Ovatko suomenruotsalaiset erilaisia kuin suomalaiset?
Kommentit (35)
Samaa koulutusohjelmaa opiskelee sellainen suomenruotsalaisten porukka, jotenkin eroavat porukasta melkoisesti. EHkä se on vain se porukoituminen joka ne saa erottumaan muista.
Mielestäni panostavat pukeutumiseen ja ulkonäköön erityisen paljon, käyttäytyminen on jotenkin tavallaan korrektimpaa ja kohteliaampaa kuin perussuomalaisen. Helsingissä taas ratikassa ruotsinkieliset erottuvat isolla äänellään. On se kumma homma että kun kieli vaihtuu ruotsiks niin desibelit nousee kattoon.
elävätkin pidempään kuin suomenkieliset, jopa ne ruotsinkieliset jotka eivät ole petrevolkkia vaan pohjanmaan tomaatinviljelijöitä.
Epäilevät että syy on niiden yhteisöllisyydessä, viettävät paljon aikaa yhdessä ja laulavat heijankoor!
naama hymyssä vittuilevat ja ovat ilkeitä kun taas suomen suomalaiset yrittää olla aina kilttejä ja jos vittuilevat niin vittuilevat vakavalla naamalla.
Mieleeni on jäänyt ainakin sellainen tutkimustulos, että suomenruotsalaiset olisivat onnellisempia ja etenkin miehet pitkäikäisempiä kuin suomalaiset.
Yhdestä illanvietosta jäi mieleeni, että olivat tavattoman kohteliaita ja hyvätapaisia, vaikka olivat vähän humaltuneetkin. En tiedä kuulostaako ruotsi vain sitten jotenkin niin paljon paremmalta humalaisen suussa kuin suomi.
Suomenkieliset olisivat niin kovia omimaan sen adjektiivin itselleen.
ovat jotenkin "kevyempiä" kuin suomenkieliset. Sosiaalinen kanssakäyminen on selvästi letkeämpää. Toisaalta se on myös jollain lailla kylmempää, suomenruotsalainen saattaa alkaa yhtä-äkkiä vittuilemaan ja nimenomaan persoonasta. Koen sen aika loukkaavana, en osaa ottaa persoonaani käyviä loukkauksia kevyesti. :/
Täällä yksi suomenruotsalainen ja suurella mielenkiinnolla luen teidän mielipiteitä. Itse olen siis jäävi (onko se sana jäävi? på svenska jäv).
Mut se verran sanon, että meissäkin on aika paljon erilaisia ihmisiä.
ja eivät kaikki ole tietenkään tällaisia, mutta yleistä suom.ruotsalaisessa kulttuurissa:
- pidetään *hyvin* tiheästi yhteyttä sukuun, täteihin, setiin, serkkuihinkin viikoittain
- kohteliaisuutta ja ystävällisyyttä viljellään paljon ja opetetaan lapsille, mutta toisaalta on totta tuokin että ystävällisellä asioilla osataan hyvin taitavasti piilovittuilla
- rahasta puhutaan avoimemmin kuin suomekielisten keskuudessa, joille se on usein tabu
- suuret perhejuhlat on tärkeitä, ja niitä vaikka keksitään jos ei muuten ole
Itse olen taustaltani monikulttuurinen, myös ruotsalaista. Ruotsalaisten kanssa on huomattavasti helpompi olla kuin suomalaisten kanssa. Suomalaista miesystävää ei minulla olekaan kait koskaan ollutkaan, havaitsin juuri, paitsi yksi pahoinpitelijä erittäin vähän aikaa. Ja nykyinenkin on suomenruotsalainen. Valoisiampia ihmisiä, enemmän ulsopäinsuuntautuneita, huomaavaisempia, vähemmän väkivaltaisia, huolehtivat itsestään ja partneristaan paremmin jne jne
ja ystäväpiirini täysin suomalaisia nyt suomenruotsalaisia ja eroa on! Nykyisessä ystäväpiirissä osataan pitää hauskaa, lauletaan ja juhlitaan pienemmästäkin syystä - aina iloisina. Ei ole sellaista kännimurjotusta kuin suomenkielisillä - mistä lie ero johtuisi?? Kuitenkin ollaan kutakuinkin samassa taloudellisessa- ja työtilanteessa, jotenkin vaan osataan muuttaa murheetkin positiivisiksi.
