Down ja abortti

Ajatelkaas, olen jopa syöttänyt heitä satoja kertoja. Ja olen jopa vaihtanut niitä syöttöletkuja. Olen katetroinut, vaihtanut stoomaletkuja, käyttänyt limaimua, spiroja, antanut happea, antanut lääkkeitä useita reittejä,tehnyt sitä ja tätä ja tuota. Enkä siltikkään ole nänhnyt missään möliseviä möykkyjä. Ihan ihmisiä olen nähnyt ja hoitanut.Yleensä vaikeimmin vammaisilla on sellainen syy vammaansa, että sitä ei millään tutkimuksella ennen syntymää selvitetä. Downeja näistä vaikeimmin vammaisista ei ole ollut yksikään. En ole lähäri enkä sairaanhoitaja.

Kyllähän vaikeasti vammaisen elämään kuuluu monenlaista, ja jopa suurin osa siitä voi olla rankkaa ja ikävää. Tietenkin he ovat ihmisiä, sitä ei varmaan kukaan kiellä tai halua siihen puuttua. Mutta ovatko he kärsiviä ihmisiä? Osa takuuvarmasti on. Vaikeasti vammaisella voi olla hyvin pelottavia / ahdistavia harhoja, kovia kipuja jne. minkä tietenkin tiedätkin (mitäpä et tietäisi vammaisista...).

Onko sinulla vammaista lasta? Vaikeasti vammaista. Tiedätkö miten se vaikuttaa ihmisen ja perheen elämään omalta kohdaltasi. Pidätkö vaikeasti vammaista lastasi / perhettäsi onnen potkaisemana, kun tällainen asia on sattunut kohdalle. Vai olisitko ehkä halunnut valita toisin? Jos olisit tiennyt....

Ehkä tähän asiaan voit olla puuttumatta jos sinulla ei ole hlökohtaista kokemusta.

Ajatelkaas, olen jopa syöttänyt heitä satoja kertoja. Ja olen jopa vaihtanut niitä syöttöletkuja. Olen katetroinut, vaihtanut stoomaletkuja, käyttänyt limaimua, spiroja, antanut happea, antanut lääkkeitä useita reittejä,tehnyt sitä ja tätä ja tuota. Enkä siltikkään ole nänhnyt missään möliseviä möykkyjä. Ihan ihmisiä olen nähnyt ja hoitanut.Yleensä vaikeimmin vammaisilla on sellainen syy vammaansa, että sitä ei millään tutkimuksella ennen syntymää selvitetä. Downeja näistä vaikeimmin vammaisista ei ole ollut yksikään. En ole lähäri enkä sairaanhoitaja.

. Ihan ihmisiä olen nähnyt ja hoitanut.Yleensä vaikeimmin vammaisilla on sellainen syy vammaansa, että sitä ei millään tutkimuksella ennen syntymää selvitetä. Downeja näistä vaikeimmin vammaisista ei ole ollut yksikään. En ole lähäri enkä sairaanhoitaja.

olisitko lopun elämääsi mieluummin letkuruokinnassa vaikeavammaisena vai kuolisitko?

jotka eivät ole vaikeasti vammaisia. Oletkos itse kysynyt vammaiselta haluaisiko hän ennemmin olla kuollut? Downilta ainakin sitä voi kysyä ja saada vastauksenkin. On olemassa sellaisia vammoja, jotka ovat ihan oikeasti kamalia. Niitä vaan ei etsitä raskausaikana. Ymmärtäisin paremmin sen, että oikeasti vaikeita vammoja etsittäisiin, mutta nyt etsitään lievintä. Ja kyllä tietenkin muut trisomiat ovat myös vaikeita, mutta nämä ovat kuitenkin kovin pieni osa kaikista vammaisista. Ei, minulla ei ole vammaista lasta, mutta minulla on parantumattomasti sairas lapsi. Jatkuva epävarmuus ja pelko takaraivossa. Sen kanssa on vaan opittava elämään ja jatkuuhan se elämä. En olisi tuota lasta antanut abortoida, vaikka olisin etukäteen tiennyt hänen sairastuvan. Jos voisi etukäteen "karsia" kaikki vammat ja sairaudet pois niin mikäs siinä. Sehän olisi hienoa. Mutta nyt ei voida. Kohdussa oleva lapsi on jo lapsi. Hän on ihminen, vaikka joku muuta väittää. Sama jos joku väittäisi, että vanhus ei ole enää ihminen. Ei se ihmisyys tule jostain väliltä, vaan kyllä se on olemassa ihan alusta loppuun saakka.

