Tavaran hamstrauksesta

Tuttua, roskiin, kipparille, toriin myyntiin, vaikka ois kuinka paljon suvussa kiertänyt ei kaikkea voi säästää.

Ja sitten tulee syyllinen olo jos hävittää jotain mitä edelliset sukupolvet ovat vaivalla haalineet. Ap

Tuttuni laittaa hyvää tavaraa roskiin, kirpparille ja kierrätykseen ja ostaa sitten kassikaupalla uutta tilalle. Tuntuu sekopäiseltä touhulta, mutta kyllä siitä joku hyötyykin.

Valitettavan tuttua. Kaksi kuolinpesää siivonnut, tavaraa meni kaatsille ja kiertoon varmaan tuhansia kiloja kummastakin. Aivan järjetön savotta molemmat.

Ymmärrän! Olen tyhjentänyt kuolinpesää ja homma ei ole vieläkään valmis. Itse pyrin joka viikko pääsemään eroon turhista tavaroista. Uutta ostan vain pakolla, kun entinen menee rikki.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten tulee syyllinen olo jos hävittää jotain mitä edelliset sukupolvet ovat vaivalla haalineet. Ap

Ei siitä pidä tuntea syyllisyyttä. Käyttökelpoisen tavaran voi lahjoittaa pois ja iloita siitä, että jollakulla toisella on käyttöä sille. Rikkinäiset tavarat saa hävittää, nekin voivat olla hyödyksi esim. jätteenpolttolaitoksessa. Meille tuli joskus jätteenkuljetusfirman esite, jossa kerrottiin miten monen minuutin lämpimän suihkun saa muovikassillisella sekajätettä, tai miten monta pellillistä pullia sillä paistaa. Se ajatus ilahdutti minua kovasti.

Tää on jännä juttu nimenomaan siksi, että moni valittaa vanhempiensa liiasta tavarasta huomaamatta sitä, että itsellä on jatkuvasti menossa kodissaan tavaroiden läpikulkuretki. Puhutaan kauniisti konmarituksesta, mutta ostellaan uusia pussilakanoita ja samalla tungetaan edelliset kahden pesun jälkeen kirppikselle.

Kyse on siitä, että ei kestetä toisen säästeliäisyyttä, kun itse eletään pidä-ja-poista -kulutusjuhlaa.

Aikaisemmille sukupolville ei ollut itsestäänselvää, että kaupasta saa aina kaikkea. Joka kevät ei ostettu uusia taimienkasvatusastioita, kun edellisvuotiset saattoi hakea varastosta käyttöön. Nyt ostetaan edullista ja viskotaan käytän jälkeen roskiin kehuen sitä, miten tavara ei hallitse elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä juttu nimenomaan siksi, että moni valittaa vanhempiensa liiasta tavarasta huomaamatta sitä, että itsellä on jatkuvasti menossa kodissaan tavaroiden läpikulkuretki. Puhutaan kauniisti konmarituksesta, mutta ostellaan uusia pussilakanoita ja samalla tungetaan edelliset kahden pesun jälkeen kirppikselle.

Kyse on siitä, että ei kestetä toisen säästeliäisyyttä, kun itse eletään pidä-ja-poista -kulutusjuhlaa.

Aikaisemmille sukupolville ei ollut itsestäänselvää, että kaupasta saa aina kaikkea. Joka kevät ei ostettu uusia taimienkasvatusastioita, kun edellisvuotiset saattoi hakea varastosta käyttöön. Nyt ostetaan edullista ja viskotaan käytän jälkeen roskiin kehuen sitä, miten tavara ei hallitse elämää.

Itse vein kulahtaneet ja kutistuneet lakanat roskiin noin 10 vuoden käytön jälkeen. En koe syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä juttu nimenomaan siksi, että moni valittaa vanhempiensa liiasta tavarasta huomaamatta sitä, että itsellä on jatkuvasti menossa kodissaan tavaroiden läpikulkuretki. Puhutaan kauniisti konmarituksesta, mutta ostellaan uusia pussilakanoita ja samalla tungetaan edelliset kahden pesun jälkeen kirppikselle.

