Mies raivostui pikkuasiasta, mä ja lapsi säikähdettiin, nyt mies vihainen kun sanoin ettei se ollut ok
Kyllä tuli taas kärpäsestä härkänen. Meillä oli ollut ihan mukava päivä tähän mennessä, joten säikähdin todella, kun mies oli ottamassa ruokaa jääkaapista itselleen, tiputti sen vahingossa lavuaariin ja raivostui. Miehen reaktio oli alkaa kovaan ääneen haukkua itseään ja valittaa samalla, kun kirjaimellisesti paiskoi tuota ruokaa roskiin ja tavaroita keittiössä. Totta kai ymmärrän, että se otti lujaa päähän, mutta reaktio oli mun mielestä täysin ylimitoitettu ja etenkin, kun paikalla oli lapsi. Lapsi meni näkyvästi jäykäksi ja kaivautui sohvalla peiton sisälle ja sanoi myöhemmin minulle, että häntä pelotti isän käytös. Minullekin tuli turvaton olo kielenkäytöstä ja uhkaavasta kehonkielestä (joka ei onneksi kohdistunut meihin) ja harmitti, että mies meni kivan päivän jälkeen aivan nollasta sataan hetkessä. Kyse ei ollut siis normaalista suuttumisesta, vaan miehellä keitti aivan täysillä yli ja antoi sen näkyä ja kuulua, ja entistä ahdistavammaksi tilanteen teki se että sen laukaisi yksi ruoka-annos. Yleensä meillä ei juurikaan huudeta tai suututa tulisesti, ja jos jostain hankalasta asiasta, jonka parissa tunteet kuumenee, pitää puhua, se tapahtuu lapsen kuulumattomissa. Lopuksi mies ärähti, että pitää sitten olla syömättä kun ei ruoka kerran kelpaa ja sulkeutui huoneeseen, missä sillä on tietokone.
Annoin miehen olla siellä ja hoidin lapsen nukkumaan. Mies tuli iltahalimaan lasta ja myöhemmin tuli puhumaan jostain papereista minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koska minä ja lapsi oltiin koettu tilanne niin ikäväksi, otin tilanteen puheeksi. Sanoin, että meitä pelotti ja sellaista käytöstä en halua meillä olevan. Mies suuttui siitä, että mitenkään ei hän saisi olla, että kuinka hänen sitten pitäisi asioihin reagoida. Sanoin, että minä en pysty ottamaan vastuuta siitä miten hänen pitäisi reagoida, mutta tuollaista yhtäkkistä raivostumista asiasta kuin asiasta en halua nähdä enää ikinä kotonani, se pelottaa minua ja pelotti lastakin. Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa.
Olenko kohtuuton? En tarkoita, etteikö mistään saisi suuttua, jos suututtaa. Enemmän kyse on siitä, miten sen purkaa. Miehellä on oikeus osoittaa tunteensa jos joku ottaa päähän, mutta kai mulla ja lapsella on oikeus kotiin, jossa ei tarvitse säikähtää yhtäkkistä arvaamatonta käytöstä? Olisin muuten antanut asian olla, mutta lapsen pelon vuoksi ja siksi, että toivon ettei jatkossa tulisi tällaisia tilanteita jostain ihme asioista, otin sen puheeksi. Kaikilla sattuu joskus ylilyöntejä mutta kyllä ne pitäisi itse myöntää jälkikäteen, eikä epävalidoida toisten perheenjäsenten kokemusta tilanteesta.
Kommentit (72)
Vastuullinen aikuinen sanoittaa lapselle myös sen kun keittää yli. Niinkun meillä kaikilla joskus. Ei se satuta lasta että tulee mukavaan se että sitä ei käydä yhdessä rauhassa läpi ja pyydetä anteeksi kun oma toiminta on pelottanut toista. Tsemppiä.
Onko kaikki muu kuitenkin hyvin eli rakastatte toisianne ja seksi tuntuu hyvältä molemmin puolin? Kärpäsiä kuitenkin tulee elämän varrella, halusit tai et.
Miehelläsi on vihanhallintaongelma. Ja se on täysin miehen oma vika eikä vaimon tai lasten syytä.
Itse olen pudottanut ruokaa lattialle enkä lainkaan suutu, kiroile tai paisko mitään. Totean vain "oho" ja siivoan jäljet tyynesti.
Hyvä kun sanoit, eihän tommonen lapsellinen käytös oo mistään kotosin. Pellolle tommoset vätykset vailla itsekontrollia/tilannetajua/kykyä vastaanottaa kritiikkiä.
Opittu malli, mutta oli varmaan nälkäinen...
Ystävälläni on tuollainen raivohullu mies.
Mielestäni miehen pitäisi hakea apua psyykkisiin ongelmiinsa ja saada rauhoittava lääkitys.
