Ihmisen muuttuminen

Olen itse muuttunut paremmaksi ihmiseksi koska ei ole enää paljon rahaa

Minä kuulemma kun aloin seurustella. Itse pidän muutosta positiivisena, mutta moni kaveri lopetti yhteydenpidon ja alkoi puhua paskaa selän takana. Olen uskaltanut olla enemmän oma itseni kun tietää että joku hyväksyy minut.

Samaa myös omissa kavereissa. Muuttuneet parisuhteen myötä, osa huonompaan, osa parempaan omasta mielestäni. Ammattiin valmistuminen taas ei ole muokannut ihmistä yhtä voimakkaasti kuin opintojen aloittaminen. 

Minä olen muuttunut katkeraksi pessimistiksi. Tarpeeksi tullut paskaa niskaan niin ei enää jaksa muuta kun selviytyä päivän kerrallaan.

Mulla on useampi kaveri ketkä on muttuneet parisuhteen myötä. Osa jopa radikaalisti. Jotkut on muuttuneet uuden ammatin myötä ja heidän kaverit on vaihtuneet oman ammatin edustajiin. Elää enemmän itsensä näköistä elämää oman alan imisgen kanssa.

Jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana ainakin jonkin verran ja ainakin johonkin suuntaan. Toivottavaa olisi, että varhaisen aikuisuuden mustavalkoinen ja itsekeskeinen ajatusmalli muuttuisi joustavammaksi ja enemmän toisia huomioonottavaksi, kun elämänkokemus karttuu.

Näin ei tietenkään aina käy. Jos omassa ydinpersoonassa on itsekeskeisyyttä ja tapaa elämänkumppanin, joka vahvistaa juuri sitä piirrettä, voi kehitystä tapahtua juuri "väärään" suuntaan. Näin on käynyt yhdelle (entiselle) ystävälle. Vähäisinkin toisten huomioonottaminen karisi pois, kun kumppani suosii samanlaista "vain minä olen tärkeä" -asennetta.

Ihmissuhteet siis muokkaavat persoonaa, mutta miksei uravalintakin voisi sitä tehdä. Niin hyvässä kuin pahassa.

Ap muutos tapahtuu jokatapauksessa jos on tapahtuakseen. Ihmisisistä tulee lopulta sellaisia millaisiksi he kokee itsensä. Mä en tykkää kaikista muutoksista mut olen hyväksynyt etten tiedä toisen tarpeita. Parisuhteet on pilaneet jonkun ihmisen.

Ne jotka lopettanu juomisen

Mistä tiedät että muutos liittyy johonkin tiettyyn elämäntapahtumaan. Useat saa kimmokkeen tehdä elämänmuutos justiinsa uuden parisuhteen myötä. He kokee olevansa omia itsejään ja ei tarvitse yrittää mitään erityistä.

Sai myöhään viisikymppisenä vasta adhd-diagnoosin ja lääkkeet.

Sai lukion läpi heti parissa vuodessa ja meni lääkikseen. Valmistui lääkäriksi ja eipä ole kuulunut sen jälkeen. Pitkään oltiin sitä ennen ryyppysekoilukavereita.

Niin se ihminen tervehtyy kun saa lääkkeet.

Pitkään se vei. Yli kolmekymmentävuotta taisteli lääkityksestä ja diagnoosista.

Taustalla oli päihteiden väärinkäyttöä.

Jos yhteiskunta toimisi oikein, niin lääkkeet tulisi heti, eikä kun elämää on lusittu yli puolet.

Kyllähän sen huomas että koti oli siisti ja asiat järjestyksessä. Puhui raitistumisesta ja kiinnostunut lukemaan paljon, kun kykeni keskittymään. Aika ulkopuolinen olo tuli niiden kahden kuukauden aikana.

Hyvästi kamu vaan. Olen siis sen adhd-persoonan kamu, en jälkimmäisen ja molemmat hiljaa tiedetään tämä. Siksi ei nähdä enää.

Tiedän justiinsa että jotku opiskelijakaveriporukat ketkä ravaa baareissa, ei hyväksy vakiintuneen kaverin valintoja. Mä olen tällainen enkä jaksa mitään niiden aikojen juttuja. Oon helpottunut ettei tarvi enää nähdä.

Asioista kasvaa yli. Sopiva parisuhde kenen kanssa rauhoittua on parasta.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän justiinsa että jotku opiskelijakaveriporukat ketkä ravaa baareissa, ei hyväksy vakiintuneen kaverin valintoja. Mä olen tällainen enkä jaksa mitään niiden aikojen juttuja. Oon helpottunut ettei tarvi enää nähdä.

Sama täällä.

Liian kalliit baarit.

Ei vaan ole yksinkertaisesti varaa ja hyvä että on joku tekosyy jäädä pois. Säästyy hyvin rahat.

