Lue keskustelun säännöt.
Voisitteko kertoa psykoterapiasta millaista se on?
06.03.2021 |
Kannattaako aloittaa sellainen prosessi? Miten hyödyit siitä?
Kommentit (15)
Itselleni se oli elämän pelastus. Kävin monta vuotta ja sain purettua kipeät lapsuudenkokemukset ja turvattomuuden tunteet. Sen neuvon annan että terapeutin ja terapiassa olon pitää tuntua turvalliselta ja korjaavalta. Tottakai prosessi on myös raskas ja voi herättää vaikeita tunteita, mutta enimmäkseen pitäisi kuitenkin tuntua siltä että käynnit auttavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselleni se oli elämän pelastus. Kävin monta vuotta ja sain purettua kipeät lapsuudenkokemukset ja turvattomuuden tunteet. Sen neuvon annan että terapeutin ja terapiassa olon pitää tuntua turvalliselta ja korjaavalta. Tottakai prosessi on myös raskas ja voi herättää vaikeita tunteita, mutta enimmäkseen pitäisi kuitenkin tuntua siltä että käynnit auttavat.
Hei, voisitko kertoa miten sen tietää että on korjaavaa? Täytyykö terapeutin tuntua ns ystävältä jonka seurassa voi olla täysin oma itsensä?
Terapeuttiin on voitava luottaa, pitää tuntua oikealta. Ei välttis hyvältä, ymmärrät varmaan, vaan turvalliselta. Siinä on niin monta tasoa, että asian selittäminen on vaikeaa.
- kallista
- toimii vain jos sitoutuu
- terapeutteja on hyviä ja huonoja
- huonokin terapeutti laskuttaa terapiasta
- voi olla raskasta käsitellä asioita
- Kelan tukea vaikea saada
- voi olla hyödyllistä jos hyvä terapia
- itselle sopiva terapiamuoto pitää etsiä itse
- on monia eri terapiamuotoja (netistä löytyy)
- yleisesti psykoterapia on puhumista, ajattelua, joskus kotitehtäviä, muistelua, tunteiden ajattelua, käytökseen huomion kiinnittämistä
- terapiamuodosta riippuen joskus hypnoosia, joskus kehollisia tehtäviä esim. silmien liikuttelua tai hengittelyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni se oli elämän pelastus. Kävin monta vuotta ja sain purettua kipeät lapsuudenkokemukset ja turvattomuuden tunteet. Sen neuvon annan että terapeutin ja terapiassa olon pitää tuntua turvalliselta ja korjaavalta. Tottakai prosessi on myös raskas ja voi herättää vaikeita tunteita, mutta enimmäkseen pitäisi kuitenkin tuntua siltä että käynnit auttavat.
Hei, voisitko kertoa miten sen tietää että on korjaavaa? Täytyykö terapeutin tuntua ns ystävältä jonka seurassa voi olla täysin oma itsensä?
-Täytyy luottaa jotta uskaltaa puhua, muistella, olla oma itsensä kehollisten ja mielen sisäisten tuntemustensa kanssa.
-Ei saa olla epämiellyttävä ja vaikea olo terapeutin kanssa tai terapia voi jopa hajottaa korjaamisen sijaan.
-Jotkut käsiteltävät asiat voi tietysti aiheuttaa huonoa oloa. Terapeutin pitää erityisesti silloin tuntua turvalliselta.
-Joskus häpeän tunteita täytyy uskaltaa ylittää niin ettei kyseinen terapeutti ole este.
-Voit vapautua käsittelemään asioitasi parhaiten silloin kun luotat tilanteen kulkuun.
-Voit joutua testaamaan monta terapeuttia löytääksesi sopivan, ensimmäinen vapaa aika ensimmäiseksi löytyneellä terapeutilla ei välttämättä ole se paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kävin kolme vuotta. Siitä on aikaa noin 15 vuotta, eli mulla ei oo mitään tosi kirkkaita muistikuvia enää. Se oli kuitenkin mahtavaa, jos tällei jälkikäteen miettii.
Mua se hyödytti antamalla rytmiä viikkoon. Kun kävin 2 kertaa viikossa, oli edes joku kiintopiste ja järki elämässä. Sain rohkaisua, tukea, neuvoa siihen miten voisin eri elämänalueilla löytää jotain tasapainoa...
Mä en oikeestaan muista kauheesti mistä puhuttiin. Kaikesta muttei mistään. Hyvin arkisista asioista, kaupasta, ruuanlaitosta, koulusta. Mut sit välillä terapeutti vähän haastoi mua, halus että mietin miks tunnen niin tai näin, yritti rohkasta poistumaan omalta mukavuusalueelta.