mutta kuvaamasi hoitotoimenpiteet eivät kerro Down - ihmisistä, vaan yleisesti erittäin vaikeasti vammautuneista ihmisistä. Olen pahoillani että lapsesi on sairas. Minun lapseni on vammainen. En koskaan saa häneen sellaista yhteyttä että voisimme siitä keskustella... Sinä voit ilmeisesti lapsesi kanssa käsitellä tätä asiaa, teillä on yhteinen kieli... Täytyy sanoa että lapsesi kohtalosta huolimatta kadehdin SINUA, saat olla äiti/isä (?) tavalla, josta minä tai lapseni emme koskaan tule tietämään. En koe että sinulla on oikeutta sanoa miten minun pitäisi tämän asian kanssa jaksaa, enkä koe oikeutta puuttua teidän tilanteeseenne. Toivon että ymmärrät kuitenkin eron joka sairaalla ja vammaisella lapsella on. Vammainen lapsi ei omaa keinoja käsitellä tilaansa, ongelmiaan, sairaalla lapsella usein on nämä valmiudet. Se on iso ero.

jotka eivät ole vaikeasti vammaisia. Oletkos itse kysynyt vammaiselta haluaisiko hän ennemmin olla kuollut? Downilta ainakin sitä voi kysyä ja saada vastauksenkin. On olemassa sellaisia vammoja, jotka ovat ihan oikeasti kamalia. Niitä vaan ei etsitä raskausaikana. Ymmärtäisin paremmin sen, että oikeasti vaikeita vammoja etsittäisiin, mutta nyt etsitään lievintä. Ja kyllä tietenkin muut trisomiat ovat myös vaikeita, mutta nämä ovat kuitenkin kovin pieni osa kaikista vammaisista. Ei, minulla ei ole vammaista lasta, mutta minulla on parantumattomasti sairas lapsi. Jatkuva epävarmuus ja pelko takaraivossa. Sen kanssa on vaan opittava elämään ja jatkuuhan se elämä. En olisi tuota lasta antanut abortoida, vaikka olisin etukäteen tiennyt hänen sairastuvan. Jos voisi etukäteen "karsia" kaikki vammat ja sairaudet pois niin mikäs siinä. Sehän olisi hienoa. Mutta nyt ei voida. Kohdussa oleva lapsi on jo lapsi. Hän on ihminen, vaikka joku muuta väittää. Sama jos joku väittäisi, että vanhus ei ole enää ihminen. Ei se ihmisyys tule jostain väliltä, vaan kyllä se on olemassa ihan alusta loppuun saakka.

mielipiteestä ja se on vain mielipide ei muuta. Sinun mielipiteesi ei ole oikeampi kuin muiden.



Sinä et tekisi niin...mutta sinä et voi arvostella muiden tekemisiä etkä päätöksiä. Sinulla ei ole oikeutta. Koska et pysty takaamaan näiden ihmisten onnellisuutta saarnoillasi. Vai luuletko olevasi parempi kuin muut kun et päädy aborttiin, silloin ei muutkaan saa päätyä aborttiin. Maailma ei kuitenkaan toimi niin Siivetön. Ja onneksi ei toimi.



En myöskään usko että alkaisit "Jeesukseksi" joka kärsii muiden vammat ja sairaudet pois vaikka väität, että mikäs siinä. Jeesuksella oli se hyvä puoli että lopuksi hän sevisi hommasta elävänä ei käynyt kuinkaan. Sinulla kohtalo ei olisi sama. Toisen mokkasiineissa kulkeminen ei ole helppoa vaikka sitä suositellaankin.



