Aamen! Aviovelvollisuudet sucks
Kommentit (14)
Valitatte että miestä panettaa liikaa tai sitten ei ollenkaan. Oli niin tai näin, aina väärinpäin.
Vierailija kirjoitti:

Kaikilla naisilla ei ole samanlaiset seksihalut. Naiset eivät edelleenkään ole mikään homogeeninen joukko.
Tuo me naisten artikkeli on kyllä aivan käsittämätöntä uhriutumista. Väittäisin että ylivoimaisesti suurin osa miehistä kyllä kunnioittaa naisen seksuaalista halua tai haluttomuutta. Kysehän on puhtaasti siitä että näiden naisten suhde loppuisi jos seksielämä ei olisi riittävää heidän puolisoilleen. Nainen valitsee tuossa parisuhteen mielummin kuin puhtaaati omien halujen mukaan seksin harrastamisen. Ihan samoin miehet joutuvat valitsemaan vähemmän seksiä kuin haluaisivat, jotta voi pysyä suhteessa.
Käsittääkseni parisuhde on kahden ihmisen välinen tasavertainen suhde, jossa molemmilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus omiin haluihin. Suhteessa eläminen sitten vaan vaatii kompromisseja puolin ja toisin.
(lainaus ap:n linkittämästä artikkelista:)
"Miehet myös tuntuvat usein pitävän ihanteena sitä alkuhuumaa, kun seksiä oli koko ajan, vaikka kaikki tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat."
Ööö... pitäisikö kuitenkin lisätä tuohon lauseeseen, että "vaikka kaikki NAISET kuitenkin tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat."
Miehet eivät nimittäin noin keskimäärin ensinnäkään halua, että asiat muuttuvat, vaan pitävät siitä, että kaikki säilyy ennustettavana. Ja toisekseen miehet eivät nuorina suhteeseen ryhtyessään tajua, että se tulee muuttumaan.
Eihän kukaan mies edes lähtisi sellaiseen mukaan, jos arvelisi suhteen kuivahtavan seksittömäksi.
Tästä naisten muuttumisesta ja muuttumisen tarpeesta pitäisikin nuoria miehiä valistaa, että ymmärtäisivät jättää ne vakituiset parisuhteet solmimatta. Säästyisivät poikaparat pahoilta pettymyksiltä, jotka väistämättä pitkissä parisuhteissa odottavat.
Vierailija kirjoitti:
(lainaus ap:n linkittämästä artikkelista:)
"Miehet myös tuntuvat usein pitävän ihanteena sitä alkuhuumaa, kun seksiä oli koko ajan, vaikka kaikki tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat."Ööö... pitäisikö kuitenkin lisätä tuohon lauseeseen, että "vaikka kaikki NAISET kuitenkin tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat."

Ajattelen ja tunnen tästä asiasta täysin kuten miesten sanotaan tekevän ja olen nainen. Luulin että mies haluaa aina ja että naimisiin meneminen takaa säännölliset seksit elämän loppuun asti. Miten väärässä olinkaan.
Kyllähän se joskus harmittaa, kun halut on epätasapainossa puolison kanssa. Mutta eipä se seksikään kovin kaksista ole, jos toinen ryhtyy siihen ilman omaa halua toisen mieliksi, kyllä tasapainoisessa ja nautinnollisessa seksissä pitää haluta ja olla täysillä mukana. Mieluummin vakaa parisuhde ja vähemmän mutta laadukkaampaa seksiä mulle kuin että toinen tarjoaa monta kertaa viikossa itsensä ns. seksileluksi tai irtoseksin metsästystä ilman parisuhdetta. Parisuhteessa tulee aina löytää kompromissi, jos ei molempien haluamaa voi saada.
Miten tuo Aamen liittyy tähän. Saako saman viisauden muidenkin uskontojen viittauksilla. Voisit aloittaa ensin vaikka islamin, hindulaisuuden, jehovien, mormonien ja täyspakanoiden iloisiilla sutkautuksilla.
Eniten tuossa artikkelissa häiritsi kaikkien naisten, myös tutkijan asenteet. Pitivät ihan luonnolliselta, että parisuhteen solmimisen, lapsien, talon ja kulissien rakentamisen jälkeen naisen ei enää tarvitse haluta seksiä ja voi olla ilmankin. Näyttivät oikein ihmettelevän, että mies tulee viikossa jo ärtyisäksi, ihan kuin mies voisi vain sammuttaa panetuksen??
Eikö tällaiset naiset oikeasti tajua, että viriilillä miehellä panetus jatkuu hamaan tulevaisuuteen ja hautaan asti. Miespuolinen bilsan ope valisti meitä teinejä aikoinaan ettei siihen kutinaan auta raapiminen, ainoastaan pillunsaanti. Voi toki olla, että viikkojen puute aiheuttaa niin paljon ärsytystä ja masennusta, ettei samaa naista enää halua. Ensin valitaan kumppaniksi viriili mies tekemään lapset ja sen jälkeen jätetään mies heitteille. Reilu meininki.
Yleensä miehillä pussit ja testosteronitasot
täyttyy parissa päivässä. Tämä aiheuttaa panetusta kuten naisilla ovulaation aika. Miesten panetukseen ei käytetä lääkkeitä, joten se jatkuu samanlaisena vuosia. Sen verran täytyisi naisten ja naistutkijoiden tajuta, että miehen täytyy jo fysiologisista syitä päästä jatkuvasti purkautumaan ja mielummin omaan vaimoon. Käteenveto tai suikkarit ei näytä panetusta poistavan kuin hetkeksi.
Aiemmin olin ilotyttöjä ja heillä käyviä vastaan, mutta jos tuollainen naisten ja vaimojen asenne on yleistä niin alan kannattamaan laillistettuja ilotaloja. Jos ei kotona saa, niin voi käydä siellä hoidattamassa itseään.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että saanut naida viikoittain koko ikäni, mutta ilmeisesti toisinkin olisi voinut käydä. Valitsin naisen joka ehdottomasti halusi minua, kaluani ja seksiä. Minun onneksi ne ovat myös pysyneet, eikä olleet vain vedätys lapsien hankkimista varten. Näitäkin on näyttänyt ystäväpiireissä olleen yllättävän paljon.
M62

