Sinä SAIRAANHOITAJA ja muutkin hoitajat, jotka olette vaihtaneet alaa: mitkä syyt johtivat alan vaihtoon ja onko elämä ollut parempaan sen jälkeen?

Täällä Kelan tuilla energiaa riittää. Aamulla voi nukkua riittävän pitkään. Liikuntaa, kulttuuria ja tiedettä kaikki päivät.

Sairastuin nivelreumaan ja tiesin, että en pystyisi tekemään sairaanhoitajan hommia eläkeikään asti. Elämä on ollut ehdottomasti parempaa sen jälkeen. Viimeiset 8 vuotta olen jo tehnyt etätöitä ja jos vain pää sekä sormet toimivat, pystyn tekemään töitä eläkeikään asti. Ilman alanvaihtoa olisin jo työkyvyttömyyseläkkeellä. 

Vaihdoin 32-vuotiaana syistä huono palkka, vuorotyön kuormittavuus ja se että koin että introverttinä työn sosiaalisuus kuormittaa minua valtavasti. 

Vaihdoin ihan akateemisten opintojen kautta it-alalle. En ole kyllä päivääkään katunut, vaikka kyllä täälläkin on ryynätään yötä päivää ja on ihan poikki työn jälkeen -jaksoja. Ne on kuitenkin ohimeneviä projektien päätösvaiheita tms, ja suurimman osan aikaa jaksaminen on paljon parempi kuin hoitoalalla. Eikä lähes tupla kuukausipalkka haittaa yhtään sekään.

Vaihdoin alaa niin, että en mene enää kokopäivätöihin. En työllisty nyt korona-aikaan (ja iän takia) entisellä koulutuksellani, siis ennen sairaanhoitajaa tehdyllä mutta ihan sama, terveyttäni en enää uhraa. Onneksi on rahaa säästössä.

Up

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

Huono työilmapiiri. Ei auttanut vaikka vaihtoi paikkaa, joten vika varmasti minussa. En ollut soveltuva alalle, vaikka asiakkaat ja potilaat ovat aina tykänneet minusta ja minä heistä.

Vierailija kirjoitti:

Huono työilmapiiri. Ei auttanut vaikka vaihtoi paikkaa, joten vika varmasti minussa. En ollut soveltuva alalle, vaikka asiakkaat ja potilaat ovat aina tykänneet minusta ja minä heistä.

Ei ole välttämättä syy sinussa, vaan s y s t e e m i s s ä!

https://www.vauva.fi/keskustelu/4007899/miamilainen-laakari-kuoli-koron…

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

Olen käynyt kääntymässä. Ei huvittanut palvella juoppoja ja narkkareita, joten en viihtynyt sielläkään ja lähdin.

Riippuu työpaikasta. Itse sairaanhoitaja ja työtahti on meillä töissä täysin kunnossa ja työkaverit mahtavia. Alanvaihto ei ole käynyt mielessä.

Kokeile työpaikan vaihtoa.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

Sosiaalipuolihan on paljon henkisempää. Hoitoalalla kuitenkin voi valita henkisesti kevyempiä hommia. Hoitoalalla on työtä paljon tarjolla myös hyvillä työajoilla, ei ole pakko tehdä 3- vuorotyötä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu työpaikasta. Itse sairaanhoitaja ja työtahti on meillä töissä täysin kunnossa ja työkaverit mahtavia. Alanvaihto ei ole käynyt mielessä.

Kokeile työpaikan vaihtoa.

Millaisessa paikassa teet töitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

Sosiaalipuolihan on paljon henkisempää. Hoitoalalla kuitenkin voi valita henkisesti kevyempiä hommia. Hoitoalalla on työtä paljon tarjolla myös hyvillä työajoilla, ei ole pakko tehdä 3- vuorotyötä.

Työn henkisyys ei haittaa, päinvastoin. Kylmä ja kiireinen kliininen hoitotyö taas haittaa. Se ei mahdollista ihimillistä kohtaamista tai että olisi antaa aikaa potilaalle.