Jollakin tasolla sinä haluat lisää kärsimystä ihmisille. Mistä se mahtaa johtua?

käänsi tässä ketjussa puheen vaikeasti vammaisiin, käyttäen heistä ilmaisua möykky tai jotain sinnepäin. Tottakai minun mielipiteeni ovat minun mielipiteitäni ja yhtä arvokkaita kuin kaikkien muidenkin. En minä kärsimystä toivo kenellekkään, mutta toivon että elämään kykenevät ja siitä nauttimaan pystyvät ihmiset saisivat elää oman elämänsä. Sellaisia kuitenkin downit useimmiten ovat. Ja sellaisia ovat monet muutkin vammaiset. Minäkin olen vammainen vaikkakin lievästi. Jotenkin minusta tuntuu vaikealta sanoa että olen vammainen. Mieluummin sanon, että minulla on vamma. Toivoisin, että muidenkin vammaisten kohdalla osattaisiin nähdä se ihminen sen vamman sijaan.En ole koskaan väittänyt, että vammaisen omaisilla olisi helppoa. Olen nähnyt sen väsymyksen, joka heillä on. Mutta ei se ole sen vammaisen ihmisen syy.

että downin takia ei enään abortoida niin usein kuin aikaisemmin

On olemassa enemmä tuki toimia näille lapsille jne ja tietoa vammasta on levinnyt.



Jotkut jopa odotttavat että voisisivat adoptoida down lapsen

Hehän sen ratkaisunsa kanssa sitten joutuvat elämään. Omaa kokemusta on 8v takaa jolloin toisella lapsellamme seulonnat johtivat punktioon ja down-diagnoosiin. Päätettiin pitää lapsi, oli meille oikeastaan itsestäänselvää alusta asti. Mutta siis perusteluja tuolle ratkaisulle oli se millaista elämämme ja voimavaramme olivat. Tiesin olevani hyvä äiti, loistavakin. olin valmis tekemään lapseni eteen kaiken mahdollisen. Olen aina ollut vahva ihminen, taistelijaluonne ja tiesin taistelevani tarvittaessa myös lapseni puolesta. meillä oli parisuhde kohdallaan ja mies niinikään loistava ja lapsille omistautunut isä. Muutakin tukijoukkoa oli ja taloudellinen tilanne hyvä. Asuttiin hyvässä kunnassa jossa palvelut olivat niin hyviä kuin vain suomessa mahdollista. Minulla oli mielenkiintoinen ja hyvä työ joka myös tarvittaessa joustaisi lapsen tarpeiden takia.



Eli oltiin aivan unelmaperhe kenelle tahansa erityislapselle ja sitähän me ollaan oltukin. Välillä on tietysti ollut raskaampaa mutta todella antoisaa aikaa tämä on ollut ja kolmas lapsikin on kerennyt syntyä, tuossakaan raskaudessa emme olisi downin takia aborttia tehneet. Poikamme on aivan mahtava lapsi enkä ole hetkeäkään katunut ratkaisuamme, mitä olisin varmasti tehnyt abortin kohdalla.



Eli me ihmiset ollaan vaan erilaisia ja jotkut ovat erityislapsille parempia vanhempia kuin toiset. Onhan näitäkin jotka ei pärjää edes terveiden lasten kanssa, joten sellaisiin oloihin en toivoisi kenenkään vammaisen lapsen syntyvän. Jos siis äiti kokee ettei ole tarpeeksi vahva tuohon tehtävään niin ei se abortti ole huono ratkaisu.

Minusta ihminen on ihminen sitten, kun se elää irti äidin kehosta omin voimin ilman, että käytetään letkuja ja keskoskaappia. (Siitä on turha alkaa saivarrella, ettei täysaikainenkaan vauva osaa käydä jääkaapilla tai käyttää vielä lusikkaa, vaan tarvitsee hoivaa.)

sen oven kiinni mennä kotiin lepäämään jättää vastuun muille. Et ole vastuussa ja kiinni ihmisistä hekilökohtaisesti. Sinun on helppo moralisoida ulkopuolisena.