Kyse on siitä, että ei kestetä toisen säästeliäisyyttä, kun itse eletään pidä-ja-poista -kulutusjuhlaa.

Aikaisemmille sukupolville ei ollut itsestäänselvää, että kaupasta saa aina kaikkea. Joka kevät ei ostettu uusia taimienkasvatusastioita, kun edellisvuotiset saattoi hakea varastosta käyttöön. Nyt ostetaan edullista ja viskotaan käytän jälkeen roskiin kehuen sitä, miten tavara ei hallitse elämää.

Tämäkin on totta. Itse yritän välttää uuden ostelua.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä juttu nimenomaan siksi, että moni valittaa vanhempiensa liiasta tavarasta huomaamatta sitä, että itsellä on jatkuvasti menossa kodissaan tavaroiden läpikulkuretki. Puhutaan kauniisti konmarituksesta, mutta ostellaan uusia pussilakanoita ja samalla tungetaan edelliset kahden pesun jälkeen kirppikselle.

Kyse on siitä, että ei kestetä toisen säästeliäisyyttä, kun itse eletään pidä-ja-poista -kulutusjuhlaa.

Aikaisemmille sukupolville ei ollut itsestäänselvää, että kaupasta saa aina kaikkea. Joka kevät ei ostettu uusia taimienkasvatusastioita, kun edellisvuotiset saattoi hakea varastosta käyttöön. Nyt ostetaan edullista ja viskotaan käytän jälkeen roskiin kehuen sitä, miten tavara ei hallitse elämää.

En tunnista toimivani tuolla lailla, eikä todellakaan vietetä mitään kulutusjuhlaa. Millä rahalla sitä edes viettäisi. En myöskään konmarita. Tavaran määrän voi pitää järkevänä muutenkin.

-Se kaksi kuolinpesää tyhjentänyt

Miten saisi rakentavasti keskusteltua asiasta 40-luvulla syntyneiden kanssa, että he helpottaisivat meidän lasten elämää huomattavasti vähentämällä sitä kaman määrää nyt kun ovat vielä hyvissä voimissa? Miten olisi, jos muuttaisivat siitä omakotitalosta jo nyt helppohoitoiseen ja kivaan kerrostaloasuntoon, jolloin he pääsisivät itsekin osallistumaan tavaran karsimiseen?

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi rakentavasti keskusteltua asiasta 40-luvulla syntyneiden kanssa, että he helpottaisivat meidän lasten elämää huomattavasti vähentämällä sitä kaman määrää nyt kun ovat vielä hyvissä voimissa? Miten olisi, jos muuttaisivat siitä omakotitalosta jo nyt helppohoitoiseen ja kivaan kerrostaloasuntoon, jolloin he pääsisivät itsekin osallistumaan tavaran karsimiseen?

Tavaroita ei saa mukaansa ja kun kuolen, ei sillä ole mitään merkitystä minulle, mitä tavaroille teet. En aio eläissäni näistä luopua, sinä voit tehdä ihan mitä tahdot, kun olen haudassa. Miksi kärsisin eläissäni luopumisen tuskan, kun ei ole pakko ja sinulle nämä muistot eivät merkitse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä juttu nimenomaan siksi, että moni valittaa vanhempiensa liiasta tavarasta huomaamatta sitä, että itsellä on jatkuvasti menossa kodissaan tavaroiden läpikulkuretki. Puhutaan kauniisti konmarituksesta, mutta ostellaan uusia pussilakanoita ja samalla tungetaan edelliset kahden pesun jälkeen kirppikselle.

Kyse on siitä, että ei kestetä toisen säästeliäisyyttä, kun itse eletään pidä-ja-poista -kulutusjuhlaa.