Ammatin harjoittaminen muuttaa ehkä aika paljonkin ihmistä, nuo rankemmat ihmissuhdeammatit. Ainakin itseäni on muuttanut. Toisaalta kyynisemmäksi, toisaalta empaattisemmaksi ja varovaisemmaksi luokittamaan ihmistä liian nopeasti. Lähipiiristä on karsitutuneet ongelmalliset ihmiset pois aika tehokkaasti ja ongelmaisilla tarkoitan kroonisesti ongelmaisia, joiden kanssa suhde ei ole vastavuoroinen.

Minulle tapahtui jotain aivokasvainleikkauksen jälkeen. Sitä ennen olin täysin tahdoton ja annoin muiden kohdella miten tahansa. En pystynyt puolustamaan itseäni ollenkaan. Silti olin aina vihainen, sekä siitä miten minua kohdeltiin että siitä, etten pystynyt panemaan vastaan. Keräsin itseeni kiukkua ja olo oli kamala.

Leikkauksen jälkeen tuntui siltä kuin jokin este olisi poistunut. Ehkä vähän liikaakin, mutta parempi silti tämä kuin entinen elämä. En tiedä johtuiko kaikki siitä, että pää avattiin ja sitä sörkittiin, vai siitä, että leikkaukseen joutuminen ja sen pelon ja ahdituksen sietäminen oli melkoinen prässi, ja sellaisen jälkeen kaikki ei voikaan olla niin kuin ennen.

Jatkaa... lopetin siis juomisen lähes kokonaan. Kaverit ei hyväksyneet ja kova painostus pilasi lopulta välit. Tuli tunne ettei mua lainkaan kuunneltu. Saatoin saada vihaisia puheluita kesellä yötä miksen ole juomassa. He lakkasi silloin olemasta kavereita.

Muutokset kuuluvat normaaliin elämään. Roolit ja tilanteet vaihtuvat vuosien varrella, ja terve ihminen muuttuu niiden mukana. Totta kai uusi kumppani, lapsi, tulotason muuttuminen ja lukemattomat muut asiat muuttavat ihmistä ja etenkin sitä, mihin hän aikansa käyttää.

Omassa lähipiirissä olen kokenut välillä mustasukkaisuutta siitä, että joku on alkanut vaikka seurustelemaan. Kun ystävä on pitänyt jatkuvasti yhteyttä ja saanut tukea, tulee vähän hyväksikäytetty olo, kun uusi kumppani muuttaa kaiken. Se on kuitenkin ihan luonnollista. Totta kai vastarakastunut ajattelee enemmän mielitiettyään kuin ystäväänsä.

Jotkut muutokset on sellaisia, että ne erottaa ystäviä toisistaan. Siinäkään ei ole musta mikään vikaa: joskus polut vaan lähtee eri suuntiin. Jokainen vastaa omasta onnestaan. Tietyt ihmiset säilyy tärkeinä, vaikka tilanne olisi mikä.

Päihderiippuvuus on ainut asia, joka on muuttanut läheisiäni huonoon suuntaan, ja sitä on vaikea hyväksyä. Minulla on hyvin lahjakkaita ja kekseliäitä ystäviä, jotka on muuttuneet apaattisiksi, samoja juttuja toistaviksi kuoriksi. Joidenkin kohdalla tuntuu, että päihde on jo jotenkin lopullisesti muuttanut persoonaa.

Huonoiten menee tuntemillani ihmisillä, jotka eivät muutu mihinkään suuntaan, vaan toistavat vuodesta toiseen samoja virheitä. Juuri nämä ovatkin yleensä niitä, jotka arvostelevat muiden muuttumista. He haikailevat takaisin nuoruuttaan ja ovat katkeria, kun kaikki ei voi vaan aina olla niin kuin sillon joskus vuosia sitten.

Siis mua oli painostamassa baareihin kolme ihmistä ihan tãyspäiväisesti. Olin jo aika loppu vuoden kuluttua.

Riitaisat puhelut, painostaminen, haukkuminen, jopa juoruilu muille miten olen muuttunut mielestäni paremmaksi toisiin nähden. Se oli mulle liikaa.

Oon itse sellainen, että kaipaan elämääni pieniä muutoksia koko ajan. Osa muutoksista on ollut isojakin oivalluksia, jotka on muuttaneet mun arvoja (tai enemmänkin olen tajunnut mitä oikeasti arvostan).

Osa ystävistäni on valittanut mulle, että olen muuttunut ”väärään” suuntaan. Näille olen vastannut, että ikävä kuulla, mutta olen onnellisempi kuin koskaan. Ystäväni ovat sitten pikkuhiljaa hyväksyneet tämän ja ovat ystäviäni edelleen.

Minä oivalsin parinkympin jälkeen millaisten ihmisten kanssa koin rauhaa. Vanhojen kavereiden mielestä muutuin varmaan väärään suuntaan. En kokenut heidän kanssa oikeaa rauhaa varmaan ikinä.