Teen terapiatyyppistä työtä julkisella puolella. Alankohan kyynistyä

Haaveilen, että tästä ap:n aloittamasta ketjusta päästäisiin laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun aiheesta. Siis ei vain vauvapalstalla.

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan innostua ja uppoutua asiakkaan asiaan silloin, kun olen asiakkaan kanssa. Muina aikoina fiilis on sama kuin aloittajalla. Pelkään, että tämä fiilis tulee joskus vielä varsinaiseen asiakastyöhön. Yli 20 vuotta auttamistyötä takana.

Minulla sama juttu. Annan "kaikkeni" asiakkaille, yritän parhaani ja siinä hetkessä elän mukana. Mutta yleisellä tasolla alan tympääntyä. Yliopistotutkinto on ja paljon koulutuksia ja kokemusta. Sote puolen muutokset ja huono johtaminen varmaan eniten vaikuttaa tähän tilanteeseen.

Ap

Mistäköhän johtuu että kaikki psykologit yms vaihtavat työtehtäviään aina kun ovat kuunnelleet minun juttujani jonkin aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.

En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.

Psykologin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, sairaanhoitajan tai edes psykiatrin ammattikoulutus ei pätevöitä psykoterapiaan.  Ei nimellisesti mutta ei myöskään taidollisesti.

Tiedän tämän, koska olen sekä psykiatri että psykoterapeutti (kahden eri psykoterapiasuuntauksen pätevyydet). 

Tiedän myös, että joskus ilman koulutusta vaan tulee sutta ja sekundaa.

(Tosin on niitä psykoterapeuttejakin, joiden työstä tulee sutta ja sekundaa, vaikka virallinen pätevyys onkin.)

Vierailija kirjoitti:

Mistäköhän johtuu että kaikki psykologit yms vaihtavat työtehtäviään aina kun ovat kuunnelleet minun juttujani jonkin aikaa?

Älä ota sitä itseesi. Se ei johdu sinusta. Heillä on lisäksesi sata muutakin potilasta, eikä se johdu heistä yhdestäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.

En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.

Psykologin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, sairaanhoitajan tai edes psykiatrin ammattikoulutus ei pätevöitä psykoterapiaan.  Ei nimellisesti mutta ei myöskään taidollisesti.

Tiedän tämän, koska olen sekä psykiatri että psykoterapeutti (kahden eri psykoterapiasuuntauksen pätevyydet). 

Tiedän myös, että joskus ilman koulutusta vaan tulee sutta ja sekundaa.

(Tosin on niitä psykoterapeuttejakin, joiden työstä tulee sutta ja sekundaa, vaikka virallinen pätevyys onkin.)

Miten suhtaudut sairaanhoitajapohjaisiin psykoterapeutteihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.

En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.

Psykologin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, sairaanhoitajan tai edes psykiatrin ammattikoulutus ei pätevöitä psykoterapiaan.  Ei nimellisesti mutta ei myöskään taidollisesti.

Tiedän tämän, koska olen sekä psykiatri että psykoterapeutti (kahden eri psykoterapiasuuntauksen pätevyydet). 

Tiedän myös, että joskus ilman koulutusta vaan tulee sutta ja sekundaa.

(Tosin on niitä psykoterapeuttejakin, joiden työstä tulee sutta ja sekundaa, vaikka virallinen pätevyys onkin.)

Miten suhtaudut sairaanhoitajapohjaisiin psykoterapeutteihin?

Outo kysymys. Kaikki ovat yksilöitä. Joka ammattikunnassa on hyviä ja huonoja työntekijöitä. Psykoterapiassa tutkitusti hoitavin elementti on psykoterapeutin ja potilaan välinen yhteistyösuhde. Sitä ei ihan täysin voi kirjoista opiskella.

Työkokemus, työnohjaus ja oma psykoterapia ovat avaimia hyvään psykoterapiatyöhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.

En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.

Psykologin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, sairaanhoitajan tai edes psykiatrin ammattikoulutus ei pätevöitä psykoterapiaan.  Ei nimellisesti mutta ei myöskään taidollisesti.

Tiedän tämän, koska olen sekä psykiatri että psykoterapeutti (kahden eri psykoterapiasuuntauksen pätevyydet). 