Henkiset arvot on nimenomaan koetuksella nykypäivän hektisessä hoitotyössä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

On kokemusta. Sairaanhoitajana ehdin työskennellä vain pari vuotta aikoinaan, sen jälkeen lähdin yliopistoon yhteiskuntatieteelliseen opiskelemaan sosiaalityöntekijäksi. Sosiaalityöntekijänä olen ehtinyt työskennellä jo viisitoista vuotta. 

Sairaanhoitajan työssä minusta sietämätöntä ja alanvaihtoon johtanutta oli:

- arvostuksen puute, jäykkä ja vanhanaikainen hierarkia, oletus että lääkäreitä piti jaksaa pokkuroida

- huono palkkaus

- vuorotyö (etenkin vastavalmistuneena ei tuolloin ollut mitään mahdollisuutta löytää päivätyötä)

- määräaikaisuuksien ketjuttaminen

- surkea johtaminen, suorastaan ilkeät osastonhoitajat ja ylihoitajat

- järkyttävä kiire, kirurgisessa osastotyössä yliopistosairaalassa kirjaimellisesti ei aina ehtinyt vessaan työvuoron aikana

Sosiaalityön opinnot veivät minulta n. viisi vuotta, mitään hyväksilukuja en saanut sairaanhoitajan tutkinnostani. Opiskelujen ohella oli kuitenkin helppoa tehdä hoitoalan keikkatöitä, viikonloppuja, öitä ja pyhiä tekemällä muutamalla vuorolla kuukaudessa tienasi ihan kivasti. 

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintaani vaihtaa alaa. Sosiaalityöllä on maine rankkana hommana, ja pitäähän se tietysti paikkansa. Nykyisessä työssäni teen jatkuvasti itsenäisiä, merkittävästikin ihmisten elämään ja myös itsemääräämisoikeuteen vaikuttavia viranomaispäätöksiä. Psyykkinen paine on yhtä kova kuin oli hoitotyössä, mutta luonteeltaan erilaista. Nyt minulla on kuitenkin mahdollisuus toimia itsenäisesti ja selkeässä asiantuntijaroolissa, vastuuseen kasvaa ja kehittyy ajan kanssa. Työ on myös mielenkiintoisempaa ja kokonaisvaltaisempaa. Asiakkailta tulee (joskus ymmärrttävästikin) negatiivista palautetta ja sosiaalityöntekijä joutuu ottamaan tietynlaista yhteiskuntavihaa ja katkeruutta vastaan. Tuon kanssa jouduin tekemään aikoinaan paljon töitä oman pääni kanssa, nykyään en enää ota henkilökohtaisesti. Toisaalta tässä työssä pystyy myös omalla toiminnallaan auttamaan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa ja se on tietenkin todella motivoivaa. 

Työolosuhteet eivät sosiaalialallakaan ole hyvät, mutta sosiaalityöntekijäpulan ja lainsäädännön vaatimusten vuoksi (tietyt viranomaistehtävät yksinkertaisesti edellyttävät, että kunta kaivaa jostain sen kelpoisen sosiaalityöntekijän) sosiaalityöntekijöitä kuitenkin kohdellaan juuri ratkaisevan verran arvostavammin kuin kokemukseni mukaan hoitajia kohdeltiin.  Samanlaista kyykytystä ei ole koskaan tarvinnut sietää kuin hoitajana. Johtaminen kokonaisuudessaan ei ole sen parempaa, hyvät esihenkilöt ovat sosiaalityössäkin kiven alla, mutta koska työ on itsenäisempää, johtamisongelmat eivät hypi silmille yhtä graavisti kuin hoitotyössä. Työpaikan voi valita ja työpaikkaa on helppo vaihtaa, jos huomaa valinneensa huonon. Alan palkkakehitys on myös ollut hoitajiin verrattuna nopeaa, kiitos jälleen sosiaalityöntekijäpulan. Osa kunnista maksaa edelleen sossuillekin ala-arvoista palkkaa, mutta itse tienaan tällä hetkellä lisineen n. 4200 €/kk bruttona. Työaika on joustava, aikataulun pystyy suunnittelemaan itse, etätyöt olivat mahdollisia jo ennen koronaa.

