Vaimoni ei leiki lasten kanssa
Meillä on kaksi pientä lasta ja olen huomannut että vaimoni ei juurikaan leiki lasten kanssa. Tämän takia kun lapset haluaa leikkiä, niin 90% he pyytävät kaikkia minun kanssa. Tähän saattaa vaikuttaa se että molemmat lapsemme ovat poikia ja tykkäävät leikkiä rajuja leikkejä, mutta silti ihmettelen.
Onko muilla vastaavaa tilannetta tai onko tämä oletettua yleisempää. Ennen kuin kukaan alkaa vääntää, niin jaksamme kodintyöt ja molemmilla yhtä paljon vapaa-aika.
Kommentit (22)
No, sitten sä leikit.
Ehkä vaimo lukee satuja / piirtää / leipoo lasten kanssa. On läsnä heille.
Minulla oli äiti, joka ei leikkinyt. Ei haitannut. Hän hoivasi, opasti, neuvoi ja oli läsnä. En tarvinnut häntä leikkikaveriksi.
Ei kaikki äidit edes osaa leikkiä niitä lasten leikkejä. Eikä minusta aikuisen tarvitse olla mikään leikkikaveri. Itsekään en kovin paljon lapsen kanssa leikkinyt, osallistuin vain tietyntyyppisiin juttuihin. En osaa leikkiä mielikuvitusleikkejä ja monesti se leikkiminen on sitäkin, että leikitään vierekkäin. Legoilla kun leikittiin, niin kummallakin oli omat rakennusprojektinsa, harvemmin tehtiin yhdessä. Sama juttu magneettileluilla. Palapelejä tehtiin kyllä yhdessäkin, varsinkin kun lapsen kasvaessa niitä paloja alkoi olla enemmän.
Jos äiti ei osaa tai ei halua leikkiä niitä poikien rajuja leikkejä, niin ei hänen mikään pakko niitä ole leikkiä. Hän voi olla vaikka se, joka lukee pojille tai jonka kanssa pelataan lautapelejä. Jos pojat kaipaavat toimintaa, niin heidät voi ottaa mukaan vaikka pyykinpesuun tai tiskikoneen täyttöön ja tyhjennykseen. Tuollaiset tavalliset arkiset askareet on lapsista yllättävän kiinnostavia ja tuntuvat kovasti tykkäävän, kun pääsevät aikuisten kanssa tekemään aikuisten juttuja.
Meilläkin isä leikki lasten kanssa ja touhusi muutenkin enemmän lasten juttuja, kuten vei vaikkapa uimahalliin. Itse en koskaan jaksanut keskittyä leikkimiseen. Pelasin ennemmin pelejä tai luin kirjoja lapsille. Ei ne pilalle menneet vaikka ei äiti leikkinytkään.
Eivät kaikki aikuiset jaksa tai tykkää leikkiä. Tietysti pitäisi jaksaa kommentoida positiivisessä mielessä lasten leikkejä ja innostua heidän jutuistaan edes ohimennen. (Ja hillitä liian toisaalta liian rajua menoa.)
Jos vaimosi kuitenkin jaksaa osallistua lapsille lukemiseen tai joskus pelata jotain peliä (video/lauta/palapeliä), niin tuskinpa tuosta traumaa pojille jää. Tärkeintä on, että tekee heidän kanssaan jotain. Ottaa mukaan ruuanlaittoon tai kukkien kasteluun tai käy uimassa. Piirtelee yhdessä. Tekee jotain rauhallista vastapainoksi riehumiselle. Kaikki eivät innostu leikkimään mielikuvitusleikkejä pikku-ukoilla tai juoksennellen, kun niistä on itse kasvanut jo ulos. Ihmiset ovat erilaisia.
Vähän nyt riippuu mitä tarkoitat leikkimisellä? Ihanko sitä esim että äiti leikkisi nukeilla lapsen kanssa tai konttaisi lattialla pörryyttäen pikkuautolla? Itse en käyttäisi sanaa leikkiminen kun pelailen lautapelejä, luen iltasatuja. lauletaan lastenlauluja, leivotaan,käydään retkillä ja leikkipuistoissa, uimassa, pyöräilemässä, laskemassa ym puuhailua. Arkiaskareet ovat pyykkienlaitto kuivumaan, etsiä pyykkikorista sukkaparit ym.
Miksi menit transun kanssa naimisiin?
Ihan normaalia. Mies on tyypillisesti leikittäjä ja nainen hoivaaja.
Ei äidin tehtävä ole leikkiä lasten kanssa. Mitä sä ap kuvittelit?
En minäkään ole jaksanut leikkiä lapsen enkä koiran kanssa. Olen hoitanut kaikki kotityöt ja lapsenhoidon yksin, joten se vielä puuttuisi, etten saisi pientä henkireikää itselleni loppuaikana, esim syödä rauhassa. Valitan, mutta miehen pitää itsekin laittaa tikkua ristiin kotinsa ja perheensä puolesta.
PS. Tienaankin enemmän kuin mieheni, turha urputtaa kommennttina rahasta.
Ai mitä rajuja leikkejä teillä leikitään?
