Lue keskustelun säännöt.
Teen terapiatyyppistä työtä julkisella puolella. Alankohan kyynistyä
06.02.2021 |
Kun työ ei kiinnosta juuri yhtään ja loputon ongeömien jauhaminen asiakkaiden kanssa tympii. Aiemmin olen ollut aidostikin empaattinen. Työelämää takana jo n. 30v, ehkä tämä on joku vaihe tai sitten vain loppu-ura töissä on tätä.
Kommentit (44)
Terapiatyyppistä työtä? Kuulostaa epäilyttävältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että kyse on siitä, että sinulla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön, liian suurista asiakasmääristä, joka on vienyt hallinnan tunteen työstä, esimiehen tai työryhmän tuen puutteesta sekä kasvottoman organisaation suoltamista jatkuvista uusista vaatimuksista, joiden vuoksi olet vuosi vuodelta tiukemmin kiinni ruuvipenkissä, josta ainoa poispääsy on sydänkohtaus tai psykoosi.
Heippa, taidat olla kollega, juuri näin
Ap
Vierailija kirjoitti:
Terapiatyyppistä työtä? Kuulostaa epäilyttävältä.
No hän tarkoittaa sellaista terapeuttista työtä, jonka tarkoitus on parantaa asiakkaan oloa tai elämäntilannetta, ja haluaa ilmaisullaan ilmaista, että kyseessä ei ole psykoterapia, joka edellyttää tiettyjä koulutuksia ja Valviran hyväksynnän. Molemmat voivat olla oikeaan aikaan tarjottuina oikein hyviä vaihtoehtoja.
Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.
Suosittelen arvon kritisoijia tutustumaan nimikkeisiin ennen kuin tullaan pätemään olemattomalla tietämyksellä. Mitä on terapia? Tähän vastaus kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö herranen aikaa saa työnohjaausta kun täytyy täällä kysellä?
Vierailija kirjoitti:
Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.
En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet julkisella puolella psykologina? Kävin yhden sellaisen kanssa aikoinaan puhumassa. Jo ensimmäinen käynti oli sellainen, että olisi pitänyt tajuta lopettaa. Enkä usko että kyse oli leipääntymisestä vaan silkasta pirullisuudesta. Näki sopivan heikon uhrin. (Oletan että huutaminen ja nälviminen eivät ole ihan tyypillistä "terapiaa", ainakaan virallisesti.)
Ei julkisella puolella ole saanut kunnon työnohjausta enää vuosiin. No riippuu ehkä työnantajasta. Mutta kyllä ne ajat on ohi. Yksin on pärjättävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siirry yksityiselle, koska ”itsellehän tässä on tarkoitus kerätä, eikä auttaa jotain separeita”.
-Brother Christmas
Toivottavasti sinulla on tapoja palautua töiden jälkeen.
Mitä terveydenhoidon tilaa on seurannut, niin siellä näyttää olevan puurot ja vellit niin sekaisin että en yhtään ihmettele ettei ole mukavaa olla se jolle ohjataan kertomaan huolista.
Vaihtoehdot tuntuu olevan joko vakava sairaus tai henkinen ongelma, kaikki jotka tarvitsisivat sosiaalista turvaverkkoa, terveempiä elämäntapoja, terapiaa, turvallisemman ympäristön, parempaa ravintoa, perheenjäsenille elämänhallintataitoja jne ovat luultavasti kertomassa sinulle elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etkö herranen aikaa saa työnohjaausta kun täytyy täällä kysellä?
Alapeukku eli et? Vaadi sitä. Muuten kaikki kärsivät.
Mun psykiatrinen sh on juuri tuollainen. Hän ei kuuntele mua laisinkaan eikä pahemmin edes tavata. Taidan vaan tappaa itseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiakas näkee ja vaistoaa vitutuksesi. Vaihda alaa!
Nää tapailijat todella voivat ajautua kyynisyyteen kun ei ne potilaat välttämättä miksikään heidän hoidostaan tule.
Tarvittaisiin kipeästi tiivistä, oikean psykoterapeutin antamaa työnohjausta. Vähintään.
Muuten hommaan luutuu sekä tapailija että tapailtava. Ei se tapailu tosiaan välttämättä mihinkään johda, monesti on ihan turhaa ajan ja resurssien hukkaa - siitä huolimatta että se ehkä siitä "hoidettavasta" tuntuu hyvältä ja on mukavaa. Mutta jos se ei johda mihinkään oikeaan reflektioon - koska välineet eivät ole riittävät - se on vain jumittamista. Yhtä hyvin voisi käydä vaikka pedikyyrissä. Voisi olla halvempaakin, ainakin yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatrinen sh on juuri tuollainen. Hän ei kuuntele mua laisinkaan eikä pahemmin edes tavata. Taidan vaan tappaa itseni.
Noiden välinpitämättömien työntekijöiden pitäisi joutua vastuuseen potilaansa kuolemantuottamuksesta.
Minä jaksan innostua ja uppoutua asiakkaan asiaan silloin, kun olen asiakkaan kanssa. Muina aikoina fiilis on sama kuin aloittajalla. Pelkään, että tämä fiilis tulee joskus vielä varsinaiseen asiakastyöhön. Yli 20 vuotta auttamistyötä takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.
En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.
Ei sosiaalityöntekijät tee mitään terapiatyyppistä työtä. Suorastaan röyhkeää väittää tuollaista, kun tunnetaan ammattiryhmän suhtautuminen hyviäkin ihmisiä kohtaan. Kaikkiin ihmisiin negatiivisesti suhtautuminen ei ole terapiaa asiakkaalle (uhrille).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun psykiatrinen sh on juuri tuollainen. Hän ei kuuntele mua laisinkaan eikä pahemmin edes tavata. Taidan vaan tappaa itseni.
Noiden välinpitämättömien työntekijöiden pitäisi joutua vastuuseen potilaansa kuolemantuottamuksesta.
Nuohan ovat juuri parhaita työntekijöitä terveydenhuollossa, koska he eivät uuvu.
Luulen, että kyse on siitä, että sinulla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön, liian suurista asiakasmääristä, joka on vienyt hallinnan tunteen työstä, esimiehen tai työryhmän tuen puutteesta sekä kasvottoman organisaation suoltamista jatkuvista uusista vaatimuksista, joiden vuoksi olet vuosi vuodelta tiukemmin kiinni ruuvipenkissä, josta ainoa poispääsy on sydänkohtaus tai psykoosi.