Sillon kun koin että terapeutti vaatii tai puhuu mulle vaikeasta asiasta, saatoin turhautua. Joskus itkin kotimatkalla. Mutta hyvä se oli että hellästi töni mua eteenpäin, olin ihan hirvittävän pelokas ja ahdistunut silloin ja elämäni oli tosi rajoittunutta.
Oon edelleen pelokas luonteeltani, mutta se vuosien järjestelmällinen ja ohjattu itseanalyysi auttaa minut yli vaikeista asioista. Koen myös että ymmärrän muita tosi hyvin, enkä turhaudu muiden tekemisistä.
Joistain asioista kieltäydyin puhumasta, tai menin niin lukkoon etten oikein sanonut mitään vaikka yritin. Sellasta "no emmä oikee tiiä, emmä osaa sanoo" jos puhuttiin vaikka tietyistä lapsuuteen liittyvistä asioista. Näin jälkikäteen toivon että olisin päässyt ton rajan yli ja pystynyt ilmaisemaan niitä kipeitä asioita, joita en uskaltanut/osannut edes ajatella. Kyllä niidenkin kanssa nykyään pärjää hyvin, mutta psykoterapia oli niin ainutkertainen juttu, että olisi kannattanut ottaa siitä kaikki irti!
Kaikki mitä psykoterapiassa saavuttaa on mahdollista saavuttaa ja opiskella myös yksin. Ite sä lopulta ne työt teet. Mutta ammattilaisen kanssa sä voit parissa vuodessa saavuttaa saman kuin yksin haahuillen viidessätoista.
Suosittelen.
Kannattaa..mutta vaatii itseltä työtä. Terapeutti ei anna valmiita vastauksia tai paranna sinua sillä, että käyt istumassa kerran viikossa vastaanotolla. Terapeutti tavallaan turvallisen aikuisen lailla korvaa pieleen mennyttä lapsuutta, hyvä parisuhde voi toimia vähän samalla tavalla. Oman menneisyyden käsittely auttaa jäsentämään syitä, miksi reagoi kuten reagoi. Hyvä lähtökohta on jo se, että ymmärtää että menneisyydellä on merkitys. Kaikki terapiasuuntaukset eivät tosin sisällä vatvomista..itse olen sitä mieltä, että asiat on hyvä käsitellä. Sen jälkeen voi alkaa muuttaa ajatuksia, käyttäytymismalleja ym...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en nähnyt muuta keinoa päästä elämässä eteenpäin ja aloittaisin terapiaprosessin kyllä uudestaan jos olisi pakko. Hirvittävän raskas prosessi se oli useista eri syistä mutta kannatti. Prosessissa uuvutti aivan liikaa se että jouduin jatkuvasti tappalemaan toimeentulotuen kanssa vaikka terapian omavastuuosuudet ovat toimeentulotuessa hyväksyttävä meno. Melkein meni myös kolme vuotta terapiassa käymistä hukkaan kun oltiin sitä mieltä ettei myönnetä enää kolmen vuoden terapian jälkeen mitään tukea terapiassa käyntiin vaikka asioiden käsittely oli kesken.
Olen miettinyt voiko tätä häpeää, "olen huono ihminen" -tunnetta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa mitenkään helpottaa. Auttaisiko terapia siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jatkuvaa prosessointia jos käy viikottain. Täytyy siis valmistautua aina seuraavaan käyntiin eli mitä asioita haluaa käsitellä.
Itse ainakin koen sen niin. Työtä on ja toisinaan raskasta.
Mullla ei ole ollut koskaaan minkääänlaista apua. Ei ystäviää yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt voiko tätä häpeää, "olen huono ihminen" -tunnetta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa mitenkään helpottaa. Auttaisiko terapia siihen?
Mulla ainakin auttoi juuri tohon.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt voiko tätä häpeää, "olen huono ihminen" -tunnetta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa mitenkään helpottaa. Auttaisiko terapia siihen?
Hyvinkin voi auttaa juuri noihin. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on varmasti paras kognitiivinen psykoterapia/kognitiivinen käyttäytymisterapia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia auttoi juuri sosiaalisten tilanteiden pelkoon, huonommuudentunteeseen, häpeän ja syyllisyyteen kaikesta. Itse kävin 3 + 2 vuotta. Paras päätös ikinä hakeutua terapiaan itselläni.
Seuraan