Lue keskustelun säännöt.
Muita joita korona tai rajoitukset ei jaksa kiinnostaa?
Kommentit (17)
On. Olen kyllästynyt. Kohta lähden salille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka hullu täällä antaa yläpeukkuja?
Kohta kiinnostaa, kun salit ja ravintolat suljetaan.
Ap ja kaltaisensa ovat typeriä pullamössöihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kohta kiinnostaa, kun salit ja ravintolat suljetaan.
Ei suljeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap ja kaltaisensa ovat typeriä pullamössöihmisiä.
Minä en nuoruusvuosia tuhlaa enää enempää kotona kökkimiseen. Nykyaikana ei yksilöllä saa olla mitään vastuuta itsestään, minä haluan ottaa omat riskini jotka kuitenkin ovat naurettavan pienet. Riskryhmät suojatkoon itsensä.
Voisin oikeastaan sanoa, että ei muakaan kiinnosta. Asiat, joita rajoitukset koskevat, eivät kiinnostaneet mua ennen pandemiaakaan. Tein etätöitäkin ennen pandemiaa, joten hyvin vähän elämässäni on muuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmiuslailla tullaan sulkemaan. Mutta tuleepa teille tämäkin sitten yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja kaltaisensa ovat typeriä pullamössöihmisiä.
Minä en nuoruusvuosia tuhlaa enää enempää kotona kökkimiseen. Nykyaikana ei yksilöllä saa olla mitään vastuuta itsestään, minä haluan ottaa omat riskini jotka kuitenkin ovat naurettavan pienet. Riskryhmät suojatkoon itsensä.
No, mihis ajattelit mennä, kun kaikki paikat suljetaan kuten keväällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vaikuta omaan elämään. En käy ravintoloissa ja olen epäsosiaalinen hikky muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Valmiuslailla tullaan sulkemaan. Mutta tuleepa teille tämäkin sitten yllätyksenä.
Rauhoitus nyt Sanna. Et saa valmiuslakia käyttöön.
Mikä teitä rajoittajia oikein vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulujen sulkemisen täytyy olla täysin viimeinen keino. Mielummin uhrataan vaikka kaikki Suomen hoitokotivanhukset kuin työnnetään kaikkein haavoittuvaisimmat yhteiskunnan jäsenet eli lapset pitkään etäopetukseen. Siitä seuraa vain valtavaa ja pitkäkestoista pahoinvointia. Joltain sängyssä makaavalta puolikuolleelta vanhukselta voi lyhentyä elämän kärsimys muutaman kuukauden koronatartunnan seurauksena, mutta lapselta pitkä etäopetusjakso voi pilata koko tulevaisuuden.
Voitaisiinko pikkuhiljaa ajatella tulevaisuutta menneisyyden sijaan?
Itseäni rupeaa myös pikku hiljaa nyppimään, kun ollaan vähennetty perheen kontakteja todella paljon vuoden aikana. Missään ei käydä paitsi 1 krt viikossa ruokakaupassa ja lapsi koulussa. Itse oon tehnyt etätöitä kotona ja sinänsä niistä pidän, mutta livenä en ole nähnyt työkavereita yli puoleen vuoteen (paria pikaista tapaamiskertaa lukuunottamatta). Lisäksi työntekoon vaikuttaa voimakkaasti kaikki koronarajoitukset - jaksaminen on koetuksella jatkuvan epävarmuuden takia. Mies joutuu käymään työpaikalla (ei voi tehdä etänä), mikä jaksamisen kannalta on ihan kiva. Pieni työyhteisö, joten kontakteja tulee sitä kautta vain muutama.
Ketään tuttua ei ole tavattu kesän jälkeen, eikä meillä ole käynyt vieraita, eikä me olla vierailtu missään. Ruokaravintolat ja kahvilat ollaan jätetty välistä kokonaan.
Harrastukset on tauolla ja ollaan ulkoiltu tuolla pimeässä vesisateessa - motivaatio ulkoiluun vesisateessa on aika nolla.
Lehdestä saa päivittäin lukea, kuinka ihmiset ovat matkustelleen pitkin Eurooppaa tapaamassa sukulaisiaan ja viettäneet lomaa Lapissa jne. Me ollaan ihan tarkoituksella jätetty kaikki reissut nyt syksyllä + jouluna väliin. Kesällä liikuttiin jonkin verran Suomessa (mutta vältettiin huvipuistot ja ruuhkaiset paikat).