Aikaisemmille sukupolville ei ollut itsestäänselvää, että kaupasta saa aina kaikkea. Joka kevät ei ostettu uusia taimienkasvatusastioita, kun edellisvuotiset saattoi hakea varastosta käyttöön. Nyt ostetaan edullista ja viskotaan käytän jälkeen roskiin kehuen sitä, miten tavara ei hallitse elämää.

Itse vein kulahtaneet ja kutistuneet lakanat roskiin noin 10 vuoden käytön jälkeen. En koe syyllisyyttä.

Minulla vanhuksella on edelleen käytössä lakanoita, jotka ostettiin 1984 ja joita on käytetty noin joka toinen kuukausi. Eivät ole kutistuneet tai kulahtaneet.

Mutta juuri tässä se ero on: minulle kelpaa käyttöön vanha, sinulle se on jo roskia, koska uudet on niin kivoja.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jännä juttu nimenomaan siksi, että moni valittaa vanhempiensa liiasta tavarasta huomaamatta sitä, että itsellä on jatkuvasti menossa kodissaan tavaroiden läpikulkuretki. Puhutaan kauniisti konmarituksesta, mutta ostellaan uusia pussilakanoita ja samalla tungetaan edelliset kahden pesun jälkeen kirppikselle.

Kyse on siitä, että ei kestetä toisen säästeliäisyyttä, kun itse eletään pidä-ja-poista -kulutusjuhlaa.

Aikaisemmille sukupolville ei ollut itsestäänselvää, että kaupasta saa aina kaikkea. Joka kevät ei ostettu uusia taimienkasvatusastioita, kun edellisvuotiset saattoi hakea varastosta käyttöön. Nyt ostetaan edullista ja viskotaan käytän jälkeen roskiin kehuen sitä, miten tavara ei hallitse elämää.

Älä yleistä, en tunne ketään joka toimisi näin.

Otin käyttöön mummulta perityt pitsilakanat. Ongelma vain on että tarvitsen niitä noin 3kpl ja niitä on ehkä 20. Sama juttu pellavaliinojen kanssa. Kaikkea on hirvittävän paljon. Ap

Nykynuoriso on niim tekopyhää. Ostetaan uutta ja kaikki vanha roskiin tai kirpparille. Ennen oli arvoa esineellä ja se säilytettiin. Eipä tehnyt mieli mitään arvokasta anjtaa jälkipolville, joille lahjat merkitsi nopeaa jälleenmyyntiä.

Jatkuvaa matkustamista ja sitten ollaan niin huolissaan luonnosta. Tekopyhin ja hemmotelluin sukupolvi koskaan.

Mieheni vanhemmat kävivät meillä ennen koronaa kerran kk syömässä vuosikausia.

Kun mies jäi työttömäksi, toivat kirppistavaraa myytäväksi. 20% oli myytäväksi kelpaavaa, muu roskaa.

Pari v meni ja kerran mieheni pääsi kesätöihin ja sai luvan kanssa lainaa pakettiautoa. Muistaakseen toi 3 pakettiautollista tarpeetonta. Sitä ennen oli appivanhemmat tuoneet n 150 Ikean kassillista ja mm useamman käytöstä poistetun kodinkoneen. Jälkimmäiset vein keräyspisteeseen, kun se tuli meidän kulmille puolen vuoden välein.

Sain provikkapaikan kirppikseltä ja saatiin rahaa 15 000 euroa. Kirppis on hiljainen ja paikat, saatiin levittäytyä vikalle riville, olikohan yht 14 paikkaa, puolen vuoden ajan.

1,5 v sitten kävin heillä viimeksi. Koti on upea. Mutta iso, 3 krs joka kerroksessa n 150 neliötä.

