Lue keskustelun säännöt.
Neuvokaa te minua vanhemmat ja viisaammat: kuinka olla menettämättä elämäniloaan ja leikkimielisyyttään iän karttuessa?
28.02.2021 |
En halua päätyä katkeroituneeksi, kylmäksi ja nuorille (kateudesta?) keljuilevaksi akaksi. Miten te, jotka ette ole tuollaisia, teitte sen? Entä mitä te teitte väärin, jotka olette tuollaisia? Vai voiko tuota kohtaloa edes välttää?
Kommentit (23)
Jos kykenet: Älä ruoki katkeruutta vertailemalla itseäsi muihin. Etsi iloa pienistä, juuri sinulle tärkeistä asioista. Tee ihmissuhteistasi niin hyvät kuin voit. Jos olet hirveässä parisuhteessa, heivaa se. Älä jumita menneissä, muistele vaan niitä kivoja juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vyötärönympärys naisilla max. 80 ja miehillä 90. Varma keino.
Itselläni sama kokemus vaihdevuosissa: en enää haltioidu mistään ja taistelen koko ajan alakuloa vastaan.
Omat konstini: muistele, mistä jutuista tykkäsit nuorena ja tee niitä. Tepsii!
Elä nuorena.
Kouluttaudu niin korkeaan asemaan, ettei tarvitse ajatella tuo on nuorempi ja pomoni, tämä oli viisaan opettajani neuvo aikoinaan.
Älä rakastu ulkoiseen, rahaan, tavaraan, ulkonäköön.
Älä kuvittele olevasi ketään viisaampi, jokaiselta ihmiseltä oppii jotain, nuorelta ja vanhalta.
Älä kauhistu, jos välillä v.. taa, masentaa, elämä kolhii, täältä noustaan.
Terveisin kohta 60v, jolla on 38v pomo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hanki lapsia äläkä sellaista puolisoa jonka menettäminen voisi kaataa maailmasi.
Suosittelen, että yrität olla tekemisissä eri-ikäisten ihmisten kanssa. Mä oon tosi tyytyväinen siitä, että mulla on niin eri-ikäisiä ystäviä ja kavereita. On mua reippaasti vanhempia ja reippaasti nuorempia, senkin ikäisiä, että voisin hyvin olla heidän äitinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä elä vain täyttääksesi muiden odotuksia, elä omaa elämääsi. Pidä itsestäsi huolta, myös ja etenkin fyysisesti, se pitää mielenkin virkeänä ja positiivisena. Älä roiku somessa. Lue kirjoja, katso hyviä elokuvia, tutustu avoimin mielin eri kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin. Opi hyväksymään erilaisuus ja arvostat samalla myös itseäsi enemmän.
En oo siuu vanhempi tai viisaampi, nii en anna neuvoja, mut toivotan onnea matkaan! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt samaa, tää oli hyvä avaus, kiitos!
Täytin ite juuri 40, ei nyt ikäkriisiä mutta kyllä mietin ikää ja omia ikääntyviä vanhempia jotka ovat aika negatiivisia, arvostelevia, kyynisiä... Pelkään että muutun samanlaiseksi ja heitä aina toppuuttelen kun (etenkin äiti) valittaa koko ajan jostain. Jauhaa politiikkaa, meilailee kansanedustajille, kärkkäästi omia mielipiteitään tuo julki ainoina totuuksina. Isäni myötäilee.
Itse olen aina ollut suvaitsevainen, mielestäni positiivinen, luova, huumorintajuinen, leikkimielinen. Isoimpia kohteliaisuuksia mulle on ne, kun lasten kaverit sanoo et "teidän äiti on niin siisti! se on niin hauska tyyppi!".
Mutta kyllä tuo kodin "perintö" eli naapureiden kyttääminen ja itsensä vertailu muihin - huono itsetunto, riittämättömyyden tunne, marttyyrius, ne jotenkin täällä omankin pään sisällä vaikuttavat.
Usein jään itselleni kiinni katkeruudesta; miksi ystävä ei ota yhteyttä vaikka ollaan sovittu, miksi se pyytää muita sinne ja tänne mutta minua ei, miksi en saa takaisin kun aina annan, miksi sitä tai tätä. Niihin ei voi jäädä jumiin, olen huomannut, vaan toimia. Tehdä kivoja juttuja, liikkua, haistella ulkoilmaa. Ei voi odottaa muita tekemään mitään sulle, vaan sun on itse tehtävä asioita itsellesi.
