Lue keskustelun säännöt.
G: onko täällä muita, jotka ei harrasta mitään tai eivät tykkää haastaa itseään? Menee vain virran mukana.
26.01.2021 |
Tuli mieleen maratoneista ja fitness kisoista. Mietin, miksi kukaan alkaisi tuollaiseen rääkkiin, ilman että saa palkinnoksi rahaa.
Tai kun kaveri esitteli instassa tekemiään villasukkia: miksi uhrata aikaa tuollaiseen, kun kaupasta voi ostaa villasukat?
Kommentit (28)
Energiatasoista tuossa on kyse. Oma mieheni juoksee maratoneja ja tekee töissä sankarisaavutuksia.
Itse juoksin puolimaratonin nuorempana, mutta nykyään en jaksa, kun ainoa aikaikkuna juoksuun olisi varhain aamulla. Neulon sitten niitä villasukkia.
Mutta jos en mitään kivaa tai haastavaa jaksaisi tehdä, olisin masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se sitten on sitä masennusta mutta en minä masentuneeksi itseäni tunne. Ei vain kiinnosta mikään turha tekeminen. Ei ole intohimoa mihinkään että pitäisi alkaa keräilemään jotain postimerkkejä. Mieluiten teen jotain mistä on käytännön hyötyä tai yleissivistävä vaikutus kuten uutisten ja forumeiden lukeminen tai siivous/kokkaus/kaupassa käynti/pyykinpesu jne
Kai sääkin jotain Ap harrastat? Ei kaiken elämässä tarvi olla tavoitteellista, johonkin päämäärään pyrkimistä. Ite käyn salilla silloin tällöin kun kaverin kaa voi mennä ja viettää siten mukavaa aikaa, sama lenkkeilyssä. Tykkään myös laittaa ruokaa ja pitää huolta lemmikistä. Muuten vapaa-ajalla katon dokumentteja, leffoja, pelaan tietokoneella yms. Joskus tulee inspiraatio maalaukseen tms. Ennen koronaa kävin myös konserteissa satunnaisesti. Somessa en saavutuksia ilmoittele mutta muut saa toki niin tehdä jos heille tulee siitä hyvä olo.
Ei mitään paineita arjen tekemisistä :) Töissä ainostaan mutta paineet tulee ulkoa eikä itseltä.
Mun mies on sellainen. Hän itsekin sanoo olevansa korkki elämän merellä. Hän kyllä hoitaa työnsä kunnialla, mutta hänellä ei ole sellaista sisäsyntyistä kunnianhimoa.
Jos on tyytyväinen elämäänsä kotipiikana, niin mikäs siinä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai sääkin jotain Ap harrastat? Ei kaiken elämässä tarvi olla tavoitteellista, johonkin päämäärään pyrkimistä. Ite käyn salilla silloin tällöin kun kaverin kaa voi mennä ja viettää siten mukavaa aikaa, sama lenkkeilyssä. Tykkään myös laittaa ruokaa ja pitää huolta lemmikistä. Muuten vapaa-ajalla katon dokumentteja, leffoja, pelaan tietokoneella yms. Joskus tulee inspiraatio maalaukseen tms. Ennen koronaa kävin myös konserteissa satunnaisesti. Somessa en saavutuksia ilmoittele mutta muut saa toki niin tehdä jos heille tulee siitä hyvä olo.
Ei mitään paineita arjen tekemisistä :) Töissä ainostaan mutta paineet tulee ulkoa eikä itseltä.
No oikeastaan en harrasta. Olen pitkäaikaistyötön, haen työpaikkoja, koskaan ei kyllä tärppää.
Kävelyllä käyn 1-3 vko, jos menee hermo lasten huutoon, tämä oikeastaan siksi, että saa olla yksin.
Muuten vaan tiskaan, pesen pyykkiä, roikun netissä ja katson Netflixiä.
Joskus viime vuonna kävin uimassa, mutta sekin jäi, kun totesin, että ei siitä ole hyötyä, kun illalla kuitenkin ahmii kulutetut kalorit.
Ap
Haluaisin harrastaa kaikenlaista, mutta en jaksa, koska muistisairas äitini vie kaiken energiani. Ennen tätä painajaista harrastin monenlaisia asioita, nyt voimani eivät riitä kunnolla edes siivoukseen ja pyykinpesuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Energiatasoista tuossa on kyse. Oma mieheni juoksee maratoneja ja tekee töissä sankarisaavutuksia.
