Veikkauksia! Mies kotiutui baari-illan jälkeen ammulla KLO 8.
Missä ollut?
Kenen kanssa?
Miten pääsi kotiin? (väitti kävelleensä ainakin 50 kilometriä, eikä kuulema tiedä mistä)
Tällä kertaa tallella ovat puhelin ja lompakko. Yritin soittaa joitakin kertoja 5.30-7.45 välillä. Oli miehellä niin huono olo, ettei pystynyt vastaamaan...
Tähän on siis tietenkin turha odotella oikeaa vastausta, tuskin sitä itsekään saan koskaan tietää.
Itselläni on tunteet kuolleet jo aikoja sitten, joten ihan vain hypoteettisesti näitä mietin. Ei liikauta itseni kannalta suuntaan eikä toiseen, missä on ollut tai mitä tehnyt, mutta lasten takia harmittaa.
Varmaan tunteiden kuolemiseen on ollut ainakin osasyynä juuri nämä reissut, äijästä ei kuulu mitään aamuun mennessä ja selitykset vaihtelevat. Sellaista ei jaksa kukaan. Nyt ei tunnu enää missään, täysin uusi tunne.
Kommentit (17)
Vaikea on sanoa, mikä olisi lapsille parempi ratkaisu, ero vai ei. Mies on muuten aika osallistuva isä, kotitöihin ei osallistu kuin pakottamalla, mutta muuten yrittää.
Eroa olen miettinyt paljon, mutta talouden kannalta se tuntuu täällä pääkaupunkiseudulla melko mahdottomalta vaihtoehdolta.
ap
kun ei tunnu enää missään, alat päästä vapaaksi. Nuo katoamiset ja selittelyt ja sadut on mulle tuttuja entisestä suhteesta. Aika mionta vaihetta sain ainakin minä käydä läpi enenkuin pääsin tuohon "hyvään välinpitämättömyyteen". Anna miehen maata ja vietä hauska, aurinkoinen lauantai!
Mä seurustelin joskus nuoruudessa hetken samantyyppisen miehen kanssa (älkää kysykö miksi) ja se touhu oli ihan pimeetä. Ei ollut mitään pelkoa pettämisestä noilla reissuilla, sillä eihän tajuttomasa kunnossa oleva ihminen edes pysty mihinkään. Rahat katosi, hukkasi kenkiä, takkeja... ihan sairasta. Onneksi pääsin eroon ja samaa toivon sinullekin ja lapsille.
kodin ulkopuolella ja tavata ihmisiä, mutta päätöntä dokaamista ei tarvitse katsella kenenkään.
Viime viikolla yhdessä ketjussa kyseltiin, mitä tehdä, kun olisi remontoitava kylppäri tietyssä ajassa ja sen ketjun ap:n mies oli menossa saunailtaan ja makaisi sitten sen remontin aloituspäivän krapulassa. Silloisesssa ketjussa tuomittiin jyrkästi sellainen nainen, joka ei laske miestään omille reissuilleen saunailtoihin ja muihin ryyppäjäisiin.
Kysyn siis: kumpi se nyt sitten on parempi? Pitääkö miehelle rutisematta sallia saunaillat ja omat baari-illat vai pistääkö hanttiin?
Minä siis aika voimakkaasti vastustan kaikkia miehen ryyppäysreissuja. Usein olen sanonutkin, että puolestani saisi mennä koska vaan, jos osaisi ottaa kohtuudella. Mua ei haittaa lasten kanssa oleminen, pärjään kyllä. Ja saan aina mennä omiin menoihin.
niin kyllä pärjäät pk-seudullakin taloudellisesti. Saisit kaikki yh-korotukset jne, mies maksaa elareita, voit saada kaupungin asunnon...
Että taloudellisista syistä kenenkään ei tarvitse jäädä paskaan liittoon. Voit pärjätä jopa paremmin, kun ei tarvitse osamaksaa miehen ryyppäyksiä!
46 euron lisää lapsilisään. Elatusmaksun minimi on 129 euroa per lapsi, ja harvoin summa nousee yli 200-250 euroon per lapsi, ellei isä ole tosi hyvätuloinen, joten esim. kahden lapsen yh saa siis näitä "kaikkia yh-korotuksia ja elareita n. 260- 500 euroa kuussa. Asuminen kolmiossa pk-seudulla maksaa n.700-1000 euroa vapailla markkinoilla, eikä kaupungin asuntoa ihan tuosta noin vaan jonottamatta oteta; niissäkin kolmion vuokrat yli 600 euroa kuussa.
En missään nimessä ole sitä mieltä, että rahan takia pitää jäädä paskaan liittoon, ja aina jotenkin pärjää (karsii elintasossa, asumisneliöissä jne.). Lisäksi asumistukeen ja viime kädessä sossun toimeentulotukeen on oikeutettu kuka tahansa pienituloinen. Realisti täytyy kuitenkin olla; RAHA on usein tiukoilla yhden vanhemman perheessä. Elatusmaksuilla ja yh-korotuksilla ei tosiaan juhlita! Ekatusvastuu jää pääsääntöisesti lähivanhemmalle, ellei etä omasta vapaasta tahdostaan osallistu vaadittujen maksujen yli.
terveisin: kokemusta löytyy
Ei ole sen jälkeen näkynyt. Nyt mä kyllä tiedän, missä se on, mutta perjantaista sunnuntai-iltapäivään olin ihan tietämätön sen menoista. Mä eroisin kyllä, mutta mulla ei ole varaa. Olen niin pienipalkkainen ja alaikäisiä on neljä, joten ei mitään mahdollisuuksia tulla toimeen ilman miehen tuloja.
Antakaa niille toosaa vaikka hampaat irvessä.
Huonovointisena ei kävellä 50 kilometrin matkaa ja tiedät sen itsekin.
Sillä on joku vosu veikkaan mää.
Mun ukko tuli 20.00 illalla takaisin ja meni suoraan nukkumaan. Oli sovittu että tulee yöksi kotiin... Ei sovittu yötä on varmaan vastaus, kun kysyn miksi näin... Se on niin tavallista jo, että en jaksa enään edes inttää syytä.. Itse aijon joskus antaa takaisin ja olla koko vklopun perjantai aamusta sunnuntai iltaan tai maanantai aamuun kunhan saan lapset hoitoon.
lapset saa jäädä hänelle hoitoon, ettei pääse livistämään ja sovin isovanhempien kanssa että kieltäytyvät ottamasta..
mies olisi kaikella todennäköisyydellä ollut kaverinsa luona jatkoilla.
Puhelinta ei kuulisi, koska laulaisivat karaokea niin isoilla volyymeillä tai sitten muuten vaan niin iso älämölö taustalla.
Paikalla olisi ollut tod.näköisesti 2-15 kaveripiirinsä jäsentä, niin miehiä kuin naisia.
mutta myös monen kohdalla niin totta. Läheltä seurannut liian montaa samanlaista tarinaa ja ainakaan nämä henkilöt eivät ole parempaa, heille kuuluvaa elämää saaneet ennen kuin on päässeet irti tuosta oravanpyörästä.
Voimia sulle ja lapsillesi, todella toivon että saat tehtyä oikeat ratkaisut ja sen paremman, todella paljon arvokkaamman huomisen.