Aikovat 5 v sisällä myydä kodin. Nyt siellä on huoneita tyhjänä, mutta kyllä kaikkea on vieläkin paljon. Jos esim muuttavat n 100 neliön asuntoon, kyllä karsimista pitää tehdä.

Me ollaan myyty pois autot, sitten mökki. Mökki, kun tyhjennettiin, tuotiin kaikki huonekalut meille ja laitettiin myyntiin lähes kaikki huonekalut, myös ne, mitä meillä oli käytössä, jätettiin mm se, mikä ei mennyt kaupaksi.

Se, että ollaan tässä, on vaatinut paljon ja tuntihinta on jäänyt alle euron.

Mielummin näin.

Sairaushan tämä on - olen riippuvaissairas. Joskus nuorempana join sairaaloisesti. Sitä ennen pelasin Lottoa kaikilla liikenevillä rahoilla. Kumpainenkin tapa on selätetty ja taakse jäänyttä elämää.

Nykyään on kirppariharrastus. Kaikki paikat kotona ja varastoissa on täynnä minulle tarpeetonta tavaraa, mutta lisää pitää hankkia. En tiedä asialle syytä - en tule ostamisesta enkä omistamisesta onnelliseksi. En varaudu maailmanloppuun, enkä ajattele muidenkaan ihastusta tavaroihini. En osta siksi että joku tavara on erityisen halpa tai erikoinen. Esineitä pitää vaan olla.

Tänään ostin 150 ruotsalaista posliinista sinappipurkkia joista puuttuvat kannet. Syytä hankinnalle en tiedä, mutta ne oli vaan pakko saada. Saihan myyjä niistä 45 euroa, joten toivon että hän saa niistä enemmän irti kuin minä itse.

Vierailija kirjoitti:

Sairaushan tämä on - olen riippuvaissairas. Joskus nuorempana join sairaaloisesti. Sitä ennen pelasin Lottoa kaikilla liikenevillä rahoilla. Kumpainenkin tapa on selätetty ja taakse jäänyttä elämää.

Nykyään on kirppariharrastus. Kaikki paikat kotona ja varastoissa on täynnä minulle tarpeetonta tavaraa, mutta lisää pitää hankkia. En tiedä asialle syytä - en tule ostamisesta enkä omistamisesta onnelliseksi. En varaudu maailmanloppuun, enkä ajattele muidenkaan ihastusta tavaroihini. En osta siksi että joku tavara on erityisen halpa tai erikoinen. Esineitä pitää vaan olla.

Tänään ostin 150 ruotsalaista posliinista sinappipurkkia joista puuttuvat kannet. Syytä hankinnalle en tiedä, mutta ne oli vaan pakko saada. Saihan myyjä niistä 45 euroa, joten toivon että hän saa niistä enemmän irti kuin minä itse.

Aika hurjaa! Onko kotisi kuin niissä englantilaissa Kotini on kuin kaatopaikka -sarjoissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten saisi rakentavasti keskusteltua asiasta 40-luvulla syntyneiden kanssa, että he helpottaisivat meidän lasten elämää huomattavasti vähentämällä sitä kaman määrää nyt kun ovat vielä hyvissä voimissa? Miten olisi, jos muuttaisivat siitä omakotitalosta jo nyt helppohoitoiseen ja kivaan kerrostaloasuntoon, jolloin he pääsisivät itsekin osallistumaan tavaran karsimiseen?

Tavaroita ei saa mukaansa ja kun kuolen, ei sillä ole mitään merkitystä minulle, mitä tavaroille teet. En aio eläissäni näistä luopua, sinä voit tehdä ihan mitä tahdot, kun olen haudassa. Miksi kärsisin eläissäni luopumisen tuskan, kun ei ole pakko ja sinulle nämä muistot eivät merkitse mitään.

Luuletko, että lapsesi tykkäävät käyttää aikaansa siihen, että käyvät läpi tavaroitasi? Saati siitä, että joutuvat jotain heittämään pois? Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa.