Monet sanoo, että raskauteen kuuluu aina

Ainakin pieni hetki, jolloin miettii, että olikohan

tämä viisasta sittenkään. No, mulla ei oo ollut

edes sekunnin sadasosan puolikasta sellaista

tunnetta. Alusta alkaen on ollut vain hyviä tunteita

tätä raskautta kohtaan. Olenko harvinaisuus?

osalla raskauspahoinvoinnin kourissa kun oksentaa

osalla muuten vaan

osalla ihan lopussa kun synnytys rupeaa jännittämään

osalla synnytys salissa synnytystuskien kourissa

Minusta on epänormaalia, ettei tunne mitään negatiivista raskauden aikana.

kertaakaan edes sekunnin sadasosan tuhannesosaan ajattele että voi kuinka ihanaa kuin tuo lapsonen ei olisi syntynyt!

Siis mulla ei ole hetkeäkään ollut oloa, että

tämä raskaus ehkä olikin virhe tms. Sen sijaan

toki muunlaisia tunteita on ollut kuten huolta

lapsen hyvinvoinnista ja elamanmuutoksen

tuomista haasteista jne. Mutta raskautta en

KOSKAAN ole kyseenalaistanut, jonka jopa

neuvolassa sanottiin kuuluvan asiaan. En vain

voisi tuntea niin!!

Itse olisin huolissani, jos joku vanhempi ei koskaan kokisi esimerkiksi pikkulapsiaikaa raskaaksi, tai vauvan riippuvuutta vanhempaan ahdistavaksi. Minusta se voisi olla merkki siitä, ettei äiti ole luonut todellista tunnesuhdetta lapseen, eikä ole tajunnut, kuinka riippuvainen vauva äidistään oikeasti on. Negatiivisilla tunteilla on tehtävänsä, ne tekevät äidistä äidin, joka kasvaa rooliinsa erilaisten tunteiden ja kokemusten kautta.



En minäkään kaikissa raskauksissani mitään katumuksen tunteita muista, mutta monta negatiivista tunnetta on äitiyteen muuten kuulunut. Ja jälkikäteen voi sanoa, että hyvä niin.

oletkin niiiiiin pyhä äiti. Varsinainen jeesusmaaria.

En ymmärrä kritiikkianne. Olen jo enne raskautta

käynyt asian niin monta kertaa läpi, että plussa

testissä tuntui taivaan lahjalta ensimmaisesta

sekunnista lähtien. Enkä tule raskautta katumaankaan,

tosin kaikenlaisiin epätoivon ja väsymyksen tunteisiin

olen toki valmistautunut. Tällä lapsella on

oikeus olla toivottu ja rakastettu heti alusta alkaen.

lasta oli niin kauan ehditty jo toivoa, että sitä oli vaan onnensa kukkuloilla. Omituinen tunne tuli vauvan synnyttyä. Vauva oli söpö ja kiva, mutta tuntui kauhean sitovalta. Ekat kolme kuukautta mietin vaan, koska pääsen baariin miehen kanssa ja kyselin jo varovaisesti yökyläpaikkaa äidiltä vauvalle. Muistaakseni vauvan ollessa kaksi viikkoa laskeskelin, että vielä toiset kaksi viikkoa ja sitten pitäisi mennä mummulle jo yöksi, jotta päästään viihteelle. :) No, aika kului, äiti ei oikein syttynyt idealle siinä vaiheessa ja hah, lapsi meni ekan kerran yökylään 2-vuotiaana. Viihteellä käytiin ekan kerran maltillisesti lapsen ollessa 9kk ja palattiin nopeasti kotiin. Nyt esikoinen on 4-vuotias ja käy harvoin missään, ja me ei suunnilleen edes pikkujouluissa käydä.



Tuntui kyllä oudolta, että tälläinen kolmekymppinen ja pitkän opiskeluajankin pippaloineen elänyt oikeasti vaan halusi kaljabaariin vauvan synnyttyä. Eihän siellä muutenkaan enää juuri käyty enää...:)



Kummallinen on hämmentynyt mieli.

kertaakaan sitä, että olimme halunneet vauvan. Enkä kertaakaan ole katunut yhtään lastamme. Neljännessä raskaudessani mietin ensi kerran, että olisiko pitänyt olla yrittämättä enää neljättä lasta, kun olin niin ahdistunut ja peloissani, tunsin koko ajan, että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Koinkin sitten myöhäisen keskenmenon, eli aavistukseni oli oikea...

Kyllä vastuunsa tunteva aikuinen miettii asian

ENNEN lapsen alulleen saattamista. Se on

jokaisen syntyvän lapsen perusoikeus. En ole ikinä

kuullut, että moinen vatvominen kuuluisi normaaliin

raskauteen. Huolehtiminen ja pelot joo, mut

en minäkään miettinyt, oliko raskaus hyvä juttu

vai ei,kyllä se oli selvää alusta asti.

et ole ehkä tainnut ymmärtää mitä tarkoittaa että raskauteen saattaa kuulua kielteisiäkin tunteita. Hyvä jos tunteesi ovat olleet pelkästään positiivisia. Ei se mikään fakta ole että kaikilla olis jotain ns. kielteisiä tunteita (ei välttämättä katumusta), mutta pelkoa, jännitystä empimistä kun tilasta ei ole enää paluuta entiseen. Tunteet ehkä kertovat kuitenkin siitä, että ihminen ymmärtää kuinka suuren vastuun ja mullistuksen on elämäänsä ottamassa. Ei elämä ole kuitenkaan niin yksioikoista. Mitä sitten?

eikä negatiivisia tunteita kieltää tulemasta. Minusta on ihan ok, jos olet tyytyväinen raskauteesi, mutta jos jo etukäteen toitotat, miten toivottuna lapsesi syntyy, minua hieman huolettaa, osaatko käsitellä niitä oikeasti negatiivisia tunteita, kun niitä tulee. Kun huomaat jossain tiukassa paikassa, miten ajatteletkin kesken pahimpien synnytyskomplikaatioiden, että lapsesi saisi vaikka kuolla, kunhan kipusi loppuisi. Tai mieleesi välähtää ahdistavia ajatuksia pienen vauvan kanssa ollessasi.



Kun niitä voi tulla vaikka kuinka rakastavalle ja hyvälle äidille. Ja hyvä äiti käsittelee tunteensa, juttelee niistä vaikka jonkun luotettavan ihmisen kanssa, ja ymmärtää, että hänen äitiytensä ei ole kiinni siitä, että joidenkin tunteiden työstäminen vie aikaa.



Ei kukaan voi oikeasti valmistautua siihen sitovuuteen ja riippuvuuteen, mitä vauvan syntymästä seuraa. Ja jos se tuntuu rankalta, niin hyvä on käsitellä ne tunteet. Vastuunsa tunteva aikuinen tekee niin.

kyllä sitä neljä tuntia yrjöä vessanpytystä avuksi huutaessaan miettii onko tämä ihan oikeasti ihanaa vai edes sen sadasosa sekunnin kaduttavaa?

Raskaus on ihana asia ja on jokaisen odottavan äidin

oikeus nauttia raskaudesta ja olla onnellinen siitä,

että vauva syntyy maailmaan. Tsemppiä ap

ja onnea odotukseen! On hyvä jos voit lopettaa

ketjun lukemisen, koska täällä sinua vain kadehditaan

ja mollataan.