En enää jaksa tähän panostaa, kun tuntuu ettei muitakaan kiinnosta..... Oma jaksaminen on aika tapissa. Muuten vielä menisi, mutta tuo jatkuva (n. 10 kk kestänyt) epävarmuus liittyen työhön kuormittaa ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni rupeaa myös pikku hiljaa nyppimään, kun ollaan vähennetty perheen kontakteja todella paljon vuoden aikana. Missään ei käydä paitsi 1 krt viikossa ruokakaupassa ja lapsi koulussa. Itse oon tehnyt etätöitä kotona ja sinänsä niistä pidän, mutta livenä en ole nähnyt työkavereita yli puoleen vuoteen (paria pikaista tapaamiskertaa lukuunottamatta). Lisäksi työntekoon vaikuttaa voimakkaasti kaikki koronarajoitukset - jaksaminen on koetuksella jatkuvan epävarmuuden takia. Mies joutuu käymään työpaikalla (ei voi tehdä etänä), mikä jaksamisen kannalta on ihan kiva. Pieni työyhteisö, joten kontakteja tulee sitä kautta vain muutama.
Ketään tuttua ei ole tavattu kesän jälkeen, eikä meillä ole käynyt vieraita, eikä me olla vierailtu missään. Ruokaravintolat ja kahvilat ollaan jätetty välistä kokonaan.
Harrastukset on tauolla ja ollaan ulkoiltu tuolla pimeässä vesisateessa - motivaatio ulkoiluun vesisateessa on aika nolla.Lehdestä saa päivittäin lukea, kuinka ihmiset ovat matkustelleen pitkin Eurooppaa tapaamassa sukulaisiaan ja viettäneet lomaa Lapissa jne. Me ollaan ihan tarkoituksella jätetty kaikki reissut nyt syksyllä + jouluna väliin. Kesällä liikuttiin jonkin verran Suomessa (mutta vältettiin huvipuistot ja ruuhkaiset paikat).
En enää jaksa tähän panostaa, kun tuntuu ettei muitakaan kiinnosta..... Oma jaksaminen on aika tapissa. Muuten vielä menisi, mutta tuo jatkuva (n. 10 kk kestänyt) epävarmuus liittyen työhön kuormittaa ihan liikaa.
Kauheaa, kun yrittää kruunuaan kirkastaa, eikä kukaan sitä edes huomaa. 😇
Vierailija kirjoitti:
Itseäni rupeaa myös pikku hiljaa nyppimään, kun ollaan vähennetty perheen kontakteja todella paljon vuoden aikana. Missään ei käydä paitsi 1 krt viikossa ruokakaupassa ja lapsi koulussa. Itse oon tehnyt etätöitä kotona ja sinänsä niistä pidän, mutta livenä en ole nähnyt työkavereita yli puoleen vuoteen (paria pikaista tapaamiskertaa lukuunottamatta). Lisäksi työntekoon vaikuttaa voimakkaasti kaikki koronarajoitukset - jaksaminen on koetuksella jatkuvan epävarmuuden takia. Mies joutuu käymään työpaikalla (ei voi tehdä etänä), mikä jaksamisen kannalta on ihan kiva. Pieni työyhteisö, joten kontakteja tulee sitä kautta vain muutama.
Ketään tuttua ei ole tavattu kesän jälkeen, eikä meillä ole käynyt vieraita, eikä me olla vierailtu missään. Ruokaravintolat ja kahvilat ollaan jätetty välistä kokonaan.
Harrastukset on tauolla ja ollaan ulkoiltu tuolla pimeässä vesisateessa - motivaatio ulkoiluun vesisateessa on aika nolla.Lehdestä saa päivittäin lukea, kuinka ihmiset ovat matkustelleen pitkin Eurooppaa tapaamassa sukulaisiaan ja viettäneet lomaa Lapissa jne. Me ollaan ihan tarkoituksella jätetty kaikki reissut nyt syksyllä + jouluna väliin. Kesällä liikuttiin jonkin verran Suomessa (mutta vältettiin huvipuistot ja ruuhkaiset paikat).
En enää jaksa tähän panostaa, kun tuntuu ettei muitakaan kiinnosta..... Oma jaksaminen on aika tapissa. Muuten vielä menisi, mutta tuo jatkuva (n. 10 kk kestänyt) epävarmuus liittyen työhön kuormittaa ihan liikaa.