LIsäksi yhdessäolo eri sukupolvien välillä on luontevaa.
ja ystäväpiirini täysin suomalaisia nyt suomenruotsalaisia ja eroa on! Nykyisessä ystäväpiirissä osataan pitää hauskaa, lauletaan ja juhlitaan pienemmästäkin syystä - aina iloisina. Ei ole sellaista kännimurjotusta kuin suomenkielisillä - mistä lie ero johtuisi?? Kuitenkin ollaan kutakuinkin samassa taloudellisessa- ja työtilanteessa, jotenkin vaan osataan muuttaa murheetkin positiivisiksi. LIsäksi yhdessäolo eri sukupolvien välillä on luontevaa.
Olen laittanut saman asian merkille. Tunnelma ei ole vaivautunut, vaikka joukossa on väkeä vauvoista vaareihin. Ja jotenkin on enemmän semmoinen yhteisöllinen olo: esim. muidenkin kuin oman lapsen perään katsotaan ja huolehditaan.
Olen ajatellut kääntöyä suomenruotsalaiseksi. Tunnen kuuluvani enemmän tähän iloiseen, ystävälliseen ja suvaitsevaiseen ryhmään kuin totisiin perussuomalaisiin.
Miehen sisko on avoliitossa ruotsinkielisen kanssa. Tämä ruotsinkielinen kaveri ei halua tavata suomenkielisiä appivanhempia, eikä muita avovaimon sukulaisia, kun kuulemma ei tykkää puhua suomea.
Siis tämä mies ei käy appivanhimmilla ollenkaan. 7 vuoden aikana on tavannut heitä vain muutaman kerran. Eikä todellakaan voi johtua siitä että ei tykkäisi näistä ihmisistä, kun ei se koskaan edes päässyt heihin tutustumaan.
Meitä myös ei kutsua heidän perhejuhliin, kun pitää muuten kuulemma suomea puhua ja sitä tämä kaveri ja sen sukulaiset eivät halua tehdä.
Sen kyllä olen huomannut että ruotsinkieliset pitävät tiiviimmin yhteyttä omiin sukulaisiin. Mutta siinä tosiaan ehtona on se että puhutaan keskenään ainoastaan ruotsia, eikä missään nimessä suomea.
olen itse suomenruotsalainen joka on naimisissa suomenkielisen kanssa.Tulen loistavasti toimeen appivanhempieni kanssa ja minun sukulaiset puhuvat kaikki suomea myös joten koskaan ei ole ollut ongelmaa kun molempien sukulaiset ovat pakalla.
Aika erikoiselta tyypiltä ja perheeltä kuullostaa kyllä miehesi siskon mies. Onko mies ja suku ihan täysin ruotsinkileisiä, eli eivät osaa suomena ollenkaan? vai mikä...
kyllähän sen miehen suku osaa suomea puhua (sen äitikin on ollut palveluammatissa), joten mun tietääkseni ne kaikki kohtalaisesti suomea puhuvat. En tiedä, ehkä muuten vaan erikoinen suku. Mutta näin meille on selitetty miksi se mies ei voi vaimon sukulaisia tavata.
vaihdellaan kieltä ruotsista suomeksi lennossa, ei ongelmaa! Itsellä siis mies suomenkielinen.
Olen itse siis ruotsinkielinen, ja mielenkiintoista tosiaan lukea tätä ketjua ;)
Sellainen piirre tuli mieleen esimerkkinä, mikä minusta on jotenkin tyypillinen suomenruotsalaisille. Tai näin koen itse.. Että jos jollekin ihmiselle on tapahtunut joku "moka", jotain tosi noloa mitä on hävennyt.. niin hyvin usein kekkereillä saattaa tulla puheeksi, siis itse mokailija kertoo suureen ääneen tarinaa miten siinä tilanteessa kävi, "ja kuulkaas sitten minä tein näin ja ette arvaa sitten kävi noin!" Ja kaikki- tämä "mokailija" mukaanlukien- nauraa hekottaa ääneen että herranjestas, mahtoipa nolottaa! Se on siis sellaista hyväntahtoista, yhteistä naurua. Ja samalla se "moka" asettuu oikeisiin mittasuhteisiin.