Itse juoksin puolimaratonin nuorempana, mutta nykyään en jaksa, kun ainoa aikaikkuna juoksuun olisi varhain aamulla. Neulon sitten niitä villasukkia.
Mutta jos en mitään kivaa tai haastavaa jaksaisi tehdä, olisin masentunut.
Ok. Itse en ole koskaan pitänyt liikunnasta, joten siksi varmaan erilainen ajatusmaailma, en ymmärrä miksi kukaan vapaaehtoisesti juoksisi :D
Ja olin koulussa tosi huono käsitöissä, muiden tyttöjen villasukat oli valmiit ja uusi työ tuloillaan, niin mulla oli puolikas villasukka kesken.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sääkin jotain Ap harrastat? Ei kaiken elämässä tarvi olla tavoitteellista, johonkin päämäärään pyrkimistä. Ite käyn salilla silloin tällöin kun kaverin kaa voi mennä ja viettää siten mukavaa aikaa, sama lenkkeilyssä. Tykkään myös laittaa ruokaa ja pitää huolta lemmikistä. Muuten vapaa-ajalla katon dokumentteja, leffoja, pelaan tietokoneella yms. Joskus tulee inspiraatio maalaukseen tms. Ennen koronaa kävin myös konserteissa satunnaisesti. Somessa en saavutuksia ilmoittele mutta muut saa toki niin tehdä jos heille tulee siitä hyvä olo.
Ei mitään paineita arjen tekemisistä :) Töissä ainostaan mutta paineet tulee ulkoa eikä itseltä.
No oikeastaan en harrasta. Olen pitkäaikaistyötön, haen työpaikkoja, koskaan ei kyllä tärppää.
Kävelyllä käyn 1-3 vko, jos menee hermo lasten huutoon, tämä oikeastaan siksi, että saa olla yksin.
Muuten vaan tiskaan, pesen pyykkiä, roikun netissä ja katson Netflixiä.
Joskus viime vuonna kävin uimassa, mutta sekin jäi, kun totesin, että ei siitä ole hyötyä, kun illalla kuitenkin ahmii kulutetut kalorit.
Ap
Kyllähän tuo noin kirjoitettuna ainakin lievältä masennukselta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä harrastan, mutta mulla ei ole kyllä mitään tarvetta haastaa itseäni. Mä neulon niitä villasukkia, koska se antaa kivaa tekemistä. Mä myös luen, maalaan ja piirrän omaksi iloksi, sama juttu metsässä samoilun kanssa.
En mä kuitenkaan sanoisi, että menen vaan virran mukana. Elän kuitenkin omaa elämääni. Ehkä juuri siksi en mene virran mukana. Jotenkin tuntuu, että kuitenkin se prismaperhe, omakotitalo ja vakityöpaikka on jotenkin "_se_ tavoite". Ei toki kaikilla, kiva että ihmiset uskaltaa elää omannäköistä elämää.
Itse olen samanlainen. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa oikein mitään asiaa kohtaan, ei ole koskaan ollutkaan. Sisältä olo tuntuu siksi ainakin osittain tyhjältä. Harrastan kyllä joitakin asioita, kuten lukemista ja salilla käymistä, mutta kummankaan suhteen en ole intohimoinen. Minulla ei vain ole mitään tavoitteita tai asioita, jotka saisivat minut syttymään.
