Onko kenenkään miehellä yhtä outoa sukua...

mutta kuitenkin ihan ihme riitoja suvun kesken, siis todellisia riitoja. Kaikki puhuu pahaa kaikista. Ei soitella vuosikymmeniin (edes vanhemmat lapsilleen). Jne.

No kyllä mun ukon sukulaisetnimen muistaa, mutta muuten ovat kyllä TOSI RIITASTA sukua. Ovat yrittäjiä koko suku ja raha vissiin saanut välit pahemman kerran sekaisin. Nyt me "nuoret" miniät ollaan yhteyksissä ja sitä katsotaan tosi kieroon...Ja joo, ovat tos ikateellisia ja selkäänpuukottajia, mieheni on ihan tietoisesti yrittänyt päästä tästä "kierteestä" eroon.

Mikä on omituisin juttu, mihin oot törmännyt suhteessa puolison sukulaisiin?

Mieheni sulaiset eivät nyt ihan ilmiriidassa ole mutta toisten passauttamista, komentelua, panttulua ja haukkumista kyllä ihan kotitarpeeksi. Nyt meidän osalta helpottanut kun kun tehtiin tiukat rajat (minä tein miehen suostumuksella tietyjen tapahtumien jälkeen) ja mennään luovimalla ja ottamalla huomioon myös oman perheen tarpeet.



Voimia ja aurinkoa teille!

miehen suvussa ihme naisvihaa. Naiset on koneita, synttäreiden ja hääpäivän muistaminen saati kukat ei kuulu tapoihin. Jos jollain avio/avoparilla ongelmia, se on automaattisesti kieron akan vika.

Suvussa kommunismia, tuleeko tämä naisviha sieltä??

Olin ex-miehen kanssa yhdessä 10 vuotta enkä kertaakaan tavannut isää. Asuu Suomessa, välimatkaa oli 300-400km mutta kertaakaan en tosiaan tavannut häntä

Nauttikaa aurinkoisesta viikonlopusta ja ei se äijä muista kenenkään muunkaan nimiä....

Tai siis on (oli), mutta heistä ei puhuta enkä ole heitä koskaan tavannut.



Kuulin pari vuotta sitten, että mieheni mummo oli kuollut. Se oli ensimmäinen kerta kun ylipäätään kuulin että moinen mummo on edes elossa ja olemassa.



Nyt kuulin että miehelläni on toinenkin mummo. Ja asuu siinä kaupungissa, jossa aina välillä käymme muuten kyläilemässä. Viime joulun alla anoppi kehotti minua lähettämään joulukortin tälle "mummolle" ja antoi osoitteen. Olin hieman ihmeissäni, mutta lähetin kortin tälle vieraalle henkilölle. Hän oli kuulemma ilahtunut että sai kortin (en tiedä pitääkö paikkansa, näin anoppi kertoi).



Sinänsä sääli, että lapsillamme ei ole mahdollisuutta tutustua isoisovanhempiinsa, vaikka he ovat elossa. Eikä nämä isoisovanhemmat osoita mitään mielenkiintoa meitä kohtaan.

ihmettelee pojalleen mikä mul on ku mä en puhu. No, en viitti seinillekään puhua..

Kyllä minä viimeistään toisella tai kolmannella tapaamiskerralla tiesin oliko miehelläni elossa olevia isovanhempia vai ei.

Miten tuollainen asia ei koskaan ole vuosien varrella tullut puheeksi???

Mieheni isovanhempia ei "ole".

Tai siis on (oli), mutta heistä ei puhuta enkä ole heitä koskaan tavannut.

Kuulin pari vuotta sitten, että mieheni mummo oli kuollut. Se oli ensimmäinen kerta kun ylipäätään kuulin että moinen mummo on edes elossa ja olemassa.

Nyt kuulin että miehelläni on toinenkin mummo. Ja asuu siinä kaupungissa, jossa aina välillä käymme muuten kyläilemässä. Viime joulun alla anoppi kehotti minua lähettämään joulukortin tälle "mummolle" ja antoi osoitteen. Olin hieman ihmeissäni, mutta lähetin kortin tälle vieraalle henkilölle. Hän oli kuulemma ilahtunut että sai kortin (en tiedä pitääkö paikkansa, näin anoppi kertoi).

Sinänsä sääli, että lapsillamme ei ole mahdollisuutta tutustua isoisovanhempiinsa, vaikka he ovat elossa. Eikä nämä isoisovanhemmat osoita mitään mielenkiintoa meitä kohtaan.

Kyllä minä viimeistään toisella tai kolmannella tapaamiskerralla tiesin oliko miehelläni elossa olevia isovanhempia vai ei.

Miten tuollainen asia ei koskaan ole vuosien varrella tullut puheeksi?

Miehen vanhemmat eivät itsekään ole heidän kanssaan tekemisissä. Tai ehkä joskus puhelimitse (en tiedä?). Yhteiseloa kohta 10 vuotta ja hyvin on salattu :)

Outoa sukua, kuten sanottu.