Et tiedä mitä tuskaa ja ahdistusta perhe käy läpi kun perheeseen syntyy vaikeastivammainen lapsi. Unelmat odotukset elämä katoaa ympäriltä taistellaan elämästä ja sen arvokkuudesta. Vanhempien identiteetti käsitys jopa omasta itsestä pirstoutuu. Syyllisyys, syyllistäminen, ahdistus lyövät kasvoille. Pitäisi jaksaa rakastaa kun ei edes jaksa rakastaa itseään joka on tärkeintä ja mistä kaikki lähtee.



Vuosia katsot lastasi joka hakkaa päätään seinään kypärä päässä. Hän vaati kaiken huomion, ettei hän ehdi hajoittaa koko kotia sekunissa, kun selkäsi käännät.

Kotonasi ei saa olla mitään irrallista tai ne on liimattava seinään tai pöytään kiinni. Olet aina rakastanut kukkia, mutta lapsesi syö ne tai repii ne hajalle. Haaveesi jääköön lapsesi on tärkein.



Sisarukset alkavat oireilla koska he ei saa riittävästi huomiota. Aina on huomioitava joku toinen joka luo kaaosta perheessä. On elettävä vammaisen ehdoilla. Sinulla on läheisriippuvuus vammaiseen, syy on syyllisyys.Viha ja kauna ovat arkipäivää. Tuntee ryöpsähtävät pintaan sekunissa.



Viedään vammainen lapsi lomalle, niin saadaan levähtää. Levähdyksestä seuraa syyllisyys, kun loman jälkeen lapsi oirehtiii repimällä hiuksiaan ja hakkaamalla päätä seinään vimmatusti. Hän kai yrittää sanoa ettei halua...



Niin ole sinä vain suutuksissa...



Ps. onnettomuuksia voidaan ennaltaehkäistä, mutta niitä ei voi täysin estää.

Silloin ihmisen on pakko selviytyä. Kaikki äidit ja isät eivät selviydy. Heillä on oikeus myöskin ennaltaehkäistä.

sen oven kiinni mennä kotiin lepäämään jättää vastuun muille. Et ole vastuussa ja kiinni ihmisistä hekilökohtaisesti. Sinun on helppo moralisoida ulkopuolisena.

Et tiedä mitä tuskaa ja ahdistusta perhe käy läpi kun perheeseen syntyy vaikeastivammainen lapsi. Unelmat odotukset elämä katoaa ympäriltä taistellaan elämästä ja sen arvokkuudesta. Vanhempien identiteetti käsitys jopa omasta itsestä pirstoutuu. Syyllisyys, syyllistäminen, ahdistus lyövät kasvoille. Pitäisi jaksaa rakastaa kun ei edes jaksa rakastaa itseään joka on tärkeintä ja mistä kaikki lähtee.

Vuosia katsot lastasi joka hakkaa päätään seinään kypärä päässä. Hän vaati kaiken huomion, ettei hän ehdi hajoittaa koko kotia sekunissa, kun selkäsi käännät.

Kotonasi ei saa olla mitään irrallista tai ne on liimattava seinään tai pöytään kiinni. Olet aina rakastanut kukkia, mutta lapsesi syö ne tai repii ne hajalle. Haaveesi jääköön lapsesi on tärkein.

Sisarukset alkavat oireilla koska he ei saa riittävästi huomiota. Aina on huomioitava joku toinen joka luo kaaosta perheessä. On elettävä vammaisen ehdoilla. Sinulla on läheisriippuvuus vammaiseen, syy on syyllisyys.Viha ja kauna ovat arkipäivää. Tuntee ryöpsähtävät pintaan sekunissa.