Yhden ääliön toimista kärsii koko perhe.
voi luoja mitä paskaa taas. itkettikö? tärisyttikö?
Vierailija kirjoitti:
voi luoja mitä paskaa taas. itkettikö? tärisyttikö?
Sinulle ehkä normaalia diagnoosisi vuoksi.
ohis
Teidän yhteinen lapsenne on jo niin iso että osaa puhua, mutta tämän oli ensimmäinen kerta kun mies raivostui? Vai onko sinulla vain huono muisti?
Vierailija kirjoitti:
Ystävälläni on tuollainen raivohullu mies.
Mielestäni miehen pitäisi hakea apua psyykkisiin ongelmiinsa ja saada rauhoittava lääkitys.
Yhden ääliön toimista kärsii koko perhe.
Ase ohimolla mies pakottaa ystäväsi olemaan suhteessa ja laittaa koko perhe kärsimään? Yhtäkkiä muuttunut säyseästä isimiehestä raivohulluksi? Mitään merkkejä ei tietenkään ole ollut ilmassa jo aiemmin...
Aina voi erota.
Viha ja raivo on jokapäiväisiä tunteita. Syitä on useita mutta ihmisten väliseen kanssakäymiseen se yleensä kulminoituu.
Anna kun arvaaan: ei ole ollut samanlainen ennen lapsia?
Ex muuttui tuollaiseksi turhasta raivoajaksi kun hänellä oli toinen, ikäänkuin haki syytä erolle tai toivoi, että minä olisin hakenut eroa, minä epäilin, että hänellä on aivokasvain.
Vierailija kirjoitti:
Viha ja raivo on jokapäiväisiä tunteita. Syitä on useita mutta ihmisten väliseen kanssakäymiseen se yleensä kulminoituu.
Viha ja raivo eivät ole jokapäiväisiä tunteita. Kaukana siitä. Jos ne ovat sinulle arkea, niin olet sairas. Hakeudu hoitoon, ennenkuin teet jotain mitä ei voi enää perua.
Vierailija kirjoitti:
Ex muuttui tuollaiseksi turhasta raivoajaksi kun hänellä oli toinen, ikäänkuin haki syytä erolle tai toivoi, että minä olisin hakenut eroa, minä epäilin, että hänellä on aivokasvain.
Minä olin tulossa kirjoittaan että miehelläs on toinen nainen ja hakee sinusta syytä erolle.
Kerronpa tositarinan. Olipa kerran pikkutyttö, jonka isä huusi ja raivosi hänelle jokaisesta asiasta. Aikuisena hän sitten löysi miehen, joka myös huusi ja raivosi jokaisesta asiasta, ei tosin naiselle vaan ihan yleisesti. Sanotaan vaikka, että ruokaa tippui lavuaariin. Katsos kun miehelläkin oli ollut isä, joka huusi ja raivosi koko ajan. Niinpä sekä miehestä että naisesta oli valitettavasti normaalia ja oletettavaa, että miehet huutaa koko ajan.
20 vuoden kuluttua nainen sitten erosi, kun oli vihdoin saanut tarpeekseen siitä hemmetin raivoamisesta. Meni myös terapiaan hoitamaan niitä muita ongelmia, joita isän raivoaminen oli kasvavassa lapsessa ja nuoressa saanut aikaiseksi.
Aikuisiän ADHD voi näkyä noin, että päivän mittaan kertynyt kuormitus laukeaa jostain mitättömästä syystä. Voi olla muukin syy, mutta kiva päivä ei tarkoita että kuormitusta ei tule.
Ei silti ole oikein melskata tolla tavalla, se on toisille pelottavaa. Kotona ei pitäisi joutua pelkäämään.
Mä olen meillä toi melskaaja, ja suhde lasten isään loppui sitten tähän mun ominaisuuteeni. Tota ei ole helppo muuttaa vaikka haluaisikin, ja sun miehes ei näemmä edes halua.
Ei enteile kovin hyvää tollainen.
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Kovien äänien pelkääminen on normaalia. Se on ihan perusasetus pikkulapsissa.
Aggression käyttäminen ja äänenpainojen muuttuminen tuohtuneena ovat ihan yleisiä juttuja, mutta _hallitsemattomat aggressionpurkaukset eivät ole ok_.
Jos lapsi oppii että ovat, lapsi saattaa päätyä yksiin kilipään kanssa joka keittiökaluston sijaan heittääkin lapsen roskiin.
Kuulostaa tutulta, sillä erotuksella että meillä ei ainakaan vielä ole lapsia. Kun olen kertonut miehelle miten ei ole ok, ei tunnu hyvältä, pelottaa, ei ole normaalia reagoida noin jne. niin hänen vastauksensa on että hän nyt vaan on sellainen...