Nopea ensisynnytys, toinen ....

No se toinen syntyi kotiin. Kaikki meni hyvin ja toinen synnytys oli paljon ensimmäistä parempi. Lapsen kanssa sitten ambulanssikyydillä sairaalaan. Okisi hyvin voinut mennä omallakin autolla, mutta kuulemma noin.

Tarvittaessa se lapsi otetaan mukaan sairaalaan ja hoitaja hakee hänet sieltä, ellette pääse suoraan perhehuoneeseen.

Hienoa että meni hyvin :)

Tuotakin olen miettinyt et millä kynnyksellä soittaa ambulanssin paikalle.

Mieskin töissä n. tunnin työmatkan päässä ja minä kahden lapsen kanssa kotona tämän viimeisen kuukauden.

Ystäväni äiti kuoli synnyttäesssään toista yksin kotiin :( ystäväni oli tämä esikoinen ja ei ollut silloin vielä kännykkä aika.

Kännykkä mukana koko ajan!

Ensimmäinen synnytys kesti noin 4h, joista sairaalassa ehdin olla reilun tunnin. En ehtinyt saamaan kivunlievitystä.

Toinen synnytys kesti kauemmin, noin 6h. Tuntuu, kuin saamallani puudutteella olisi ollut vaikutusta, kun supistuksia en spinaalin jälkeen enää tuntenut, luulin ettei niitä olekaan, vähän hätäännyin :D. Avautuminen oli hitaampaa, ponnistusvaihe paljon nopeampi.

Ensimmäisen synnytyksen kohdalla pysyin tosiaan kotona niin pitkään kuin pystyin. Tai, jos mieheni ei olisi vienyt minua synnärille olisin varmaan synnyttänyt kotona. Kipu vei täysin mukanaan, makasin sikiöasennossa lattialla. Toisen kohdalla lähdin heti ensimmäisen supistuksen tultua synnärille. Pelkäsin, etten taaskaan ehtisi saamaan mitään kivunlievitystä, tai että lapsi syntyisi paljon nopeammin ja kesken matkan :'D.

Meidän paikkakunnalla on jotkut "yksin" toista lastaan odottavat facebookissa kyselleet esikoiselle hoitajaa synnytyksen ajaksi. Kun on asiassaan ajoissa liikkeellä, ehtii hoitaja tulemaan lapselle vähän tutuksi ennen h-hetkeä, ettei vaan dumpata vieraan luokse. Mieti myös tätä vaihtoehtoa, jos asia stressaa :). Muistaakseni vanhemmat lapset voi ottaa mukaan synnärille, joku hoitaja heitä sitten vahtii. Ambulanssiin ei kai huolita? Ota asia puheeksi neuvolassa, voit saada sieltä hyviä vinkkejä.

Hyvää loppuodotusta :)!

Ensimmäinen synnytys oli nopea, olin kotona niin pitkään kuin pystyin. Koska esikoinen kyseessä ja käskettiin olla. Mentiin sairaalaan aamuyöstä muistaakseni viiden aikaan, ja olinkin jo täysin auki ja ei muuta kuin ponnistamaan. Ponnistusvaihe kestikin sitten 1,5 tuntia, koska olin ihan pöllämystynyt, mitään kivunlievitystä en ehtinyt saada, ja mulla ei vauva ”vaan synny”, vaan täytyy tosiaan aktiivisesti ponnistaa. Lopulta autettiin imukupilla. Lapsi ei siis ollut edes mitenkään huonossa asennossa, mä en vaan kertakaikkiaan siinä hötäkässä uskaltanut ponnistaa kunnolla.

Toisella ja kolmannella kerralla tästä viisastuneena olen paremmin tunnistanut ja tuntenut oman kroppani toimintaa. Ja olen myös käynyt pelkopolilla, joten mun tiedot on ollut hyvin sairaalalla. Toisen lapsen kohdalla supistukset alkoivat yöllä, kävin aamulla tarkistuttamaan tilanteen, ja palattiin vielä kotiin. Olisin saanut jo jäädäkin, koska toi eka synnytyskokemus meni niinkuin meni, mutta koska vielä ei ollut suurempaa edistymistä, niin mentiin kotiin. Takaisin synnärille palattiin noin viiden tunnin päästä, ja ehdin saada spinaalin sopivasti, ja vauva syntyikin sitten pari tuntia siitä, kun oltiin siis tultu uudelleen sairaalaan. Kolmas meni taas eritavalla, yöllä supisteli, aamulla heti sairaalaan, ja oli sen verran edistystä, että jäätiin saman tien sairaalaan. Arvottiin kätilön kanssa, laitetaanko vielä spinaalia vai ei, ja sitten menivätkin vedet ja loppuavautuminen ”rytinällä”, ei ehtinyt anelääkäri tulla laittamaan puudutetta. Sain pudendaalin, joka ehkä vähän auttoi ponnistusvaiheessa. No, muuta ei ehtinyt, eli sillä mentiin.

