Hei te muut joilla on 10+ vuotta ikäeroa kumppaniinne
Ja erityisesti te jotka olette se nuorempi osapuoli. Murehditteko usein sitä että toinen todennäköisesti lähtee tästä maailmasta paljon ennen sinua? Puhutteko asiasta? Meillä on parisuhdetta takana useampi vuosi ja mitä pidempään ollaan yhdessä sitä voimakkaampaa ahdistusta tunnen asiasta. En pysty tajuamaan sitä, että meillä ei todennäköisesti tule olemaan yhteistä vanhuutta, emme pääse hoitamaan yhdessä lapsenlapsia ja jonain päivänä joudun käsittelemään toisen kuoleman.
Onko tämä enää normaalia? Ajattelen tätä vähintään viikottain, joskus jopa päivittäin.
Kommentit (20)
Olen jo lapsena hyväksynyt kuoleman luonnollisena osana elämää. Elän hetkessä ja nautin siitä ajasta, jonka saan viettää hänen kanssaan. Luon paljon hyviä muistoja.
Ikäeroketju. Melkein uusi aihe täällä.
Tästä on ollut ehkä vain 15000 ketjua.
Ikäerohullun psykoosi syvenee. Usko jo, ei se nuoremman mukaan lähtenyt exäsi tule koskaan takaisin.
Mä deittailen ainoastaan +30v minua vanhempia miehiä.
Ei huoleta elämän päättyminen, nautitaan kun täällä kerran eletään!
Minulla helpotti se kun tajusin, että oikeasti kukaan ei voi tietää milloin lähtee. Jokaisesta päivästä pitää iloita.
Ei mua häiritse. Olen 22-vuotias bottom ja mun miesystävä on 66-vuotias. Sitten kun se ei enää pysty mua panemaan kunnolla ihanasti, niin etin uuden daddyn.
Vierailija kirjoitti:
Ei tällaisia voi oikeasti tietää. Kukaan ei tiedä edes mitä huomenna voi tapahtua. Pitää vain tehdä parhaansa ja rakastaa joka päivä.
M
Tietäähän.
Huomenna voi kuolla tai olla kuolematta.
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroketju. Melkein uusi aihe täällä.
Tästä on ollut ehkä vain 15000 ketjua.
Voi anteeksi, en palstalla 3 viikkoa käyneenä tiennyt tätä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mua häiritse. Olen 22-vuotias bottom ja mun miesystävä on 66-vuotias. Sitten kun se ei enää pysty mua panemaan kunnolla ihanasti, niin etin uuden daddyn.
22!
Siinä kunnon vanha homo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroketju. Melkein uusi aihe täällä.
Tästä on ollut ehkä vain 15000 ketjua.Voi anteeksi, en palstalla 3 viikkoa käyneenä tiennyt tätä.
Älä jaksa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroketju. Melkein uusi aihe täällä.
Tästä on ollut ehkä vain 15000 ketjua.Voi anteeksi, en palstalla 3 viikkoa käyneenä tiennyt tätä.
Älä jaksa...
Että näin tervetullut tänne on kun on huolia joista kenellekään läheiselleen ei voi puhua.
Helmeri2004 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mua häiritse. Olen 22-vuotias bottom ja mun miesystävä on 66-vuotias. Sitten kun se ei enää pysty mua panemaan kunnolla ihanasti, niin etin uuden daddyn.
22!
Siinä kunnon vanha homo!
Onko kondylooma jo parantunut?
Vierailija kirjoitti:
Ei tällaisia voi oikeasti tietää. Kukaan ei tiedä edes mitä huomenna voi tapahtua. Pitää vain tehdä parhaansa ja rakastaa joka päivä.
M
Kiitos sulle lähes ainoasta asiallisesta vastauksesta koko ketjuun. <3 Tiedostan tuon että voihan sitä kuolla jo huomennakin, mutten koe tätäkään ajatusta mitenkään rauhoittavana. Pikemminkin päinvastoin. Yritän kyllä elää hetkessä, mutta menettämisen pelko hiipii mukaan jopa niihin ihaniinkin tapahtumiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroketju. Melkein uusi aihe täällä.
Tästä on ollut ehkä vain 15000 ketjua.Voi anteeksi, en palstalla 3 viikkoa käyneenä tiennyt tätä.
Älä jaksa...
Että näin tervetullut tänne on kun on huolia joista kenellekään läheiselleen ei voi puhua.
No enhän minä kieltänyt sinua jankkaamasta samaa aihetta. Olethan sinä jo 10 vuotta ja tuhansia viestejä tehnyt aiheesta.
Ellet solvaisi miehiä niin minäkään en ärtyisi sinusta.
Mutta nyt...
Vastaanpa, vaikka en kohderyhmään kuulukaan. Minulla ja puolisollani ei ole ikäeroa, ja minä olen meistä vanhempi. Olen kuitenkin miettinyt sitä, että todennäköisesti jään jossain vaiheessa leskeksi, sillä puolisoni isovanhemmista yksi on elänyt nippanappa yli 80-vuotiaaksi, kun taas minun isovanhemmistani yksi on kuollut alle 80-vuotiaana. Pitkäikäisin isovanhempani eli yli 95 -vuotiaaksi. Yksi isoisovanhemmistani eli yli 100-vuotiaaksi. Eli minulla on aika vahva sukurasite pitkään ikään. Puolisollani taas on enemmän sukurasitetta kuolla nuorena.
Iällä ei mitään merkitystä.Eikä ikä-erolla.Kuolema ei katso ikää,ei aikaa,ei asemaa:kun ihminen kuolee.Sama on korona ei tunne ikää, ei aikaa, ei titeliä ,kun sen joku saa.Ihmisten pitäisi oppia elää yksi päivä kerralla.Eilinen on mennyt ,huominen ei tullut .On vain tämä 1-päivä ,joka on ainut kertainen.Älä mieti kuvitele, luule arvaile.Elä rakasta täytä päätä.Kohtele aina edessä oleva ihmistä niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan!Opetele kiitolisuutta ja itsesi kunioitus.jos osaat ne kunioitat muitakin.
Olen n. 20 vuotta nuorempi kuin puolisoni, ollaan oltu yhdessä yli 15 vuotta. Alkuaikoina ahdisti ja pelotti ajatus puolison menettämisestä, mutta ei enää. Todennäköisestihän meillä ei tule olemaan yhteisiä eläkepäiviä, mutta ajattelen sen niin, että omat eläkevuoteni ovat sitten minun ikiomaa aikaani, ja se ajatus jotenkin vapauttaa. Kuulostaa ehkä vähän karulta, ja tiedän ettei tätä moni ymmärrä. Mutta itse olen sinut tämän asian kanssa.
Mun äiti oli mun isää 11 v nuorempi ja pelkäsi aina jäävänsä yksin. No, miten kävi: äiti kuoli ensin 68-vuotiaana ja isä eli 7 vuotta yksin, 86-vuotiaana kuoli.
Tiedän montakin paria, joissa on ajateltu, että vanhempi puoliso kuolee ensin. Sitten yllättäen nuorempi on kuollut ensin. Ei täältä ikäjärjestyksessä lähdetä.
Ei tällaisia voi oikeasti tietää. Kukaan ei tiedä edes mitä huomenna voi tapahtua. Pitää vain tehdä parhaansa ja rakastaa joka päivä.
M