Olen tavattoman kateellinen ihmisille, joilla näyttää olevan kyky tuntea mielenkiintoa jotakin tekemistä tai asiaa kohtaan. Uskon kyseessä olevan ainakin osittain synnynnäinen piirre. Mieheni ja kaksi lapsistani on sellaisia, joilla on kykyä kiinnostua asioista. Sen sijaan yksi lapsi on samanlainen kuin minä eli oikein mikään ei tuota iloa, asioista on vaikea kiinnostua ja innostua ja että sitä "omaa juttua" on vaikea löytää. Hän ikään kuin ajelehtii minun laillani päivästä toiseen. Minulla ja tällä lapsella on ADD-tyyppisiä piirteitä, olemme molemmat aika herkkiä ja huonoon itsetuntoon ja alakuloon taipuvaisia, mutta silti peruspositiivisia ja iloisia tapauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sääkin jotain Ap harrastat? Ei kaiken elämässä tarvi olla tavoitteellista, johonkin päämäärään pyrkimistä. Ite käyn salilla silloin tällöin kun kaverin kaa voi mennä ja viettää siten mukavaa aikaa, sama lenkkeilyssä. Tykkään myös laittaa ruokaa ja pitää huolta lemmikistä. Muuten vapaa-ajalla katon dokumentteja, leffoja, pelaan tietokoneella yms. Joskus tulee inspiraatio maalaukseen tms. Ennen koronaa kävin myös konserteissa satunnaisesti. Somessa en saavutuksia ilmoittele mutta muut saa toki niin tehdä jos heille tulee siitä hyvä olo.
Ei mitään paineita arjen tekemisistä :) Töissä ainostaan mutta paineet tulee ulkoa eikä itseltä.
No oikeastaan en harrasta. Olen pitkäaikaistyötön, haen työpaikkoja, koskaan ei kyllä tärppää.
Kävelyllä käyn 1-3 vko, jos menee hermo lasten huutoon, tämä oikeastaan siksi, että saa olla yksin.
Muuten vaan tiskaan, pesen pyykkiä, roikun netissä ja katson Netflixiä.
Joskus viime vuonna kävin uimassa, mutta sekin jäi, kun totesin, että ei siitä ole hyötyä, kun illalla kuitenkin ahmii kulutetut kalorit.
ApKyllähän tuo noin kirjoitettuna ainakin lievältä masennukselta kuulostaa.
No en tiedä. Nuorena oli jotain mitä odottaa, ne bileviikonloput. Tuli pidettyä itsensä normipainoisena, kun lauantaina piti mennä näyttäytymään.
Nyt vanhana ja työttömänä ei ole mitään mitä odottaa, samaa harmaata mössöä.
Oikeastaan syöminen on ainoa ilo,. Kai sitä voi sanoa harrastukseksi? :D
Ei mitään tarvii harrastaa, jos on tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sääkin jotain Ap harrastat? Ei kaiken elämässä tarvi olla tavoitteellista, johonkin päämäärään pyrkimistä. Ite käyn salilla silloin tällöin kun kaverin kaa voi mennä ja viettää siten mukavaa aikaa, sama lenkkeilyssä. Tykkään myös laittaa ruokaa ja pitää huolta lemmikistä. Muuten vapaa-ajalla katon dokumentteja, leffoja, pelaan tietokoneella yms. Joskus tulee inspiraatio maalaukseen tms. Ennen koronaa kävin myös konserteissa satunnaisesti. Somessa en saavutuksia ilmoittele mutta muut saa toki niin tehdä jos heille tulee siitä hyvä olo.
Ei mitään paineita arjen tekemisistä :) Töissä ainostaan mutta paineet tulee ulkoa eikä itseltä.
No oikeastaan en harrasta. Olen pitkäaikaistyötön, haen työpaikkoja, koskaan ei kyllä tärppää.
Kävelyllä käyn 1-3 vko, jos menee hermo lasten huutoon, tämä oikeastaan siksi, että saa olla yksin.
Muuten vaan tiskaan, pesen pyykkiä, roikun netissä ja katson Netflixiä.
Joskus viime vuonna kävin uimassa, mutta sekin jäi, kun totesin, että ei siitä ole hyötyä, kun illalla kuitenkin ahmii kulutetut kalorit.
ApKyllähän tuo noin kirjoitettuna ainakin lievältä masennukselta kuulostaa.
No en tiedä. Nuorena oli jotain mitä odottaa, ne bileviikonloput. Tuli pidettyä itsensä normipainoisena, kun lauantaina piti mennä näyttäytymään.
Nyt vanhana ja työttömänä ei ole mitään mitä odottaa, samaa harmaata mössöä.