Kun taas samankaltaisessa tilanteessa koen että suomenkieliset jotenkin mykistyvät, ja salaavat, ja käpertyvät, ja häpeävät eivätkä todellakaan puhu asiasta mielellään ikinä kenellekään. Ja sitten se moka kasvaa suureksi ja vaivaa pitkään.
Ei voi yleistää tietenkään, mutta itselleni tämä ilmiö on tuttu.. Olisiko siinä yksi syy "iloisuuteen" ja ehkä pitempään elämäänkin..?
"Piilovittuilusta" tässä on myös puhuttu.. minkälaista se on? Minulle se on nimittäin vierasta jotenkin..? Oletteko ihan varma että se todella on v******ua, vai vain jokin väärinkäsitys?
on kotoisin ruotsinkieliseltä pohjanmaalta ja molempien sukunimet ruotsinkielisiä, mutta kukaan suvusta ei puhu ruotsia. Noita kumpaakin sukunimeä löytyy tuolta pohjanmaalta just eniten, ovat melko harvinaisia muualla. Oonko mä sitten suomenruotsalainen oikeasti?? Meidän suku kyllä on sellaista kohteliasta ja sivistyneen oloista vaikka ei ole koulutettua. Tosi erilaista kun vaikka miehen supisuomalainen suku...
Kaikki suomenruotsalaiset joita olen tavannut ovat olleet tosi ystävällisiä ja mukavia, avoimia ja rennompia, jotenkin boheemimpia..En osaa selittää. Jotenkin sosiaalisesti sivistyneitä. Ei mitään bättre folkea.
Se on just noin. Olen nyt asunut 2 vuotta länsirannikolla. Kunnassa joka on vähän kuin vedenjakaja. 50/50 menee kielipolitiikka. Sanotaanko näin että porukkaa löytyy joka junaan. On sitä neuleliivi/valkohammas porukkaa ja sitten on ihan samallaisia duunareita kuin suomenkielisissäkin. Heissä ei kulttuurieroja pahemmin löydy. He myös puhuvat suomea suomenkielisten kanssa vaivatta.
Pakko myöntää että ensin oli ennakkoluuloja, mutta ne on pian karisseet. Ainoa hauska erotus on että kassalla sanotaan summa molemmilla kielillä ennen kuin ostajan äidinkieli selviää.
on suomenruotsalainen ja joskus kun törmätään hänen työtuttuihinsa kaupungilla, siinä käydään hymyssä suin ruotsiksi keskustelua, ja yhtäkkiä saatan huomata että hän kalpenee. Siitä toinen suomenruotaslainen sitten lähtee iloisesti pois ja minä luulen että tunnelma on jees, kunnes ystäväni alkaa selttää että, etkö huomannut että tuo toinen sanoi niin ja näin (käyttänyt esim. jotain liiottelevaa vahvistussanaa tms. jossain kohdassa)?
Enkä usko että tämä liittyy hänen luonteeseensa, koska olen kullut ihan samaa hänen muilta ruotsinkielisiltä ystäviltään.
Mun mies on suomenruotsalainen. Vähän ujo ja hiljainen, mutta erittäin mukava kaikille. Harmittaa, vaan kun miehen perhe ja kaveripiiri ei vieläkään ole hyväksynyt sitä, että mä ja mun mies ollaan naimisissa - suomenkielinen kuin olen. Jatkuvasti kuulee heidän suunnasta irvailua siitä, kuinka kieliä en osaa (puhun kyllä saksaa, ranskaa ja englantia sujuvasti ja ruotsiakin osaan toki), mutta silti he itse eivät halua juuri puhua sanaakaan suomea edes silloin kuin minä olen paikalla. Sukulaisia miehellä on jonkin verran, mutta heitä ei juur tavata (tämä ei taida olla kovin stereotypian mukaista myöskään) tai mies tapaa heitä yksin. Sen sijaan veneitä on ja niistä puhutaan koko ajan. Samoin rahasta.
Itse olen rakastunut suomenruotsalaiseen. ;-)