Lue keskustelun säännöt.
Viesti jota en raaskinut tänäkään äitienpäivänä äidilleni laittaa
10.05.2009 |
"Äiti. Synnytit minut melkein 41 vuotta sitten. Minut synnytettyäsi hylkäsit minut. Jätit minut yksin sietämättömiin olosuhteisiin kasvamaan. 28 vuotta myöhemmin otin sinuun yhteyttä. Sain tietää miten raskasta elämäsi on ollut. Minä maksan sinun tekojesi seurauksia joka päivä. Valitettavasti myös lapseni maksavat teoistasi kovaa hintaa. Olen käynyt kaikki mahdolliset hoidot jotta voisin muuttua paremmaksi äidiksi mutta liian paljon pahaa ehti tapahtua noina lapsuuden ja nuoruuden yksinäisinä vuosina. Minä olen vastuussa siitä mitä teen äitinä. Niin olet myös sinä vaikket halua sitä myöntää. Vihaan elämääni, itseäni, tekojani, sitä että olen pääsemättömissä meneisyyteni suhteen. Vihaan sinua. Oikein paskaa äitienpäivää sinullekin.
Tyttäresi"
Totta joka sana.
Kommentit (32)
kannattaisko tehdä jotain katkeruudellesi ettei sun omat lapset kärsis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska sinä ET ole pääsemättömissä menneisyytesi etkä varsinkaan nykyisten tekojesi suhteen.
Kun pidät kiinni tämmöisestä vihasta, pidät kiinni myös omasta pahuudestasi.
Arvaan, että elämäsi on ollut helvettiä, mutta eikö ole mahdollista, että vihaamasi äidin rinnalla se olisi ollut vielä hirveämpää, kun hän kerran noin kauhea ihminen on? Kannattaako häntä silloin vihata siitä, että hän säästi sinut sentään itseltään? Tarkoitan, että anna sen vihan mennä, ja hyväksy se, että joidenkin ihmisten paraskaan yritys ei vaan ole kovin kummoinen. Mutta sun on, sun lastesi hyväksi! Jätä menneet ja keskity nykyiseen.
sinun ja lastesi elämään. Anna anteeksi, vaikka en sitä ansaitse.
surullisinta on että en riittävästi. Minulle on vain käynyt liian pahasti herkässä kehitysvaiheessa ja minulla ei ole ollut riittävästi tasapainottavia hyviä kokemuksia. On tuskallista huomata että vaikka olen tehnyt kaikkeni, en ole pystynyt muuttamaan lasteni kohtaloa riittävästi hyvään suuntaan. Syyllisyyteni on hirvittävä. Toinen rankka asia on se että kun sukulaisuussuhteet ovat jo aikanaan katkenneet, niitä ei ole tässäkään elämänvaiheessa. Lapsiltamme puuttuu normaali sukulais- ja tukiverkosto täysin. On rankkaa koko elämänsä olla ulkopuolella "normaalista".
Äidilleni en ole pystynyt suoraan olemaan vihainen. Hän ei kykene sellaisia asioita käsittelemään. Tiedän että elämä hänen rinnallaan olisi ollut vaikeaa. Mutta en jaksa aina olla ymmärtäväinen häntä kohtaan kun olen niin lopussa elämäni kanssa.
Näin äitienpäivänä katkeruus kieltämättä roihahtaa. Suurin osa äideistä on riittävän hyviä. On myös meitä jotka emme ole saaneet sitä kokea. Vaikeinta on kun ei siihen itsekään pysty pinnistämään.
ap
En nyt muista kirjan kirjoittajaa,joku suomalainen,olikohan Ben Furhman (joku sinnepäin). Etsi vaikka kirjastosta käsiisi ja lue.Aika rankalta kuulosti sinun tilanteesi,älä jää siihen katkeruuteen.
Äidilläsi on ollut joku syy siihen,miksi toimi niinkuin toimi.Olisiko teidän mahdollista saada vaikka joku varamummo,jos ei sinun äidistä ole mummoksi.
Voimia sinulle,ja hyvä kuitenkin,kun et laittanut sitä viestiä äidillesi.Älä enää syyllistä itseäsi,olet kärsinyt jo ihan tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisareltani joka miltei 40, kärsii masennuksesta muttei suostu menemään hoitoon.
Hän ei ota vastuuta omasta elämästään vaan syyttää joka hetki kaikesta vanhempiamme: se on niin helppoa. En voi elää koska olen niin reppana kun äiti ei halannut.
No ei halannut minuakaan, mutta minä halaan omia lapsiani!
Se ettei äiti tai isä auttanut läksyissä, tappeli, joi ja erosivat ei tarkoita että kaikki on menetetty.
Itse taistelen kahta kovempaa. Olen äitiäni vahvempi.
Minä olen itse vastuussa työstäni ja että jaksan. Ei kiinnosta vaikka mitään alkoholisti mummoa ei olisi lähellä.
Annan anteeksi menneisyyttä äidilleni. Hänelle en ole kertonut miten paskalta tuntuu. Miten en käsitä miten ei auta lasta, ota syliin ja kerro rakastavansa.
