13v poika, alkanut hidastelu, mitään ei viitsisi tehdä, eikä lähteä minnekään
Syksyn mittaan 13v poika alkanut kummallisen laiskaksi. Minnekään ei viitsisi lähteä, koulun jälkeen vaan velttoilisi kotona. Harrastaa joukkueessa 4 kertaa viikossa, nyt koronan takia harkkoja ollut ulkona 1-2 kertaa viikossa. Menee niihin, mutta lähteminen tuntuu vaikealta. Ei saisi millään itseään pukemaan ja lähtemään. Aiemmin lähtenyt innoissaan. Tuntuu ettei saa aikaiseksi mitään. Olen kysynyt mikä syynä. Kuulema ei vaan jaksa. Rasvainen ruoka tuntuu maistuvan ja itkee makean perään, siis oikeasti itkee. Meillä kotona ei ole herkkuvarastoja, joten sokeria ei saa vaikka vaatisikin.
Kuuluukohan ikään tuollainen? Mitään kiusaamista, tms. ei ole. Ihmetyttää, miten aiemmin niin reipas poika on alkanut vetelehtimään tuolla tavoin.
Kommentit (11)
Oletko tarjonnut aikatauluja siitä että milloin olette poissa kotoa ja kuinka kauan?
Sen näkee naamasta...
Murkut ja teinit on välillä veteliä kuin lehmänpaska. Ottaa kasvaminen lujille, kun eivät ole enää pieniä eivätkä vielä isoja.
Onnea! Loppuu viimestään, kun laps muuttaa kotoa!
Murrosikä, elämä koronarajoitusten keskellä, pitkä ja pimeä talvi. Vähemmästäkin ihmistä alkaa masentaa.
Kannabis, onko piikityksen jälkiä?
Voi olla ihan koronasta johtuvaa passivoitumista tai masennus. Sama tilanne oman 16v:n kanssa ja on nyt menossa koulupsykologille.
Vierailija kirjoitti:
Murrosikä, elämä koronarajoitusten keskellä, pitkä ja pimeä talvi. Vähemmästäkin ihmistä alkaa masentaa.
Nämä tuli itselle mieleen.
On se kurjaa, tuntuu että kannattaako mihinkään kivaan enää tottua, kun kumminkin se otetaan kohta pois. Musta ainakin 😔
Vierailija kirjoitti:
Kannabis, onko piikityksen jälkiä?
Joo, varmaan piikittää kannapista.
Kyllä se on tämä korona-aika. Laiskistaa se monia muitakin. Jos on tottunut käymään useammin, voi olla hankalaa jos yhtäkkiä on pakko vähentää.