Itkemiseksi menee tämäkin päivä:(

Tuo on uuden alua. Parempi näin kuin huonossa liitossa.

Etsi iloa pienistä asioista. Nyt on kesä, syreenit kukkii ja kohta ilmat lämpeneekin.

Kaikki järjestyy. Sure surusi pois, anna itsesi olla allapäin. Mutta muista, että se menee ohi. Se menee ohi. Se menee ohi!



Vielä tulee aika, kun sinun on parempi olla ja alat nähdä järjestelyn hyviä puolia. Tunnet itsesi vahvemmaksi kuin luulitkaan.



t. itse saman kaksi vuotta sitten läpikäynyt, nyt kahden lapsen yh

Täällä on täsmälleen sama tilanne. Yritetään vaan uskoa että ajan kanssa helpottaa.

älä jää yksin,sure surut itke itkut,aurinko paistaa vielä sinunkin risukasaasi,usko pois! ja kohta jo mietit että mitä näitkään siinä miehessä;) hemmottele itseäsi,mene kylpylää,ota kasvohoito,mene hierontaan,elokuviin tai vaikka ulos bilettämään. lapsenvahtia löytyy aina vaikka mml:stä jos ei muualta siksi aikaa. suunnittele tulevaa kesää,käy ihmisten ilmoilla kävelemässä jne. ja hae täältä vertais tukea:) kyllä selviät!!

ihmisiä. Mä olen aina ollut yksinäinen erakko ja nauttinut yksinisyydestä, mutta kun mies jätti mut(raskaana ollessani) niin mä hakeuduin koko ajan johonkin kavereiden seuraan tai johonkin ihmisten ilmoille koska kotona itkin itkin itkin..Itkin varmasti sen kuukauden joka päivä viimeistään illalla. Usein heräsin aamulla ja aloin itkemään heti. Nyt pari kuukautta myöhemmin on jo parempi olla pärjään varmasti paremmin yksin kuin sellasen luuserin kanssa. Itket kun itkettää :) en osaa muuta neuvoa sanoa.

nyt taas tuntuu hyvältä. Ihmeesti se elämä vaan korjaantuu kuin itsestään. Lapset on mun elämäni valo.

Järjellä kun mietin,niin tajuan etten tuollaista ihmistä edes tarvitse elämääni.. sydän ei oo vaan vielä samaa mieltä.



Lähtö siis tapahtuu miehen halusta, sitä ahdistaa mun lapset. Kirjoittelinkin täällä joskus siitä.

Kaikki tämä ois voitu välttää jos mies ois saanu ajoissa suunsa auki:(



aika kusetettu olo.. nyt kärsii kaikki

nyt taas tuntuu hyvältä. Ihmeesti se elämä vaan korjaantuu kuin itsestään. Lapset on mun elämäni valo.

ja jaksamista



Koita pärjätä, kyllä se elämä vielä muuttuu helpomaksi

Kirjottelin tänne myös moneen otteeseen ja oli sellainen olo että hyppään partsilta alas.

Itse erosin tammikuussa. Ensimmäinen viikko oli ihan pelkkää itkemistä, itkin ja itkin ja tuntui ettei saa henkeäkään. LOpulta itku loppui, mutta ikävä ja kaihoisuus jäi.



Maaliskuussa kun erosta oli pari kuukautta, olin jo ihan eri ihminen. Olin onnellinen ja ihmettelin itsekkin kuinka olin sen ihmisen kanssa edes jaksanut näin pitkään.



Olen viettänyt ihanaa sinkkuelämää, kolmen pienen lapsen ehdoilla. Hetkeäkään eroani en enään murehdi, se on jo unohdettu ja haudattu.

Elämällä tuntuu olevan minulle jokin suunnitelma, on jo pientä ennettä ilmassa, ihanaa jännittävää aikaa;D

Sitä toivon sinullekkin.

Kauheaa niillekin...Kun tämäkään suhde ei onnistunut..

Itse vastaavassa tilanteessa pyysin äitiäni avuksi. Hän auttoi vaikeassa alkutilanteessa lapsia, kunnes sain omat voimat takaisin ja jaksoin jakaa asiat yhdessä lapsien kanssa. Kannattaa ottaa ulkopuolinen apu ja tuki vastaan, ei saa jäädä yksin!!!