9

Mullekin selvisi sattumalta ainakin kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen, ettei mieheni tiedä, missä hänen äitinsä on syntynyt (äiti ei ole suostunut kertomaan!)eikä tunne lainkaan äidinäitiään, ei ole häntä koskaan tavannut.

miehen perheessä lapset maksaa vanhemmilleen lähes kaikki isommat ostokset (kodinkoneet, matkat jne.) ja kuskaavat heitä ja... Eikä kyseessä ole mitkään minimieläkkeellä kituuttavat vanhemmat. Tienaavat suhteessa yhtä hyvin kuin esim meidän perhe.

Ja se on hiton raskasta meidänkin perheelle.



Jos oman perheen kesken mennään johonkin, niin aina tehdään kaikkea erikseen. Sitten jos on yksikin vieras (mukaan lukien noiden omat sukulaiset), niin sitten ovat mukana pariskuntana.



Lapsia käyvät katsomassa meillä yhdessä, ovat niin mummoa ja vaaria. Sitten kuitenkin ovelta lähtevät eri suuntiin, omat asunnot molemmilla. Mutta myös yhteinen asunto, jossa "edustetaan".



Ja en vain ymmärrä, miksi?????????????



Ajattelin olla paska ja paljastaa koko asian kaikille. Eiköhän kaikki ole muutenkin aavistelleet jotain.

pakon edessä jouduttu kertomaan ja nyt taas niistä ei puhuta. Isovanhempia on nähty, mutta ei koskaan mennä kyläilemään. Sukujuhlissa nähty muutaman kerran. Riitoja ja kulisseja harrastetaan.

Ei koskaan työkuulumisia eikä edes lasten kuulumisia. Jos yritän kertoa esim. lasten asioista, vaihdetaan puheenaihetta tai puhutaan päälle. Tuskin siellä edes tiedetään, missä olen töissä.



Mies vaihtoi työpaikkaa vastikään. "Jaa", oli kommentti, ei edes kysytty, mihin firmaan menee. Vaihdettiin heti puheenaihetta.



Ei siinä huushollissa kyllä mistään muustakaan puhuta, paitsi säästä. Appiukko vielä hyssyttelee heti anoppia, jos tämä yrittää avata suunsa. Ainoastaan ympäripyöreitä turvallisia asioita (kuten säätä ja eipä juuri muuta) sopii käsitellä.



Sanokaa viisaammat, mikä tuollaisessa hyssyttelykulttuurissa ja vaikenemisessa on taustalla? En ymmärrä, vaikka ollaan oltu naimisissa pian 14 vuotta.

Miten saitte ne rajat tehtyä, ja koetko että ne on tosissaan kaikkien hyväksymät? Meilläkin on hankalaa miehen suvun kanssa, minä koen että meidän yli kävellään mennen tullen ja vastassa on vain muuri, jos yrittää siitä puhua tai pyytää toisia muuttamaan käytöstään meidän suhteen. Olen yrittänyt tehdä "rajoja", mutta eihän ne mitään rajoja ole kun niitä ei edes tarvita kenenkään muun mielestä kuin minun ja mieheni. Yritämme sitten vain olla mahdollisimman vähän tekemisissä noiden vaikeiden ihmisten kanssa, koska pahoitan mieleni ihan liiaksi heidän takiaan ja kärsimme aina pitkään kun jotain on sattunut...

Eivät myöskään koskaan kerro mistään omista asioistaan. Anoppi sai taannoin infarktin ja sekin paljastui meille vahingossa muiden asiayhteyksien kautta puolen vuoden kuluttua. Kaikki on aina niin helvetin salamyhkäistä.

Eivät myöskään koskaan kerro mistään omista asioistaan. Anoppi sai taannoin infarktin ja sekin paljastui meille vahingossa muiden asiayhteyksien kautta puolen vuoden kuluttua. Kaikki on aina niin helvetin salamyhkäistä.

Minä tiedän anopin sellasetkin vaivat joista mieluimmin olisin tietämättä =).

Muutama vuosi sitten kesäisenä viikonloppuna otin sekä sanallisesti että fyysisesti yhteen appiukkoni kanssa (suuttui vastaan sanomisesta ja tönäsi minut nurin). Olisin nostanut asiasta oikeusjutun, jos ranteesta olisi löytynyt murtuma, mutta onneksi ei löytynyt. Kotiin palattuamme kirjoitin kirjeen, mitä tilanteesta tuumasin ja kerroin, etten jatkossa tule hyväksymään minkäänlaista epäasiallista käytöstä meidän perhettä kohtaan. Samalla kerroin myös, ettemme ilman asiallisia perusteita ja kohteliasta pyytämistä lainaa rahaa eli emme toimi pankkina ko parille. Siihen loppui asiaton pompottaminen ja muu sellainen käytös tai se ainakin väheni niin paljon, että sen hyvin kestää ja nyt ei minun tarvitse kuin ilmaista oma mielipiteeni, niin asia ok! Myös jatkuva rahan lainaus loppui. Kiusaamista kestikin yli 15v. Mielestämme apilla on perinnöllinen neurolog. erityisvaikeus, jolloin sosiaalisten tilanteinen ymmärtäminen ja toteuttaminen tuottaa vaikeutta. Muitakin ko dg saavia löytyy /löytyisi suvusta.