Kai se on se sama mikä sussakin on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varamummosta on erinomainen. Joku vanhus saa iloa elamaansa ja teille tukiverkko. Mina rupeaisin heti mutta en asu Suomessa.
olen ollut laillasi vahva suorittaja koko aikuisikäni. Olen hankkinut hyvän ammatin, tehnyt työni aina viimesen päälle, jaksanut auttaa muita, olla kiva kaveri, ymmärtää ja tukea. Sitten sain lapset, kaksi erityislasta ja aloin pikkuhiljaa vaipua alemmas. Vahvallakaan tahdolla en saanut pidettyä meitä enää pinnalla. Nyt kun en enää jaksa, en saa apua riittävästi mistään. Lapsillamme on jo niin suuri epäluottamus minua kohtaan etteivät he usko sanoihini tai halaukseen. He ovat nähneet liikaa raivonpuuskiani, epävakauttani. Olen aina hoitanut arjen rutiinit mutta olen ollut poissaoleva, kylmä, epävakaa. Näin vaikka olen yrittänyt rakastaa. En vain osaa. EN halua puolustella tekojani lapsuudellani mutta suora syy-yhteys on olemassa. Minulla ei siis ollut kasvuni aikana ketään johon turvata. Lisäksi paljon traumaattisia tapahtumia joita seurasin läheltä. Pelkkä tahtoni ei riitä täyttämään tyhjyyttä sisältäni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä on se yksi klinikka, joka on erikoistunut tunne-elämältään epävakaisiin. Kuuntelin radiodokkaria kerran epävakaasta, joka oli saanut sieltä avun. Jäi mieleen kun hän sanoi, että lapset sanovat hänelle nykyään että äiti sinussa on parasta se että olet niin turvallinen.
Vaikka lapsesi ovat jo kokeneet vaikka mitä, tuskin on kuitenkaan myöhäistä korjaaville kokemuksille, mitä he saisivat kanssasi jos saisit itseäsi parempivointiseksi ja tasapainoisemmaksi. Onko teillä tukiperhe, joka voisi välillä hoitaa lapsia jotta saisit omaa aikaa?
JAksamista sinulle kovasti ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"sisällä" hoitopaikassa. Pelottaa että taannut totaalisesti potilaaksi. En tiedä uskonko hoitoihin enää. Valitettavasti. Tukiperhettä ei ole. Luotan että lapsille löytyy joku jos voimani lopullisesti loppuvat. Edes siihen minun on pakko uskoa.
Kiitos ajatuksistanne.
ap
Sinun isäsi ja lastesi isä(t)?
Eikö heistä ole vastuunkantajiksi ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olen kohta 3 vuotta käynyt psykoterapiassa ja hiljalleen alkaa auttaa. se vaan on todella pitkä tie ja siihen pitää itse uskoa.
itse olen ollu osastolla monestikkin ja pääsääntöisesti hyvillä mielin sieltä lähtänyt kotiin hoitojakson jälkeen.
siitä alkaa tie voittoon, että myöntää hävinneensä ja tie on vai taistellen eteenpään ja kohti sitä omaa hyvää oloa.
Lasteni isä on hyvin passiivinen (=masentunut?), ei jaksa arkea pyörittää, ei ota kantaa, vetäytyy. Ei lähde hoitoon vaikka olen yrittänyt kannustaa.
Elämä on vaikeaa silloin kun on vaikeaa.
ap
"sisällä" hoitopaikassa. Pelottaa että taannut totaalisesti potilaaksi. En tiedä uskonko hoitoihin enää. Valitettavasti. ap
Onko sinulla persoonallisuushäiriötä diagnosoitu? Epävakaa? En ole mikään asiantuntija mutta käsittääkseni persoonallisuushäiriö ei tahdo oikein perinteisellä terapialla hoitua. Itselläni on myös persoonallisuushäiriö ja olen ollut Kelan terapiassa. Siitä ei ollut yhtikäs mitään apua. Nyt olen saanut avun täältä: http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/muistaminen.html.
Rupesin lueskelemaan noita tekstejä noin vuosi sitten ja elämäni on kokenut hämmästyttävän muutoksen positiivisempaan. Tie on ollut todella rankka, mutta noissa teksteissä kuvatut toimintamallit toimii oikeasti. Niin kuin kirjoittaja jossain kohtaa sanoo, se on luonnonlaki. Näin se juuri on.
Ilmeisesti erityislasten vanhemmuus (ja miehen masennus) on verottanut voimiasi entisestään, kun kerran olet kuitenkin aiemmin selvinnyt elämässä ihan hyvin, ainakin ulkoisesti.
Toivottavasti löydät virtuaalitukea netin kautta tai ystävien, jos sinulla sellaisia on.
Saatko lapsien erityisyyden kautta (esim, jokin tukiryhmä vanhemmille) jotain apua, vaikka henkistä, itsellesi?
20, juuri näin on käynyt: vanhemmuuden haasteet ja miehen pitkäkestoinen kriisi ovat syöneet voimani. Tunnen että olen käännekohdassa elämässäni, enkä tiedä jaksanko jatkaa, jaksanko uskoa.
ap
nyt pitaisi paasta jollekin puhumaan. Etko saa mitaan tukea erityislasten hoitoon?
Kaikkihan tuntuu kaatuvan paalle jos mieskaan ei voi yhtaan auttaa. Iso rutistus taalta pitkan matkan paasta.
jatkuu...