Oikeastaan syöminen on ainoa ilo,. Kai sitä voi sanoa harrastukseksi? :D
Sillä kommentoin tuota lievää masennusta kun kirjoituksesi oli kuin omasta elämästäni vielä pari vuotta sitten, en tosin ollut työtön vaan työuupunut. Nyt kun tuo alkaa olla ohi niin olen huomannut miten paljon jaksaa ja haluaa tehdä kaikkia kivoja juttuja, esim. sukkien neulomista :D ja liikuntaakin ihan vapaaehtoisesti. Toki jos nuorempanakaan ei ole ollut muuta harrastusta kuin biletys niin varmasti vaikea aikuisena alkaa mitään pitsinnypläystä harrastamaan. Mutta joo, itsekään en siis tajunnut sitä masennusta ja uupumusta ennen kuin lähipiiri alkoi kommentoimaan että ei toi ole ihan normaalia. Nyt jälkikäteen näen sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen samanlainen. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa oikein mitään asiaa kohtaan, ei ole koskaan ollutkaan. Sisältä olo tuntuu siksi ainakin osittain tyhjältä. Harrastan kyllä joitakin asioita, kuten lukemista ja salilla käymistä, mutta kummankaan suhteen en ole intohimoinen. Minulla ei vain ole mitään tavoitteita tai asioita, jotka saisivat minut syttymään.
Olen tavattoman kateellinen ihmisille, joilla näyttää olevan kyky tuntea mielenkiintoa jotakin tekemistä tai asiaa kohtaan. Uskon kyseessä olevan ainakin osittain synnynnäinen piirre. Mieheni ja kaksi lapsistani on sellaisia, joilla on kykyä kiinnostua asioista. Sen sijaan yksi lapsi on samanlainen kuin minä eli oikein mikään ei tuota iloa, asioista on vaikea kiinnostua ja innostua ja että sitä "omaa juttua" on vaikea löytää. Hän ikään kuin ajelehtii minun laillani päivästä toiseen. Minulla ja tällä lapsella on ADD-tyyppisiä piirteitä, olemme molemmat aika herkkiä ja huonoon itsetuntoon ja alakuloon taipuvaisia, mutta silti peruspositiivisia ja iloisia tapauksia.
Tämä oli kivasti kirjoitettu. Olen itse miettinyt asiaa ulkopuolisen silmin että mahtaako tällaiset penkkiurheilijat jotka pelipaita päällä tapittaa telkasta suosikkijoukkueensa pelejä kalja kädessä ja huutaa maalia olla sittenkään niitä penaalin terävimpiä kyniä. Melko yksinkertainen lapsen innostuneisuus siitä touhusta paistaa läpi ja sitten ne taas joita ei kiinnosta mikään ni ovat vähän liiankin syvällisiä ja älykkäitä tee-se-itse filosofeja omaksi edukseen että se kääntyy jo apeuden puolelle. Synnynnäinen piirre vaiko piilevä masennus. Mene ja tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai sääkin jotain Ap harrastat? Ei kaiken elämässä tarvi olla tavoitteellista, johonkin päämäärään pyrkimistä. Ite käyn salilla silloin tällöin kun kaverin kaa voi mennä ja viettää siten mukavaa aikaa, sama lenkkeilyssä. Tykkään myös laittaa ruokaa ja pitää huolta lemmikistä. Muuten vapaa-ajalla katon dokumentteja, leffoja, pelaan tietokoneella yms. Joskus tulee inspiraatio maalaukseen tms. Ennen koronaa kävin myös konserteissa satunnaisesti. Somessa en saavutuksia ilmoittele mutta muut saa toki niin tehdä jos heille tulee siitä hyvä olo.
Ei mitään paineita arjen tekemisistä :) Töissä ainostaan mutta paineet tulee ulkoa eikä itseltä.
No oikeastaan en harrasta. Olen pitkäaikaistyötön, haen työpaikkoja, koskaan ei kyllä tärppää.
Kävelyllä käyn 1-3 vko, jos menee hermo lasten huutoon, tämä oikeastaan siksi, että saa olla yksin.
Muuten vaan tiskaan, pesen pyykkiä, roikun netissä ja katson Netflixiä.
Joskus viime vuonna kävin uimassa, mutta sekin jäi, kun totesin, että ei siitä ole hyötyä, kun illalla kuitenkin ahmii kulutetut kalorit.
ApKyllähän tuo noin kirjoitettuna ainakin lievältä masennukselta kuulostaa.