Tiedän myös, että joskus ilman koulutusta vaan tulee sutta ja sekundaa.

(Tosin on niitä psykoterapeuttejakin, joiden työstä tulee sutta ja sekundaa, vaikka virallinen pätevyys onkin.)

Hei ihan mielenkiinnosta, mitkä on sun kaksi suuntausta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.

En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.

Psykologin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, sairaanhoitajan tai edes psykiatrin ammattikoulutus ei pätevöitä psykoterapiaan.  Ei nimellisesti mutta ei myöskään taidollisesti.

Tiedän tämän, koska olen sekä psykiatri että psykoterapeutti (kahden eri psykoterapiasuuntauksen pätevyydet). 

Tiedän myös, että joskus ilman koulutusta vaan tulee sutta ja sekundaa.

(Tosin on niitä psykoterapeuttejakin, joiden työstä tulee sutta ja sekundaa, vaikka virallinen pätevyys onkin.)

Miten suhtaudut sairaanhoitajapohjaisiin psykoterapeutteihin?

Outo kysymys. Kaikki ovat yksilöitä. Joka ammattikunnassa on hyviä ja huonoja työntekijöitä. Psykoterapiassa tutkitusti hoitavin elementti on psykoterapeutin ja potilaan välinen yhteistyösuhde. Sitä ei ihan täysin voi kirjoista opiskella.

Työkokemus, työnohjaus ja oma psykoterapia ovat avaimia hyvään psykoterapiatyöhön.

Itse olen huomannut muulla alalla että vaikka olisi luontaista lahjakkuutta niin oikeiden menetelmien osaaminen ja tunteminen suojaa sekä työn suorittajaa että asiakasta karikoille ajautumiselta paremmin kuin mutuilu. Mutta se ei toki tarkoita että koulutuksen myötä välttämättä saavuttaa työssä tarvittavia ominaisuuksia.

Uskon kuitenkin että jos ap on selvinnyt työstään kymmeniä vuosia jo niin ei ole osaamattomuudesta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Mistäköhän johtuu että kaikki psykologit yms vaihtavat työtehtäviään aina kun ovat kuunnelleet minun juttujani jonkin aikaa?

Voihan se olla merkki siitä että tuon tietyn tehtävän hoitajalle ohjataan järjestäen liian vaativia potilastapauksia tms mikä ei tietenkään ole potilaan syy.

Tai sitten ne vaan tajuaa niitä palveluita joiden piiriin kuulut toteuttaessaan että on helpompiakin tapoja ansaita kohtuullinen elanto.

Alan ja tehtävien vaihtajia ei juuri kuunnella, mutta korkeakouluissa työskentelevät tietänevät että heitä on pilvin pimein. jolloin käytännössä kaikkien kohdalle sattuu sitä että työntekijät katoavat pitkin matkaa.

Terapiassa käyvistä ihmisistä iso osa on vaativia ja raskaita sekä itsekeskeisiä siinä elämänsä vaiheessa. Ota tämä tyynesti faktana, älä hyppää heidän suohonsa, et sinä sinne kuulu. Ota etäisyyttä ja koeta auttaa, mutta älä hyppää heidän suohonsa, vaikka he kuinka sinne kiskoisivat. Auta. Älä huku.

Vierailija kirjoitti:

Mistäköhän johtuu että kaikki psykologit yms vaihtavat työtehtäviään aina kun ovat kuunnelleet minun juttujani jonkin aikaa?

Oletko kivinen kissa? 

Täytyy myöntää, että lääkärinä aina ihmettelen (ja samalla suuresti kunnioitan!) jaksamistanne terapioivassa työssä. Arvostan, että jaksatte koko työpäivänne käydä läpi ahdistuksen ja masennuksen skaalaa. Minusta ei siihen olisi. Parin F31-33/41-vastaanoton jälkeen koen somaattisten tilojen arvion ja hoidon suunnittelun olevan auttamaan jaksamaan tässä työssä.

Minulla on vain huonoja kokemuksia psykiatrisista sairaanhoitajista. Eivät välitä asiakkaistaan ja kirjoittavat puuta heinää asiakkaan asioista, en tullut kuulluksi sen asian kanssa miksi olin tullut vastaanotolle.  Apu jäi saamatta. Pettymyshän se oli, kun odotti jotain apua saavan.