Synnytykset voivat olla siis ihan erilaisia, joten älä pelkää! Minua auttoi todella paljon pelkopolilla käynti ja koska kävin, sairaalasta eivät muissa synnytyksissä missään vaiheessa sanoneet että pysy kotona, vaan rohkaisivat tulemaan näytille. Opin myös ekasta synnytyksestä sen, että minulla supistukset tulevat suht rauhalliseen tahtiin, ja pystyn olla kotona pitkään. Eli enemmän kuuntelen ”omaa vaistoa”, kuin sitä, että pystynkö kivun puolesta kotona olemaan. Minulla kyse ei siis ole ollut syöksysynnytyksistä, supistuksia on tullut edeltävästi pidemmän aikaa. Mutta minulla siis niistä harvoistakin, alkavista supistuksista alkaa siis asiat edistymään. Näin olemme myös sitten myöhemmin vanhempien lasten hoidon järjestäneet, eli hälyttäneet suurinpiirtein heti jonkun paikalle, jotta päästään lähtemään synnärille.

Minulla myös esikoisen synnytyksessä piti melko pian lähteä sairaalaan lapsivesien menosta. Vedet siis menivät ja puolessa tunnissa alkoi supistukset. Parin tunnin päästä oli pakko lähteä sairaalaan hakemaan jotain kunnon kivunlievitystä. Olin sairaalassa niin tunnin ennen epiduraalia ja sitten tunnin puudutettuna ja puudutettuna lapsi myös syntyi, täydellinen ajoitus.

Toisessa ei mennyt vedet vaan parina yönä oli ennakoivia supistuksia. Syntyi myös esikoista myöhemmillä viikoilla. Synnytys käynnistyi aivan eri tavalla ja ehdin olla kotona monta tuntia supistusten kanssa, pelasimme lautapelejä ja pappa tuli aikaisin leikittämään esikoista (koska supistukset voivat voimistua nopeasti niin olisi voinut joutua nopeastikin lähtemään, ei voi tietää). Lapsivesi muuten vaimentaa todella paljon supistuskipuja. Kun menin sairaalaan ei pahemmin sattunut vs. esikoinen vesien mentyä kunnolla, en ollut edes varma synnytänkö tänään. Kätilö vaan sanoi, että olet melkein auki ja sitten kun vesi menee niin sattuu samallalailla kuin viimeksi, otatko spinaalin nyt. Onneksi suostuin koska ihan seuraavaksi meni vedet ja kivut tuntui teurastukselta, sain spinaalin minuuteissa. Lapsi syntyi noin tunnin kuluttua.

Kolmannessa ei ollut ennakoivia supistuksia vaan taas suht varhaisilla viikoilla itse asiassa seksin jälkeen alkoi supistella. Ensin ihmettelin, että nyt kestää supistelu vähän pitkään orgasmin jälkeen. Siitä ne sitten alkoi vähän vahvistua eikä loppuneet niin tajuttiin, että synnytys alkaa käynnistyä. Taas saatiin olla monta tuntia kotona kun vedet ei menneet eikä kivut olleet kovat. Tiesin kuitenkin että synnytys on käynnissä vaikkei satukaan niin kauheasti, supistukset oli säännöllisiä. Kerittiin hyvin sairaalaan, nyt menin ajoissa koska kun supistuksia on ollut aika pitkään ja vedet menee niin se sattuu, ainakin minua, halusin että puudutteet on mahdollisimman lähellä. Hyvin siis ehti taas ja sen lähdön osasi itse arvioida aika hyvin.

Minulla ei esikoisen kanssa ollut mitään tunteita supistuksista. Lääkäri kyllä katsoi jollain laitteella että harjoitus supistuksia näkyy, mutta en tuntenut mitään. Oltiin jo varauduttu käynnistykseen, joten lapsiveden mentyä ja supistelujen alettua homma eteni nopeasti. Enkä kyllä voi sanoa osanneeni aavistaa etukäteen, että nyt synnytys lähestyy.

Tietysti nyt tarkempi kaikkien merkkien kanssa ja yritän sopia sukulaisten kanssa että kenellä milloinkin mikä työvuoro.

Ensimmäinen raskaus oli yliaikainen. Yhtenä iltana huomasin valuvani hieman verta ja lähdin sairaalaan tarkastukseen. Käveltiin sinne miehen kanssa, koska matka on lyhyt. Sairaalassa todettiin, että synnytys on käynnissä, ja minut ohjattiin synnytyshuoneeseen. Siellä tunsin ensimmäisen supistuksen, lapsi syntyi tästä kahden tunnin päästä.

Toinen lapsi syntyi sektiolla, joten tilannetta ei voi verrata. Mutta tsemppiä ap, äitini on myös syöksysynnyttäjä, se on hurjaa puuhaa!

Puhuin neuvolassa lääkärille ja terveystädille nopeasta synnytyksestä.

Lääkäri, katsoi tietokoneelta: "Suuri riski on että toinen tulee myös nopeasti"

Terveystäti: " Niin, pitää vaan lähteä ajoissa sairaalaan"