"En ole mieheni äiti...

että lapset muistavat äitiään, ei oma mies. Mies muistaa äitiään. Ärsyttää tuttavat jotka vuodesta toiseen jaskavat marista, kuinka mies ei ostanut äitienpäivä lahjaksi sitä kallista timanttiriipusta, josta alkoivat vihjailemaan jo puolivuotta ennen äitienpäivää. Jotenkin todella säälittävää.



Minusta on ihanaa, että lapset muistavat minua ja mies omaa äitiään, ja minä omaani. Äitienpäivä on lisäkis päivä, joka kuuluu viettää perheen kanssa. Eikä äidin yksin jossain miehen hankkimalla kahdenkeskisellä "lomalla". Tämä mun mielipide.

tehkää te ihan sillein kun haluatte ja onnitelkaa vaikka jokaista koiraäitiäkin jos se tuntuu sinulle ja miehellesi olevan niin tärkeetä.....

ja ei meilläkään vietetä äitiepäivänä mitään kahdenkeskistä lomaa :) Kyllä ne lapset on olennainen osa äitienpäivää. Kiitos kommenteista.

ap

niin. vaikka ei tuo mitään sano, mutta muistamiset ja toivotukset nollissa. Puoliutuille ym. äideille kyllä toivottelee äitienpäivät. Kumma vaan, etä isäinpäivävä sitten odotaa lahjaa

olen hänen lastensa äiti. Tämä varsinkin silloin kun lapsi/lapset oli niin pieniä etteivät vielä itse kyenneet itsenäisesti äitiään muistamaan. Nykyään, kun isoimmat lapset on jo isoja =), lapset on se "pääonnittelujoukko" itsetehtyine kortteineen ja lahjoineen. En odota mieheltäni lahjoja, mutta yleensä hän haluaa minulle jotain antaa.

Kunhan saadaan taas krääsää ja kukkia myytyä.

Toki onnittelen omaa äitiäni mutta en muita tuttuja äitejä.

En todellakaan jää makoilemaan sänkyyn ja odottamaan passaamista ja lahjoja.



Mulle on paljon tärkeämpää että toisinaan lapsi tokaisee "olet minun rakas äitini".

Ruokapöydässä kuuluu tyytyväistä massutusta.

Illalla sohvalla kainalossa köllöttää jutustelevia peikonpoikasia.

Kuuluu naurua ja iloista hulinaa.

Lapset on terveitä, aktiivisia ja onnellisia. Se on palkkio äidille. Ei mitkään hepeneet tai turhat killuttimet.

ja minä häntä isänpäivänä. Sopiva hetki muistaa myös lastensä äitiä / isää.

Siis ensinnäkin sen, että äitien/isänpäivänä onnitellaan omaa äitiä/isää, eikä siksi hommata puolisolle mitään erikoista vaan sen on lasten tehtävä. Toisaalta tässä on se ongelma, että esim. vauva ei kauheasti äitiään voi muistaa, joten alkaako nämä vanhempien päivien vietto vasta kun lapset ovat niin isoja että osaavat hoitaa homman itse? Kuinka paljon äidin/isän on ns. sopivaa heitä auttaa?



Toisaalta ymmärrän myös sen, että muistetaan sitä puolisoa yhteisten lasten isänä/äitinä. Tällöin yleensä halutaan muistamisella osoittaa sitä että arvostaa puolisoa myös isänä/äitinä.



Eli kummallakin ajattelutavalla on perusteensa, enkä ainakaan minä osaa sanoa että toinen on tasan tarkkaan väärin tai oikein :)

Aikaisempina vuosina täälläkin on vallinnut "en ole mieheni äiti, miksi hän siis lahjoisi minua"-ilmapiiri. Ilmeisesti se on pohjautunut ihan siihen, että miehet eivät ole muistaneet lahjoa vaimojaan ja vaimot ovat kääntäneet asian niin, että itse asiassa eivät odotakaan muistamista mieheltään. Koska eivät siis ole miehensä äitejä. Tein itse ihan samoin, kun käly sai joka lapsesta sormuksen tai muun kultakorun ja minä yhden hätäisen kukkakimpun.



Vuosien myötä mies on muistanut muistamiset ja mikä tärkeämpää, olen itse oppinut että kannattaa lahjoa aina välillä itseään, niin saa aivan taatusti sitä mitä haluaa. : )