Yllätä itsesi ja syö potilaiden vanukkaat?

Kuulostaa myötätuntouupumukselta. Jos työnohjausta ei ole saatavilla voisit varmaan itsekin käydä psykoterapiassa? Tai jos siihen ei tarvetta niin miten olisi mindfullness tai hiljaisuuden retriitti.

Hiljainen on umpihanki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin teet terapiatyyppistä työtä? Joko sinulla on terapia-alan koulutus ja teet terapiatyötä tai olet jokin muu työntekijä, jolla ei ole terapiatyöhön riittävää osaamista ja sen takia et jaksa työnkuvaa, jota sinun ei pitäisi tehdä. Esimerkiksi psykiatrinen sh ei ole riittävä pohja terapiatyöhön koulutukseksi.

En ole ap, mutta teen myös terapiatyyppistä työtä. Olen perheneuvolassa. Meillä kaikilla on ylempi korkeakoulututkinto, psykologeilla ja sosiaalityöntekijöillä. Lisäksi paljon eri koulutuksia, mutta ei välttämättä psykoterapeutin koulutusta. Työ on todellakin terapiatyyppistä.

Psykologin, sosiaalityöntekijän, lääkärin, sairaanhoitajan tai edes psykiatrin ammattikoulutus ei pätevöitä psykoterapiaan.  Ei nimellisesti mutta ei myöskään taidollisesti.

Tiedän tämän, koska olen sekä psykiatri että psykoterapeutti (kahden eri psykoterapiasuuntauksen pätevyydet). 

Tiedän myös, että joskus ilman koulutusta vaan tulee sutta ja sekundaa.

(Tosin on niitä psykoterapeuttejakin, joiden työstä tulee sutta ja sekundaa, vaikka virallinen pätevyys onkin.)

Hei ihan mielenkiinnosta, mitkä on sun kaksi suuntausta?

Psykodynaaminen yksilöterapia ja VET perhepsykoterapeutti.

Lisäksi olen opiskellut CBT-terapiaa, mutta en hankkinut siitä pätevyyttä, kun en tunne tekeväni sillä mitään.

Jo se että potilas / ihminen saa puhua jollekin juuri sen hetkisistä huolistaan, on hänelle tiettyä terapiaa.

Ei sellainen asiakas tarvitse mitään syvällistä psykoterapiaa, vaan tukea ja sitä että toinen ihminen kuuntelee.

Tälläistä tukea ihminen voi tarvita esim. ennen jotain suurta leikkausta, tai vakavasti syöpäsairaspotilas, tai avioeron kokenut tai läheisen omaisen menettänyt ihminen, tai yt-neuvottelut töissä yms.

Heillä on riittävästi psyykkisiä voimavaroja selvitä itse asiasta, mutta he tarvitsevat tilapäistä tukea ja luoetettavaa henkilöä.

Myös nuoret tarvitsesvat tälläistä puheapua, joka ei ole mitään psykoterapiaa.

Jne, on lukemattomia tapauksia, joissa työntekijä tekee terapiatyyppistä työtä.

Vierailija kirjoitti:

Olet julkisella puolella psykologina? Kävin yhden sellaisen kanssa aikoinaan puhumassa. Jo ensimmäinen käynti oli sellainen, että olisi pitänyt tajuta lopettaa. Enkä usko että kyse oli leipääntymisestä vaan silkasta pirullisuudesta. Näki sopivan heikon uhrin. (Oletan että huutaminen ja nälviminen eivät ole ihan tyypillistä "terapiaa", ainakaan virallisesti.)

Oma kokemus oli, että mitään keskustelua ei saanut aikaiseksi. Kirjoitti papereihin juttuja jotka meni aivan väärin, joten tunne että kuunteleeko hän edes yhtään oli oikea. Herätti suoranaista halveksuntaa tämä "ammattilainen" ja saattoihan sekin vaikuttaa kun tämä mahdollisesti näkyi minusta, että kirjasi minusta kaikkea shaibaa, mutta jos näin on niin sen pahempi. Kaikille ei pitäisi maksaa.