Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuuden jälkeen
Lehtonenn
28.02.2021 |
Kärsin lapsettomuudesta vuosia ja vihdoin lukuisten yritysten ja pettymysten jälkeen olen äiti ihanalle taaperolle mieheni kanssa. Kaikki ne vuodet, kun yritimme kaikki ystävien, julkkisten ja tuntemattomienkin vauvauutiset aiheuttivat tuntemuksia, joita on vaikeaa kuvailla, jos niitä ei ole kokenut itse. Olin toki sydämestäni iloinen, kun kuulin ystävieni odottavan ja luin lehdistä julkkiksista, jotka kasvattivat perheitään ainakin näennäisesti ongelmitta, mutta samalla tunsin aivan järkyttävää tuskaa, kipua ja kateutta. Se tunne oli repivää ja aloin pelätä vauvauutisia ja aloin olla huolissani, että nämä ristiriitaiset tunteet alkavat tehdä jotain mielenterveydelleni. No nyt kun olen saanut lapsen ja kokenut raskauden, synnytyksen ja olen äiti kuvittelin että, pääsisin näistä tunteista eroon. Jostain syystä tunnen edelleen tuon tunteen, kun ihmiset ilmoittavat minulle raskaudestaan. Jonkinlainen kateus siitä miten helppoa asia toisille on, pelko siitä, että menetän sen mitä olen vihdoin saanut ja katkeruus siitä, että tässä on se mitä tulen lapsimäärän saralla saamaan nostaa päätään. En osaa selittää paremmin ja olen todella onnellinen samaan aikaan näistä uutisista, siksi tämä tuntuukin oudolta! Olenko jotenkin sairas vai jotenkin traumatisoitunut vuosien yrittämisestä. Onko muilla tällaisia tuntemuksia vai olenko yksin tuntemuksieni kanssa?
Kommentit (5)
En koe että toisten lapset olisi jotenkin multa pois. Oma tuli 5v jälkeen kun oltiin jo päätetty että ollaan sitten ilman eikä hakeuduttu hoitoihin. Ehkä mä sitten olin ihan sinut sen lapsettomuudenkin kanssa, elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään koe, että toisten lapset olisivat minulta pois. Ja olen ihan oikeasti sydämestäni iloinen ja onnellinen toisten puolesta, kun ilmoittavat raskauksistaan. Siksi täällä kyselenkin, että mitä ovat nämä raastavat tuntemukset mitä myöskin tunnen, eihän tunteilleen mitään voi ja itsekin ihan ihmeissäni näistä ajatuksista olen. Olin myös mielestäni sinut lapsettomuuden kanssa aikanaan, elämämme oli/on mieheni kanssa hyvää ja tyydyttävää, oikein onnellisia olemme myös kaksin, mutta nyt ihmettelen olenko vain jotenkin traumatisoitunut yritys ajasta ja eikö kenelläkään muulla tällaisia hallitsemattomia katkeruuden tunteita ole.
Raskaat kokemukset arpeuttavat, eivät vahvista. Onnistuneiden IVF-hoitojen jälkeen sairastuin synnytyksenjälkeiseen ahdistukseen, ja pelkään varmaan loppuikäni että millä hetkellä hyvänsä tämä otetaan minulta pois
Voi kun alkaa ihan itkettää, kun luin tuon arpeuttaa sanan, se tuntuu niin oikealta ilmaukselta miltä minusta tuntuu. Miten ne arvet saisi parantumaan tai edes hieman hälvenemään?
Ihan normaalia on. Itselläni ihan sama, vaikka lapseni (saatu vuosien yrittämisen jälkeen hoidoilla) on jo 12-vuotias. Silti vieläkin kirpaisee, kun suurin osa vain ”tekee” lapsia. Nyt, kun itse en enää edes voisi saada lisää lapsia, on tunne jo helpottanut. Mutta joo, tietyllä tavalla se lapsettomuus jättää jälkensä, vaikka lapsen saisikin.