Polttomoottori-autoilija, äänestätkö PS vai hyväksytkö autoilun suuret veronkorotukset?
PS ainoa puolue joka vastustaa autoilun veronkorotuksia, jopa Kokoomuskin haluaa korottaa ainakin vanhemmilla autoilla ajavien verotusta (ajoneuvovero). Vaikka polttomoottorit häviää ehkä 30-40 vuoden kuluttua, se ei tarkoita että ne nyt pitäisi verotuksella hävittää varsinkin kun ei ole vielä kunnollisia vaihtoehtoja. Esim valtaosalla kerros ja rivitaloasujista ei latausmahdollisuuksia. PS ainakin lyykkää polttomoottorien rankaisemista kunnes on olemassa vaihtoehtoja. Ehkä 15v päästä vety on varteenotetttava vaihtoehto.
En välttämättä kannata PS EU tai m-múútto politiikka mutta autoilijana koen että autoilun suuret veronkorotukset on oman talouden kannalta tärkein asia johon voin äänestämällä vaikuttaa. Esim asumisen hintaa tuskin mikään puolue saa alas, autoilu on sen jälkeen talouden suurin kustannus. Itse haluan mahdollisuuden liikkua myös tulevaisuudessa, siksi äänestän PS.
Jo kuntavaaleissa annan ääneni persuille koska kuntatasollakin voidaan vaikeuttaa autoilua, mutta ennen kaikkea se on vahva viesti hallitukselle jos kuntavaaleissakin PS menee ohi. Ehkä hallitus jopa peruu jotain suurista autoilun veronkorotuksista mitä ovat suunnitelleet syksylle. Politiikan asiantuntijatkin ovat sitä mieltä että ankarat veronkorotukset on tulossa punavihreiltä + keskustalta, haluavat vain piilottaa asian kuntavaalien alla. Toivottavasti mahdollisimman moni autoilija jo kuntavaaleissa äänestää PS jotta se toimii pelotteena punavihreille autoilun rajuja veronkorotuksia vastaan.
Kommentit (67)
Kannatan kyllä vihreitä arvoja mutta en voi äänestää Vihreitä. Kokoomus taas on yrittäjien ja rikkaiden asialla. Todennäköisesti äänestän PS.
Onneksi meillä on (toisteiseksi) demokratia. Vielä voi äänestämällä vaikuttaa. Sananvapaus ja autoilu on kaksi suurinta syytä miksi äänestän persuja. AP on oikeassa että monen kannalta on rahallisesti suuri merkitys äänestääkö PS vai äänestääkö muita puolueita jotka haluaa rajusti nostaa autoilun verotusta.
Täälläkin pankkitili kertoo että ääni mentävä persuille, jos autoilun verotusta nostetaan, loppuu työnkäynti siihen. Uuteen vähäpäästöiseen ei ole varaa.
Lasten kaltaisten on jumalan valtakunta, mutta ei tämä valtakunta. Ap, olet lapsen kaltainen, mutta ei se mitään, sehän on ihan somaa.
Persuja en äänetäisi enkä äänestä edes pakon edessä.
Äänestän PS ja elän toivossa paremmasta tulevaisuudesta.
Autoilun verotus tuottaa vuositasolla n. 8miljardia euroa. Tästä mällistä käytetään n. 1miljardi teiden kunnossapitoon. Loput 7 menee moolokin kitaan. Eli se on 7 miljardia pois muusta kulutuksesta.
Vihreät - De gröna 👍
T. Tesla-mies
Vierailija kirjoitti:
Vihreät - De gröna 👍
T. Tesla-mies
Otan osaa, USAn Consumer Reports totesi Teslan yhdeksi huonolaatuisimmista autoista vuonna 2020.
Äänestän persuja. Minun puolesta bensan hinnan saa tuplata, ajelen sen verran vähän ettei haittaa. Tosin nyt on kunnallisvaalit eikä kunnanvaltuuston kanta pahemmin vaikuta autoilun kustannuksiin.
Olen autoileva nainen. Minulla on käyttöauto ja sitten vanhempi avoauto kesäkäyttöön, kummatkin polttomoottorilla. Ilman muuta ääni menee perussuomalaisille. Koska en myöskään pidä holtittomasta rahan jakelusta.