Jotain tämmöstä olen filosofoinut oman pääni sisällä.
Se on jännä juttu se että osa yli 40v tuolla menee tuima ilme kasvoilla sauvakävelyä tuulessa ja tuiskussa. Elämä on niillä sellaista perus hapanta, pientä ja satunnaista iloa/hyvää mieltä voi tuoda esim. viini ja juustot. Kauko Röyhkä totesi eräässä haastattelussa että pitää olla ns. kipinää niin on mukavampaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä ja ihmiset lähtökohtaisesti ihan perseestä niin mikseipä sitä sitten katkeroituisi?
Toteuttaa omia juttujaan ja vähät välittää muiden mielipiteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmiten piirteet vahvistuvat. Ei leikkimielisestä tule tosikkoa vanhanakaan.
Minä tietoisesti yritän etsiä asioista positiivisia puolia. Siis aktiivisesti.
N52
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä juttu se että osa yli 40v tuolla menee tuima ilme kasvoilla sauvakävelyä tuulessa ja tuiskussa. Elämä on niillä sellaista perus hapanta, pientä ja satunnaista iloa/hyvää mieltä voi tuoda esim. viini ja juustot. Kauko Röyhkä totesi eräässä haastattelussa että pitää olla ns. kipinää niin on mukavampaa
No ei kannata siitä ilmeestä mitään päätellä. Vanhemmiten suunpielet voi alkaa roikkumaan ja sibeliusryppy kruunaa tuiman vaikutelman.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä juttu se että osa yli 40v tuolla menee tuima ilme kasvoilla sauvakävelyä tuulessa ja tuiskussa. Elämä on niillä sellaista perus hapanta, pientä ja satunnaista iloa/hyvää mieltä voi tuoda esim. viini ja juustot. Kauko Röyhkä totesi eräässä haastattelussa että pitää olla ns. kipinää niin on mukavampaa
Samaa havainto, useimmiten 50+ naiset kulkevat hyvin tuima ilme kasvoilla aivan kaikki kuin ilo olisi elämästä viety. Olisko epäonnistuttu parisuhteissa, mutta ainahan voi asioihin itsekin vaikuttaa eikä jäädä siihen pahaan oloon pidemmäksi aikaa.
Vannoin itselleni nuorena, että pysyn aina positiivisena ja iloisena. Nyt on vaan siltikin käynyt niin, että minusta on tullut kyyninen ja kärttyinen keski-ikäinen. En vaan kerta kaikkiaan jaksa monien ihmisten tyhmyyttä ja se on paljastunut viimein nyt korona-aikana. Aikuiset ihmiset eivät ajattele rationaalisesti vaan uskovat kaiken maailman hömppää.
Ikävä tilanne, eikä tämä oikeastaan haittaa ketään muuta kuin itseäni.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä juttu se että osa yli 40v tuolla menee tuima ilme kasvoilla sauvakävelyä tuulessa ja tuiskussa. Elämä on niillä sellaista perus hapanta, pientä ja satunnaista iloa/hyvää mieltä voi tuoda esim. viini ja juustot. Kauko Röyhkä totesi eräässä haastattelussa että pitää olla ns. kipinää niin on mukavampaa
Tuulessa ja tuiskussa meneminen ei ole automaattisesti ikävää. Mun viime vuosien parhaimmat muistot on eräältä marraskuulta. Mulla oli silloin tosi kiva vuokrahevonen (nyttemmin jo kuollut), jolla kävin maastoilemassa. Yhden kaverin kanssa käytiin usein ratsastamassa pimeälläkin. Muistan yhdenkin illan, kun sataa tihkutti ja me painuttiin vain hevosten kanssa metsään. Meillä oli molemmilla kunnolliset vaatteet päällä, joten kylmä ja märkä ei haitannut. Hevosista oli selvästi hauskaa liikkua metsässä pimeällä. Ne olivat kämppikset ja niilläkin oli turvallinen olo yhdessä.
Jos oma luonne ei ole katkera ei ikä sitä muuta, toiset ovat jo lapsina kauheita kakaroita, mustasukkaisia aivan kaikesta, eivät tuu muiden kanssa toimeen.. Muistisairaus voi muuttaa luonnetta, mutta sille ei ole mitään tehtävissä.