Viedään vammainen lapsi lomalle, niin saadaan levähtää. Levähdyksestä seuraa syyllisyys, kun loman jälkeen lapsi oirehtiii repimällä hiuksiaan ja hakkaamalla päätä seinään vimmatusti. Hän kai yrittää sanoa ettei halua...

Niin ole sinä vain suutuksissa...

Ps. onnettomuuksia voidaan ennaltaehkäistä, mutta niitä ei voi täysin estää.

Silloin ihmisen on pakko selviytyä. Kaikki äidit ja isät eivät selviydy. Heillä on oikeus myöskin ennaltaehkäistä.

Minun lapsella on hyvin "lievä" vamma mutta hänenkin kanssaan olen joutunut jo tiukoille miettiessäni elämäni ja hänen elämänsä tarkoitusta, siitä kuinka hän löytää paikkansa maailmassa jossa häntä ei ymmärretä, ihmisten parissa, jotka eivät osaa hyväksyä erilaisuutta. Jaksaako hän olla "niin ihanan iloinen" jos hän jatkuvasti kohtaa toisten erilaisuuden pelon, kavahtamisen, tuntemattoman väistämisen. Löytääkö hän koskaan kumppania, ystävää, jalansijaa tästä maailmasta vanhempien ja sisarusten lisäksi.

Kirjoituksesi kosketti todella.

Ei ole oikein että joku joka ei asiaa omalta kohdaltaan tunne julistaa että kaikki minkä elämä tuo on vain otettava vastaan ja jaksettava.

En osaa oikein muuta sanoa - toivon sinulle voimia nauttia niistä hetkistä kun saat itse olla "elossa" ja onnellinen, ilman syyllisyyttä.

sen oven kiinni mennä kotiin lepäämään jättää vastuun muille. Et ole vastuussa ja kiinni ihmisistä hekilökohtaisesti. Sinun on helppo moralisoida ulkopuolisena.

Et tiedä mitä tuskaa ja ahdistusta perhe käy läpi kun perheeseen syntyy vaikeastivammainen lapsi. Unelmat odotukset elämä katoaa ympäriltä taistellaan elämästä ja sen arvokkuudesta. Vanhempien identiteetti käsitys jopa omasta itsestä pirstoutuu. Syyllisyys, syyllistäminen, ahdistus lyövät kasvoille. Pitäisi jaksaa rakastaa kun ei edes jaksa rakastaa itseään joka on tärkeintä ja mistä kaikki lähtee.

Vuosia katsot lastasi joka hakkaa päätään seinään kypärä päässä. Hän vaati kaiken huomion, ettei hän ehdi hajoittaa koko kotia sekunissa, kun selkäsi käännät.

Kotonasi ei saa olla mitään irrallista tai ne on liimattava seinään tai pöytään kiinni. Olet aina rakastanut kukkia, mutta lapsesi syö ne tai repii ne hajalle. Haaveesi jääköön lapsesi on tärkein.

Sisarukset alkavat oireilla koska he ei saa riittävästi huomiota. Aina on huomioitava joku toinen joka luo kaaosta perheessä. On elettävä vammaisen ehdoilla. Sinulla on läheisriippuvuus vammaiseen, syy on syyllisyys.Viha ja kauna ovat arkipäivää. Tuntee ryöpsähtävät pintaan sekunissa.

Viedään vammainen lapsi lomalle, niin saadaan levähtää. Levähdyksestä seuraa syyllisyys, kun loman jälkeen lapsi oirehtiii repimällä hiuksiaan ja hakkaamalla päätä seinään vimmatusti. Hän kai yrittää sanoa ettei halua...

Niin ole sinä vain suutuksissa...

Ps. onnettomuuksia voidaan ennaltaehkäistä, mutta niitä ei voi täysin estää.

Silloin ihmisen on pakko selviytyä. Kaikki äidit ja isät eivät selviydy. Heillä on oikeus myöskin ennaltaehkäistä.

Käsittääkseni aika moni ihan tervekin lapsi rv 24, painaa alle kilon saa vammoja tai kuolee!