Samat fiilikset täällä. Mutta edelleen kyllä kiinnostaa kantaa vastuuta ja ajatella muitakin kuin itseä, mutta kyllä se hemmetti soikoon nyppii kun esim. itse vietin joulun ohjeiden mukaan yksin enkä lähtenyt sukulaisiin ja osa vaan reissaa, harrastaa ja elää niin kuin ei mitään. Tää homma toimii oikeastaan sillä periaatteella, että me asiallisesti toimivat ja ohi itsemme ajattelemaan pystyvät kompensoidaan hälläväliä-tyyppien meininki. Kaikilla olisi ihan hiton paljon kivempaa, jos jokainen pystyisi sitoutumaan tähän hommaan, mutta eivät kaikki kykene. Osa maksaa kovan hinnan, jotta osalla on varaa olla sitä mieltä, että tää kaikki on aivan turhaa, eikä koske heitä.
Mielellään vaihtaisin osia hetkeksi, ja olisin itse se, joka saa tehdä mitä lystää näiden koronalinkojen jäädessä kymmeneksi kuukaudeksi kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni rupeaa myös pikku hiljaa nyppimään, kun ollaan vähennetty perheen kontakteja todella paljon vuoden aikana. Missään ei käydä paitsi 1 krt viikossa ruokakaupassa ja lapsi koulussa. Itse oon tehnyt etätöitä kotona ja sinänsä niistä pidän, mutta livenä en ole nähnyt työkavereita yli puoleen vuoteen (paria pikaista tapaamiskertaa lukuunottamatta). Lisäksi työntekoon vaikuttaa voimakkaasti kaikki koronarajoitukset - jaksaminen on koetuksella jatkuvan epävarmuuden takia. Mies joutuu käymään työpaikalla (ei voi tehdä etänä), mikä jaksamisen kannalta on ihan kiva. Pieni työyhteisö, joten kontakteja tulee sitä kautta vain muutama.
Ketään tuttua ei ole tavattu kesän jälkeen, eikä meillä ole käynyt vieraita, eikä me olla vierailtu missään. Ruokaravintolat ja kahvilat ollaan jätetty välistä kokonaan.
Harrastukset on tauolla ja ollaan ulkoiltu tuolla pimeässä vesisateessa - motivaatio ulkoiluun vesisateessa on aika nolla.Lehdestä saa päivittäin lukea, kuinka ihmiset ovat matkustelleen pitkin Eurooppaa tapaamassa sukulaisiaan ja viettäneet lomaa Lapissa jne. Me ollaan ihan tarkoituksella jätetty kaikki reissut nyt syksyllä + jouluna väliin. Kesällä liikuttiin jonkin verran Suomessa (mutta vältettiin huvipuistot ja ruuhkaiset paikat).
En enää jaksa tähän panostaa, kun tuntuu ettei muitakaan kiinnosta..... Oma jaksaminen on aika tapissa. Muuten vielä menisi, mutta tuo jatkuva (n. 10 kk kestänyt) epävarmuus liittyen työhön kuormittaa ihan liikaa.
Samat fiilikset täällä. Mutta edelleen kyllä kiinnostaa kantaa vastuuta ja ajatella muitakin kuin itseä, mutta kyllä se hemmetti soikoon nyppii kun esim. itse vietin joulun ohjeiden mukaan yksin enkä lähtenyt sukulaisiin ja osa vaan reissaa, harrastaa ja elää niin kuin ei mitään. Tää homma toimii oikeastaan sillä periaatteella, että me asiallisesti toimivat ja ohi itsemme ajattelemaan pystyvät kompensoidaan hälläväliä-tyyppien meininki. Kaikilla olisi ihan hiton paljon kivempaa, jos jokainen pystyisi sitoutumaan tähän hommaan, mutta eivät kaikki kykene. Osa maksaa kovan hinnan, jotta osalla on varaa olla sitä mieltä, että tää kaikki on aivan turhaa, eikä koske heitä.
Mielellään vaihtaisin osia hetkeksi, ja olisin itse se, joka saa tehdä mitä lystää näiden koronalinkojen jäädessä kymmeneksi kuukaudeksi kotiin.
Ihan itse olet osasi valinnut, joten turhaa valitusta.
No täällä yksi. Ei kiinnosta enää. Elämä on elettävä nyt. Tartunnat laskee, rokotetta puskee ja edelleen huudetaan kovempien rajoitteiden perään.