Jos olisin jatkanut hoitajana, olisin varmaan jo mielenterveyssyistä sairauseläkkeellä. En pysty edes kuvittelemaan, minkälaista hoitotyö nykyisin on, kun jo 2000-luvun alussakin se oli todella tukalaa ja kuormittavaa. Nyt tykkään työstäni sossuna ja jaksan hyvin! =)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

On kokemusta. Sairaanhoitajana ehdin työskennellä vain pari vuotta aikoinaan, sen jälkeen lähdin yliopistoon yhteiskuntatieteelliseen opiskelemaan sosiaalityöntekijäksi. Sosiaalityöntekijänä olen ehtinyt työskennellä jo viisitoista vuotta. 

Sairaanhoitajan työssä minusta sietämätöntä ja alanvaihtoon johtanutta oli:

- arvostuksen puute, jäykkä ja vanhanaikainen hierarkia, oletus että lääkäreitä piti jaksaa pokkuroida

- huono palkkaus

- vuorotyö (etenkin vastavalmistuneena ei tuolloin ollut mitään mahdollisuutta löytää päivätyötä)

- määräaikaisuuksien ketjuttaminen

- surkea johtaminen, suorastaan ilkeät osastonhoitajat ja ylihoitajat

- järkyttävä kiire, kirurgisessa osastotyössä yliopistosairaalassa kirjaimellisesti ei aina ehtinyt vessaan työvuoron aikana

Sosiaalityön opinnot veivät minulta n. viisi vuotta, mitään hyväksilukuja en saanut sairaanhoitajan tutkinnostani. Opiskelujen ohella oli kuitenkin helppoa tehdä hoitoalan keikkatöitä, viikonloppuja, öitä ja pyhiä tekemällä muutamalla vuorolla kuukaudessa tienasi ihan kivasti. 

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintaani vaihtaa alaa. Sosiaalityöllä on maine rankkana hommana, ja pitäähän se tietysti paikkansa. Nykyisessä työssäni teen jatkuvasti itsenäisiä, merkittävästikin ihmisten elämään ja myös itsemääräämisoikeuteen vaikuttavia viranomaispäätöksiä. Psyykkinen paine on yhtä kova kuin oli hoitotyössä, mutta luonteeltaan erilaista. Nyt minulla on kuitenkin mahdollisuus toimia itsenäisesti ja selkeässä asiantuntijaroolissa, vastuuseen kasvaa ja kehittyy ajan kanssa. Työ on myös mielenkiintoisempaa ja kokonaisvaltaisempaa. Asiakkailta tulee (joskus ymmärrttävästikin) negatiivista palautetta ja sosiaalityöntekijä joutuu ottamaan tietynlaista yhteiskuntavihaa ja katkeruutta vastaan. Tuon kanssa jouduin tekemään aikoinaan paljon töitä oman pääni kanssa, nykyään en enää ota henkilökohtaisesti. Toisaalta tässä työssä pystyy myös omalla toiminnallaan auttamaan ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa ja se on tietenkin todella motivoivaa. 

Työolosuhteet eivät sosiaalialallakaan ole hyvät, mutta sosiaalityöntekijäpulan ja lainsäädännön vaatimusten vuoksi (tietyt viranomaistehtävät yksinkertaisesti edellyttävät, että kunta kaivaa jostain sen kelpoisen sosiaalityöntekijän) sosiaalityöntekijöitä kuitenkin kohdellaan juuri ratkaisevan verran arvostavammin kuin kokemukseni mukaan hoitajia kohdeltiin.  Samanlaista kyykytystä ei ole koskaan tarvinnut sietää kuin hoitajana. Johtaminen kokonaisuudessaan ei ole sen parempaa, hyvät esihenkilöt ovat sosiaalityössäkin kiven alla, mutta koska työ on itsenäisempää, johtamisongelmat eivät hypi silmille yhtä graavisti kuin hoitotyössä. Työpaikan voi valita ja työpaikkaa on helppo vaihtaa, jos huomaa valinneensa huonon. Alan palkkakehitys on myös ollut hoitajiin verrattuna nopeaa, kiitos jälleen sosiaalityöntekijäpulan. Osa kunnista maksaa edelleen sossuillekin ala-arvoista palkkaa, mutta itse tienaan tällä hetkellä lisineen n. 4200 €/kk bruttona. Työaika on joustava, aikataulun pystyy suunnittelemaan itse, etätyöt olivat mahdollisia jo ennen koronaa.

