niitä, joilla on monta rautaa vaikka mihin suuntiin tulessa, saavat loputtomasti inspiraatioita ja ainoa rajoite heillä on aika, harmittelevat että voi kun ehtisikin kehitellä uusia projekteja vielä enemmän. Minulla olisi innostusta ja aikaa, mutta sitten olen tällainen kävelevä jarrupala, etten oikein osaa saada mitään aikaiseksi, edes sen verran että pääsisin yksinkertaiseen palkkatyöhönkään, eikä ole varmaan älyä riittävästi. No, tässä vaan jähmettyneenä ihmetellään maailman menoa, samalla hävetään omia ruokaostoksia.
Kommentit (3)
Kyllä töihin pääsee kun vaan oikeasti haluaa ja ottaa vastaan mitä saa. Ammattikoulusta kannattaa aloittaa. Mulla taas on päinvastoin, töitä ois aina tarjolla, mutta elämäntilanteesta johtuen ei mahdollisuutta ottaa vastaan, kun jotain sellaista mikä ajoittuu lapsen koulupäivän ajaksi, eli käytännössä tää toteutuu kuntouttavana, kun päivät ovat vaan 4-5h, niin ei kukaan tarjoa tuollaisia aikoja...
Vierailija kirjoitti:

No ei pääse kun huonolla tuurilla sattuu aina olemaan joku parempi, ihan vaikka vain juuri ja juuri parempi... mutta kun se pienikin ero riittää siihen, että juuri se toinen valitaan.
Onlyfans?