Oletko eläkkeellä vai muuten loinen. Ajattelin vain, kun joudat kirjoittelemaan päivät pitkät silkkaa paskaa.
En oikein tiedä mitä sanoa. Jos seksi puolison kanssa lähinnä ällöttää ja katsotaan pakkopullaksi, eikö kannattaisi olla joko yksin tai vaihtaa sitä puolisoa?
En tiedä kokeeko mun vaimo tilanteen noin. Yhdessä vaiheessa seksi meinas vallan loppua mutta tietyillä keskusteluilla ja toimenpiteillä ei sitten loppunutkaan. Ei hän mulle vieläkään sano haluavansa, ainakaan suoraan. Mutta olen tulkinnut sen niin kun seksiä on aika säännöllisesti ja usein vaimo menee sänkyyn edellä ja mennessään sanoo, että älä viivy kauan ennenkuin tulet sänkyyn. Ja sit pannaan.
Yhdessä on oltu kymmeniä vuosia, sovussa eletään, kosketellaan ja halataan, suukotellaan useita kertoja päivässä. Kotitöistä isompi osa on vaimolla mutten itsekään jouten ole.
Vierailija kirjoitti:
(lainaus ap:n linkittämästä artikkelista:)
"Miehet myös tuntuvat usein pitävän ihanteena sitä alkuhuumaa, kun seksiä oli koko ajan, vaikka kaikki tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat."Ööö... pitäisikö kuitenkin lisätä tuohon lauseeseen, että "vaikka kaikki NAISET kuitenkin tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat."
Miehet eivät nimittäin noin keskimäärin ensinnäkään halua, että asiat muuttuvat, vaan pitävät siitä, että kaikki säilyy ennustettavana. Ja toisekseen miehet eivät nuorina suhteeseen ryhtyessään tajua, että se tulee muuttumaan.
Eihän kukaan mies edes lähtisi sellaiseen mukaan, jos arvelisi suhteen kuivahtavan seksittömäksi.
Tästä naisten muuttumisesta ja muuttumisen tarpeesta pitäisikin nuoria miehiä valistaa, että ymmärtäisivät jättää ne vakituiset parisuhteet solmimatta. Säästyisivät poikaparat pahoilta pettymyksiltä, jotka väistämättä pitkissä parisuhteissa odottavat.
Toisaalta naiset tuntuvat usein pitävän ihanteena sitä alkuhuumaa, jossa toisesta ollaan loputtoman kiinnostuneita ja toisen eteen tehdään koko ajan palveluksia vaikka kaikki tietävät, että suhteet ja elämä muuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä mitä sanoa. Jos seksi puolison kanssa lähinnä ällöttää ja katsotaan pakkopullaksi, eikö kannattaisi olla joko yksin tai vaihtaa sitä puolisoa?
En tiedä kokeeko mun vaimo tilanteen noin. Yhdessä vaiheessa seksi meinas vallan loppua mutta tietyillä keskusteluilla ja toimenpiteillä ei sitten loppunutkaan. Ei hän mulle vieläkään sano haluavansa, ainakaan suoraan. Mutta olen tulkinnut sen niin kun seksiä on aika säännöllisesti ja usein vaimo menee sänkyyn edellä ja mennessään sanoo, että älä viivy kauan ennenkuin tulet sänkyyn. Ja sit pannaan.
Yhdessä on oltu kymmeniä vuosia, sovussa eletään, kosketellaan ja halataan, suukotellaan useita kertoja päivässä. Kotitöistä isompi osa on vaimolla mutten itsekään jouten ole.
Mitäsjos "päivittäisit" tilanteen, ja kysyisit onko seksi hyvää ja onko tyytyväinen?
Meillä mies pihtaa. Seksi on täydellistä ja tyydyttävää ja kestää kauan, mutta sitä on liian harvoin. Joskus saattaa mennä toista kuukautta ilman ja se on mulle kova paikka, kun haluaisin oikeasti kolmesti päivässä, mutta tyytyisin ehkä kolmesti viikossa, jos saisin.
Kun lapset oli pienempiä, niin seksiä oli enemmän, koska ne meni ajoissa nukkumaan ja meillä oli sitten aikuisten aikaa.
Vituttaa runkata, kun ei se ole läheskään sama asia. ☹️