Jos olisin jatkanut hoitajana, olisin varmaan jo mielenterveyssyistä sairauseläkkeellä. En pysty edes kuvittelemaan, minkälaista hoitotyö nykyisin on, kun jo 2000-luvun alussakin se oli todella tukalaa ja kuormittavaa. Nyt tykkään työstäni sossuna ja jaksan hyvin! =)

 

Voi, kiteytitpä hyvin hoitoalan haasteet ja ongelmat! Samoissa ajatuksissa olen nyt reilu 20 vuoden hoitotyötä tekemisen jälkeen. Ongelmat ja kiire ei ole mihinkään poistuneet vaan kasvaneet niinkuin vain voit kuvitella.

Sosiaalipuoli vetää, kouluttautumista alalle mietin, kun ikää on 45v. Onko sosionomin tutkinto ihan koiranvirka vai onko siinäkin ammatissa valinnanvaraa ja mielekkyyttä, jotta kannattaa vaihtaa?

Up

Olen itse valmistunut pari vuotta sitten, eli alanvaihtoa ei vielä ole kyllä mielessä. Työskentelen kotihoidossa ja tykkään työstäni. Kiire toki on, palkka on kuitenkin Helsingissä vastavalmistuneelle mielestäni ihan kohtalainen (2719e/kk). Itseäni kuitenkin eniten kyrsii huono johtaminen. Tuntuu, että hirveän Mo elta lähiesimieheltä puuttuu selkärankaa pitää rivityöntekijöiden puolta, vaan aina vaan myötäillään ylihoitajan ja kaupungin päätöksiä ja todetaan aina vaan, että näin nyt on linjattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta hoitoalalta sosiaalipuolelle siirtymisestä? Löytyykö sos. puolelta kevyempiä töitä inhimillisempiin työaikoihin?

Sosiaalipuolihan on paljon henkisempää. Hoitoalalla kuitenkin voi valita henkisesti kevyempiä hommia. Hoitoalalla on työtä paljon tarjolla myös hyvillä työajoilla, ei ole pakko tehdä 3- vuorotyötä.

Saanko luvan kysyä missä on ns. paljon tarjolla hoitajanhommia hyvillä työajoilla? Epäergonominen kaksivuorotyö yhden päivän vapaineen ja töissä viikonloput ym. ei ole erityisen hyvää. Päivätöitä on todella vähän eikä niitä noin vain valita.

Miten on henkisesti helppoa tehdä aliresurssoitua työtä kiireessä, kun melkein kaikki mitä teet on jollain lailla sidoksissa toisen ihmisen terveyteen?

Olen valmistumassa hoitajaksi ja suoraan sanottuna nyt vetkuttelen lopuilla opintopisteillä koska en halua valmistua tähän koronahässäkkään. Muut luokaltani jo valmistuneet. Pohdin muita töitä ja Valviran rekisteröinnin viivästämistä, koska ala ahdistaa ja korona lisää ahdistusta. Ala ennen kiinnosti mutta potilaiden käytös hoitajia kohtaan v"tuttaa, mikä saa miettimään, onko minusta tähän. Viimeksi juuri ennen joulua miespotilas haukkui lyttyyn kun emme ottaneet pari minuuttia ennen sulkemisaikaa häntä sisälle. EIhän kukaan häntä hoida ilman palkkaa kun työaika loppuu mutta sitä ilmeisesti yhteiskunta olettaa!!! Kyse ei ole ensiavusta ja oli hyväkuntoinen potilas. Ja kaiken kukkuraksi nyt nuo talojen valaisut ja hoitajille taputukset menee yli hilseen. Missä on raha?