No en tiedä. Nuorena oli jotain mitä odottaa, ne bileviikonloput. Tuli pidettyä itsensä normipainoisena, kun lauantaina piti mennä näyttäytymään.
Nyt vanhana ja työttömänä ei ole mitään mitä odottaa, samaa harmaata mössöä.
Oikeastaan syöminen on ainoa ilo,. Kai sitä voi sanoa harrastukseksi? :DSillä kommentoin tuota lievää masennusta kun kirjoituksesi oli kuin omasta elämästäni vielä pari vuotta sitten, en tosin ollut työtön vaan työuupunut. Nyt kun tuo alkaa olla ohi niin olen huomannut miten paljon jaksaa ja haluaa tehdä kaikkia kivoja juttuja, esim. sukkien neulomista :D ja liikuntaakin ihan vapaaehtoisesti. Toki jos nuorempanakaan ei ole ollut muuta harrastusta kuin biletys niin varmasti vaikea aikuisena alkaa mitään pitsinnypläystä harrastamaan. Mutta joo, itsekään en siis tajunnut sitä masennusta ja uupumusta ennen kuin lähipiiri alkoi kommentoimaan että ei toi ole ihan normaalia. Nyt jälkikäteen näen sen itsekin.
Voi olla ehkä sitäkin, olen kyllä lihonut 40kg muutamassa vuodessa.
Ap
Mä olen todennut, että elämässä eniten iloa tuo nimenomaan ne turhat tekemiset ja puuhailut, joita ilmankin voisi elää.
Tai siis. Kun minä ajattelin niin, että ihan turhaa tehdä itse vaikka nyt ne villasukat kun valmiinakin saa, niin voin sanoa, että se oli surullisinta aikaa elämässäni. Ei intohimoa mitään kohtaan, ei mitään mukavaa, leppoisaa puuhastelua. Kaikki mitä tein, tein siksi koska, no, oli pakko. Se oli todella suorituskeskeistä ajattelua, kaiken minkä tein piti johtaa johonkin järkevään. Kaiken a ja o oli tehokkuus.
Kunnes tajusin, että elämässäni ei ollut mitään iloa. Ei, ei ole mitään järkeä että neulon miljoonatta paria villasukkia. Eikä ole mitään järkeä käyttää tuntikausia maljakon muotoiluun savesta kun tietää, että siitä tulee aina ja poikkeuksetta ruma, kun en osaa. Eikä minusta tule ammattitanssijaa vaikka käynkin tanssitunneilla ahkerasti. Mutta hyvä mieli siitä kaikesta tulee!
Joten olen todennut, että aikaa pitää tuhlata tyhmiin juttuihin jotka eivät johda mihinkään. Jotka eivät juurikaan hyödynnä minua. Ainainen tehokkuusajattelu sairastuttaa ainakin minut itseni. Ei, en yritä olla enää supertehokas. Muutenkin olen ollut aina hitaampitahtinen kuin muut. Minä teen leppoisia juttuja ja tuhlaan aikaani tulevaisuudessakin, ja en suostu tuntemaan siitä huonoa omaatuntoa!
Minulla kipeytyy kädet ja hartiat neulomisesta, niin on ollut nuoresta asti. Joten se on yksi syy, miksi en neulo. Ja silmäpaot ovat inhottavia. Sitten jos neuloo kuviota ja vahingossa se menee väärin, on tylsää, kun joutuu purkamaan ja tekemään kaiken uudelleen, joten senkään vuoksi en pidä neulomista kovin rentouttavana.
Nyt talviaikaan en ole harrastanut lenkkeilyäkään, koska valoissan aikaan pitää olla töissä. Iän myötä olen alkanut tulla epävarmaksi pimeässä liikkuessa, vaikka olisikin lamppu mukana.
Minä haastan itseäni koko ajan. En tosin niinkään fyysisesti, mutta opiskelen kiinaa. En todennäköisesti tule koskaan rahallisesti hyötymään siitä, mutta aivot toivottavasti pysyy hyvässä terässä.
Tai ei ole elämässä mitään intohimoa.
Nuorena oikeastaan harrastin juhlimista. Keskiviikkoisin ja torstaisin laitoin itseruskettavaa, jotta pe ja la näyttäisi iho hyvältä.
Nyt kun en ravaa baareissa, niin jääneet nuokin pois.
Ap