Vierailija kirjoitti:
Totta se on että talous tulee kärsimään kaikilla polttomoottori-autoilijoilla jos muut kuin PS saa päättää. Mielummin käytän rahani muuhun, siksi äänestän PS. Eri asia jos päästöjä verotettaisiin tasapuolisesti, esim lentämistäkin, mutta minulla on mitta täynnä kun autoilijat aina joutuu maksumiehiksi.
Veit sanat suustani, voisin hyväksyä autoilun verotuksen jos muita päästölähteitäkin verotettaisiin yhtä rankasti, esim hupilentäminen. Nyt äänestän persuja koska on epäreilua että autoilija joutuu maksamaan kaiken.
Lentäminen on hyvä esimerkki suurista päästöistä. Kävin toissa vuonna USAssa ja henkilöä kohti saastutin sillä yhdellä matkalla lentäen, yhtä paljon kuin saastutan koko vuoden työmatka-ajollani vanhalla autolla. 5500km työmatka-ajoa 200g/km saastuttavalla vanhalla autolla, tuo vastaa yhtä USAn lomaa Finnairin laskurin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Äänestän persuja. Minun puolesta bensan hinnan saa tuplata, ajelen sen verran vähän ettei haittaa. Tosin nyt on kunnallisvaalit eikä kunnanvaltuuston kanta pahemmin vaikuta autoilun kustannuksiin.
Kunnanvaltuusto voi esim kieltää pysäköinnin saastuttavilta autoilta suosituilla paikoilla, käyttää maksamasi kuntavero sähköhihhuleita tukemaan tai vaikka muuntaa useampi autotie pyörätieksi. Joten kyllä senkin kautta onnistuu autoilun hankaloittaminen, varsinkin jos muut puolueet kuin PS kunnanvaltuustossa.
Ps on liian kova tukien saajille. Tuet saattavat loppua.
Siksi ei ps.
Nyt on julkaistu suunnitelma kuin punavíhreät ja Keskusta aikoo korottaa polttoaineveroa 40c litralta. Kokoomus ei halua polttoaineiden hintaa korottaa mutta ajoneuvoveroa haluavat korottaa reilusti (tästä hyötyisi rikkaat uusilla plugareilla ajavat eli Kokoomuksen äänestäjäkunta).
Autoilija, mieti tarkkaan kuntavaaleissa kenelle äänesi menee.
En muista, milloin autoilun veroista ei olisi hälisty ja liikenne on vain lisääntynyt. Jätä 1 matka väliin, problem solved ja keskity johonkin tärkeämpään.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on julkaistu suunnitelma kuin punavíhreät ja Keskusta aikoo korottaa polttoaineveroa 40c litralta. Kokoomus ei halua polttoaineiden hintaa korottaa mutta ajoneuvoveroa haluavat korottaa reilusti (tästä hyötyisi rikkaat uusilla plugareilla ajavat eli Kokoomuksen äänestäjäkunta).
Autoilija, mieti tarkkaan kuntavaaleissa kenelle äänesi menee.
Ja ennen kuin joku vaahtoaa kuinka kunnissa ei näistä päätetä, se kyllä hankaloittaa hallituksen toimintaa jos heidän kannatus tippuu reilusti kuntavaaleissa. Esim Keskustan oleminen hallituksessa muuttuu hyvin kyseenalaiseksi jos kesksustan kuntakannatus romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on julkaistu suunnitelma kuin punavíhreät ja Keskusta aikoo korottaa polttoaineveroa 40c litralta. Kokoomus ei halua polttoaineiden hintaa korottaa mutta ajoneuvoveroa haluavat korottaa reilusti (tästä hyötyisi rikkaat uusilla plugareilla ajavat eli Kokoomuksen äänestäjäkunta).
Autoilija, mieti tarkkaan kuntavaaleissa kenelle äänesi menee.
Keskustan Kaikkonen lupaili kovasti ettei poltoaineveroa enää koroteta, ei montaa päivää mennyt kunnes tuo 40c korotus tuli julki :D Ja toki ajoneuvoveroja jne myös halutaan korottaa.