Onko muita herkkiksiä jotka suree toistenkin suruja?

Itte kävin romahduksen kautta itsekkäämmäksi. Pakko, kun muuten uhraisin elämäni muiden ongelmien takia, vaikka itte en niihin voi mitenkään vaikuttaa. Uuvuin siis eksän ongelmien takia kun kuvittelin voivani korjata ne. No en voinu. Ja oon todennu, että mun murehtiminen ei auta ketään.

Varsinkin siksi on ollut pakko opetella itsekkääksi, kun ihmisillä on jokin tarve aina avautua minulle ongelmistaan. En tiedä, mikä hiton aura mulla on, mutta tiedän kaiken mun läheisten ongelmista, sellaisistakin, joita he eivät kertoisi kenellekään muulle. Ne vaan kertoo aina. Uudetkin tuttavuudet. Eikä mua haittaa muuten, mutta mulla on todella kova tarve ratkaista ongelmia, jos sellaisiin törmään. Pakko päästää irti siitä tarpeesta.

Mutta elämä on elinikäistä oppimista varten! Pitää vaan tiedostaa ne omat ongelmakohdat, jotka johtaa omien rajojen rikkoutumiseen.

Miksei mun perään ole exät tai kaverit voivotelleet?

Joo.. se on ihan kamalaa. Pelkään ja murehdin myös koko ajan menettäväni minulle rakkaat ihmiset ja lemmikin. Ahdistaa heidän vanhenemisensa.

Palan loppuun helposti, poden unettomuutta näiden murheiden vuoksi ja lopulta joudun saikulle.

N27

Mitkä on teidän diagnoosinne?

Vierailija kirjoitti:

Mitkä on teidän diagnoosinne?

Ihmiset luottavat minuun ja avautuvat mulle ja minä haluaisin auttaa heitä, diagnoosini taitaa olla siis liian mukava ihminen?

2