Joskus voi olla parempi vaihtoehto antaa lapsen kuolla kuin koittaa pelastaa. Eritoten jos lapsella tulee elämä olemaan kitumusta.



Itse en synnytä lapsiani (en yhtäkään) tiedostaen että ne päätyy johonkin laitokseen jos itse en jaksa, perhe ei jaksa, sukua ei ole hoitamassa.



Pirun hienoa että on ihmisiä jokka tekee toisin: ei ne ole mitään yli-ihmisiä vaan ihan samoja mitä sinä ja minä.



Minusta abortin raja menee juuri viikoilla 22 kieppeellä, jos sikiö on vaikeasti vammautuneeksi todettu.

Tälläsillä viikoilla syntyvää ei tartte elvytellä loputtomiin jos sen edellytykset elämään on huonot.



Minusta vammaiset (syntyessään tai syntymän jälkeen tapahtuneet) on rikkaus.

En käsitä miksi tarttee väittää että downit on "aurinkoisia" kun sitten on niitäkin jokka on väkivaltaisia. Ei ne osaa varoa voimiaan!

Ei kaikkien tartte synnyttää vammaista lasta jos sitä ei jakseta. Se on hyvä asia että asian tiedostaa! Pitääkö sitten synnyttää kaikki mitä tulee mahaan ja vaan olla välittämättä? Oppiiko ei haluttua rakastamaan?

Sekö on sitten lapsen etu?



Minusta on äidiksi, mutta minusta ei ole laittamaan lasta laitokseen!!!

mitä mieltä olette että abortoidaan ihminen joka on todettu downiksi?

Se alkio tai sikiö viikoilla 11-12 tai jotain ei ole ihminen.

Ja juu, mieheni kanssa päätimme, että mikäli down-oireita olisi löytynyt seulonnassa, niin sikiö olisi abortoitu. Sekä meidän itsemme, että sikiöstä myöhemmin kehittyvän lapsen vuoksi.

joista kaksi on kehitysvammaista. Näistä toisella on downin syndrooma ja hän on vain lievästi kehitysvammainen. Hän voi elää onnellista ja täysipainoista elämää eikä hänen hoitamisensa tuota perheellemme erityistä vaivaa tai huolta. Lapsi osaa toimia itsenäisesti arkipäivän askareissa, auttaa kotitöissä, leikkiä, opettelee juuri lukemaan ja uimaan.



Sen sijaan toinen kehitysvammainen lapsi, jonka vammaan ei tiedetä minkäänlaista syytä on toista maata: hän on erittäin vaikeahoitoinen, vilkas, puhumaton, saa raivareita, ei nuku öisin, vahingoittaa itseään ja muita, rikkoo paikkoja, karkailee ja ties mitä muuta. Hänen kanssaan elämä on erittäin raskasta ja vaikeaa ja perheemme henkireikä onkin se, että saamme lapsen hoitoon muualle yhdeksi viikonlopuksi kuussa. Silloin saamme nukkua ja levätä muutenkin.



Tämän kokemuksen perusteella en todellakaan keskeyttäisi raskautta downin syndrooman vuoksi, se on kehitysvammoista yleensä lievimmästä päästä. Down-raskauksia keskeytetään vaan aika usein siksi, että ne on helpoin todeta jo raskausaikana. Sen sijaan aika monet muut vammat paljastuvat vasta myöhemmin. Silloin on vain yritettävä jaksaa elää eteenpäin päivä kerrallaan ja rakastaa lastaan sellaisena kuin hän on.

Kun puhutaan pelastettavasti elämästä kohdusta ja abortista tappona, niin unohdetaan että myös se äiti, jonka vatsassa lapsi on on elävä henkilö ja yhtä arvokas. Itseäni itsettää jo se että näen kaupassa tai kaupungilla lapsen, jolla on kehitysvamma. Vaikka TIEDÄN että monet niistä lapsista ovat onnellisia, niin ei sille surulle heidän puolestaan voi mitään. Tuntuu että vaikka itse jaksikin sen elämän kehitysvammaisen lapsen hoitajana, niin itkisi joka päivä sitä että on niin pahoillaan lapsen puolesta ja niin surullinen että hän ei ole terve.



