Miksi on niin vaikea uskoa ihmisten kohteliaisuuksia?

Itse olen opetellut kiittämään jos joku sanoo jotain tuollaista ja jatkamaan elämää miettimättä koko asiaa. Harvoin olen samaa mieltä mutta pidän suuni kiinni koska ketään ei kiinnosta itseinhoni ja mielipiteeni itsestäni ja voin itsekin paremmin kun keskityn asioiden tekemiseen oman itseni ympärillä pyörimisen sijaan koska itsekritiikistä ei tule loppua jos lähden sille tielle.

Kohteliaisuus on tarkoitettu kohteliaisuudeksi eikä totuudeksi. Koko lähtökohtasi on väärä. Kohtelias ihminen kehuu ruokaa, jota hänelle tarjotaan, vaikka inhoaisi sitä. Kohtelias mies kehuu vaimoaan kauniiksi vaikka tämä olisi kuinka rupsahtanut. Kohteliaisuuden peruslähtökohta on olla ystävällinen ja antaa toiselle positiivista palautetta. Se on sosiaalisia taitoja.

Minulla ko. ongelma johtuu puhtaasti siitä, että minua kiusattiin lähes koko peruskouluaika sillä, että kehuttiin kauniiksi ja sitten naureskeltiin jos sen epähuomiossa uskoin. Olen jo yli 40v, mutten edelleenkään usko, että voisin olla kaunis. Oletan, että sanoja yrittää a) miellyttää minua valkoisella valheella, tai b) haluaa minulta jotakin. Kauniiksi kehuminen aiheuttaa lähinnä inhotuksen / suuttumuksen sekaisen reaktion, ja kehujaan suhtaudun sen jälkeen todella negatiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kohteliaisuus on tarkoitettu kohteliaisuudeksi eikä totuudeksi. Koko lähtökohtasi on väärä. Kohtelias ihminen kehuu ruokaa, jota hänelle tarjotaan, vaikka inhoaisi sitä. Kohtelias mies kehuu vaimoaan kauniiksi vaikka tämä olisi kuinka rupsahtanut. Kohteliaisuuden peruslähtökohta on olla ystävällinen ja antaa toiselle positiivista palautetta. Se on sosiaalisia taitoja.

Eli valehtelua.