Onpa hullua, miten moni oletettu vanhempi ei jaksa leikkiä oman lapsensa kanssa! Olette varmaan vanhoja (+35v) äitejä/isiä.
Omat vanhempani oliva vanhoja, kun minut saivat eivätkä he koskaan leikkineet kanssani. Eivätkä sen koommin muutakaan, paitsi kuskasivat joskus jonnekin. Ei tästä traumaa jäänyt, mutta en sitä lämmölläkään voi muistella. Minä olen lapselleni erilainen vanhempi.
Ei lapset vinoon kasva, vaikka aikuiset ei heidän kanssa leikkisikään (tästä oli jotain tutkimuksiakin), kunhan muuten ollaan ja tehdään yhdessä jotakin välillä. Jos itse tykkäät leikkiä lasten kanssa, niin siitä vain, mutta älä syyllistä vaimoasi asiasta. Mikäli et itsekään leikeistä niin välitä, älä turhaan uhriudu, vaan kerro se lapsellesi ja ehdota muuta tekemistä tai tyydy kommentoimaan leikkiä sivusta silloin tällöin.
Ei minunkaan äitini varsinaisesti leikkinyt meidän lasten kanssa, kyllä me lapset leikittiin keskenämme. Äiti lähinnä osallistui meidän "kahvikesteille" kun ensin oltiin leivottu herkullisia hiekkakakkuja tai joskus pelasi meidän kanssa jotain lautapeliä, mutta muuten äiti oli omissa töissään. Eikä me sen kummemmin äitiä leikkeihin kaivattukaan, riitti, että hän oli olemassa ja saattoi mennä luo jos tuli hätä. Leikit kyllä sujui ilman aikuisten ohjaustakin.
Isä ei osallistunut mitenkään, koska lastenhoito "kuuluu naisille".
Ei nykyäidit ehdi leikkimään, pitää roikkua somessa. Miksi nykyään naiset on niin kylmiä?
Lapset on aika pienestä leikkineet keskenään. Saavat tarvittaessa apua isältään lelujen keräämisessä, vaatteiden vaihdossa jne. (Nykyisin jo ovat niin isoja että eivät juurikaan tarvitse) Joten minusta vain hienoa että välit molempien vanhempien kanssa on hyvät.
En leiki, koska en jaksa. Käyn töissä, siivoan ja pesen pyykkiä, laitan ruokaa ja järjestän kotia jne. Jos minä leikin, niin tekeekö mies näitä? Ei, hän makaa sohvalla ja selaa kännykkää.
Pyytävätkö lapset siis sinua iltapesuille, vaateostoksille, mukaan leipomista puuhiin ja ruuan laittoon. Jos niin onnittelen että olet kasvattanut lapsista tasa-arvousesti ajattelevia. Ei ole olemassa lastenhoitoa/kasvatusta joka ei kuuluisi myös isille.
Vierailija kirjoitti:
Onpa hullua, miten moni oletettu vanhempi ei jaksa leikkiä oman lapsensa kanssa! Olette varmaan vanhoja (+35v) äitejä/isiä.
Omat vanhempani oliva vanhoja, kun minut saivat eivätkä he koskaan leikkineet kanssani. Eivätkä sen koommin muutakaan, paitsi kuskasivat joskus jonnekin. Ei tästä traumaa jäänyt, mutta en sitä lämmölläkään voi muistella. Minä olen lapselleni erilainen vanhempi.
Minun äitini oli 30 v. minut saadessaan ja isoveljeni hän oli saanut 23 v. Ei siis vanha vanhempi. En silti juurikaan muista, että hän olisi leikkinyt kanssani siinä mielessä, että olisi leikitty barbeilla tai nukkekodilla yhdessä, tuskin legoillakaan rakensi kanssani. Hän oli tosi paljon töissä ja opiskelemassa ja oli jäänyt yksinhuoltajaksi minun ollessa 2 v.
Kyllä hän muuta puuhasi kanssani eli luki (vaikka aloinkin lukemaan itse erittäin varhain ja runsaasti itsekseni), joskus tehtiin yhdessä isoa palapeliä, jota me kaikki vuorollamme täydensimme. Hän opetti minut kutomaan ja virkkaamaan. Mökillä osallistui pihapeleihin kuten tikanheittoon ja petankkiin.
Sen sijaan vaarini, joka hoiti minua päivittäin äidin työ- ja opiskelukiireiden takia, myös leikki kanssani jonkin verran. Hän pelasi myös kanssani loputtomasti muistipelejä, sulkista takapihalla, kuunteli mielikuvitustarinoitani, luki ääneen, piirsi kanssani. Ja hän oli ”vanha” isovanhempi, koska sai äitini lähemmäs nelikymppisenä, mutta silti jaksoi leikkiä ja ainakin katsoa ja kuunnella keskittyneesti tanssiesityksiäni ja muita touhujani... Joskus hän nukahti nojatuoliin ja kuorsasi suu auki kovaan ääneen. :D
En minäkään ole lasteni kanssa leikkinyt. Olen kyllä keksinyt leikkejä, joita leikkivät keskenään. Ovat aikuisia nyt.