Vaikka moni pärjää hyvin ja on onnellinen kehitysvammaisen lapsen kanssa, ja ei kadu laspen saantia, niin joka ikinen heistä varmasti toivoisi että lapsi oli ollut terve.



Ymmärtäkää (vaikka tuskin ymmärrätte) miten vaikea päätös abortti on, ja miten se syyllistää henkilöä koko loppuelämän. Ei se välttämättä ole se "helppo" tie. Todellakaan. Haluaisin nähdä kuinka joku musta-valko-ajattelija joka täällä nimettömänä puhuu abortista pelkkänä tappona tulisi sanomaan sen omalla nimellään päin jonkun sellaisne kasvoja joka on abortin tietyistä syistä käynyt läpi.



Jos kaikki taposta puhuvat ovat kerran niin "vahvoja" ihmisiä mielestään, niin luulisi että osasivat ajatella asiaa oman maailmansa ulkopuoleltakin.

A) Down-sikiöstä ei etukäteen tiedetä onko aurinkoinen vai väkivaltainen.

Joko otat sen riskin tai et.

B) Vaikka moni muukin lapsi voi olla kehitysvammainen, voi mielestäni riskiä pienentää niillä Down-abortoinneilla, voihan se Downikin saada vielä siellä synnytyksessä happivajaukset ja muut.



t: Down-keskeytyksen tehnyt (varmaan jo tähänkin ketjuun vastannut) ihan siksi että maailma ei ole enää mustavalkoinen 40 v, kun on jo kolme lasta (joista esikoinen vielä parantumattomasti sairas)



ps. Minäkin aina ajattelin että Down ei ole syy abortointiin, kummasti se mieli muuttuu kun tulee ikää ja sen asian eteen OIKEASTI joutuu

mitä mieltä olette että abortoidaan ihminen joka on todettu downiksi?



onko sille lapselle oikeasti parempi kuolla kuin elää downina? uskoisin että olisi ennemmin valinnut elämän. he ovat yleensä hirveän elämänmyönteisiä. taitaa olla niin että ihmiset ovat itsekkäitä ja herkästi abortoivat jos jotain vikaa kun mä en jaksa, se on rankkaa, mitä joku ajattelee, miten sisar kokee asian. kui mun mielestä lasta ei saa murhata. kyllä se kuolee itse jos ei ole tarkoitus elää. miksi jollain on oikeus päättää toisen elämästä.



varmaan ei tarvii kysyäkään mitä mieltä olen muuten abortista... pitäsi olla laissa kielletty mun mielestä.



tuli vaan mieleen aihe uusimmasta kaksplus lehdestä. vaikka kuinka perustelivat aborttia niin kyllä mulla tuli niin surku tästä pienestä lapsesta jolta elämän lahja vietiin kysymättä. en halua syyllistää, tuli vaan niin paha olo jutusta että oli pakko purkaa jonnekin.

itsekkäät syyt ekalla vastaajalla.



Onko tosiaan downin parempi kuolla kuin elää elämänsä vaikka hoitolaitoksessa jos oma äiti ei häntä kestä/jaksa? elämän lahja on niin suuri että uskon että elämä asuntolassa ja alkuun jossain laitoksessa on kuitenkin parempi kuin että elämä riistetään kokonaan.



Mielestäni edes raiskaus ei suoraan oikeuta aborttiin/lapsen murhaan. siinäkin pieni viaton ihminen murhataan. toki oikeus adoptoitavaksi annettavaksi on kaikilla mut siihenkään harva suostuu kun ollaan niin itsekkäitä. MINUSTA tuntuisi pahalta antaa toiselle, minä en jaksa 9 kk kantaa sisälläni, jne... mut ei tunnu riittävän pahalta että murhaa lapsensa, vie elämän uudelta ihmiseltä.