Kuinka lopettaa rakkaus?
Olen päättänyt erota miehestäni. Avioliittomme suurimpia ongelmia ovat miehen alkoholiongelma, kommunikaatio-ongelmat ja se, etten pysty antamaan anteeksi saamaani huonoa kohtelua ja siitä johtuva katkeroituminen. Mutta vaikka olisin hänelle kuinka vihainen ja katkera, miksi rakastan häntä edelleen niin paljon, että olisin lähes valmis antamaan hänelle uuden mahdollisuuden aina uudestaan ja uudestaan? Meillä on kolme yhteistä 9-5v lasta, joten yhteydenpitoa ei kai voi ihan kokonaan lopettaa.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Kuinka olette päässeet eteenpäin? Olisi helpompi päästää irti, jos hän sanoisi, ettei rakasta minua enää.
Kommentit (12)
Rakkaus lopuu kun loppuu eikä sitä voi lopettaa kuin antamalla rakkautensa toisaalle, joko toiselle ihmiselle tai Jeesukselle.
No, laitat miehen valitsemaan: perhearki sinun kanssasi tai alkoholi.
Se on arvostamista. Kerro, että et enää jaksa ja tätä tyyliä on nyt nähty tarpeeksi.
Siinä se asia selviää.
Kerro, että rakastat, mutta et uhraa omaa etkä lastenne elämää alkoholin alttarille.
Olet kenties surullinen miehesi puolesta, mutta oma napa on tärkein. Ensin on pelastettava itsensä.
Olet arvokas ja hienoa, että
Olet järkevä ja tajuat, että tuo tie johtaa huonoon.
Joko yhdessä tai erikseen toisenlaiselle tielle.
Kyllä on tärkeää nähdä, miten tuhoisaa vanhemman alkoholismi on lapsille. Se kierre on hyvä katkaista.
Lapset on lojaaleja ja kiukuttelee, jos lähdette, mutta se on paras. Heille on parasta, että on turva ja tuki.
Alkoholin kanssa siihen ei ihminen pysty.
Voimia.
Tarvitsisit ehkä ulkopuolista tukea.
Yritä löytää vaikka kunnallinen perheterapeutti tms.
Saat terapiasta tukea ja näet tilanteen ehkä vähän etäämmältä.
1. Ero. 2. Eri asunnot. 3. Älä pidä yhteyttä. Silloin aika auttaa. 4. Anna lupa tunteillesi. 5. Päästä joku päivä irti. 6. Älä lähde tapaamisiin ja viestittelyyn. 7. Miehen apuna voi olla hänen sukulainen jos tarvitsee koota tai asentaa jotain. 8. Jos olet joku päivä päässyt yli kokonaan, katso sitten viestiyhteys uudelleen, tunteet eivät enää vie. Ellei ole riski paluusta yhteen. 9. Ota joku muu positiivisen ihailun kohteeksi myöhemmin, vaikka kaukainen kohde. 10. Harrasta jotain kivaa kotona tai etsi uusia kiinnostuksia, johon saat ajatukset. Pidä yhteyttä sukulaiseen tai ystävään vaikka puhelimessa. 11. Olet onnekas kun voit erota, ei mene koko elämä suhteeseen, kuten joillakin.
Jos rakkautta on ollut, ei se kuole koskaan kokonaan, se elää vain hiljaisemmassa paikassa. Erota kyllä voi monesta syystä, mutta rakkaus ei lopu, jos sitä on johonkin ihmiseen tuntenut.
Kovetat itsesi, tapat tunteesi. Kyllä siihen pystyy jos oikeasti haluaa, tosin sitten tulet olemaan kyllä täysin tunteeton.
Vierailija kirjoitti:
Jos rakkautta on ollut, ei se kuole koskaan kokonaan, se elää vain hiljaisemmassa paikassa. Erota kyllä voi monesta syystä, mutta rakkaus ei lopu, jos sitä on johonkin ihmiseen tuntenut.
Monilla loppuu. Siihen menee vaan vähän aikaa. Ellei todella ollut se oikea, superoikea.
Kyllä rakkaus voi loppua, ja aina erossa se loppuukin, jos ei ihan heti niin seuraavana kesänä jo uuden kumppanin alla siitä entisestä rakkaudesta ei ole mitään jäljellä. Koettu on tämä jo niin monesti.
Olin naimisissa alkoholistin kanssa. Minulle ehkä suurin apu oli Päihdelinkin vertaistukipalstan lukeminen ja siellä kirjoittaminen. Tajusin, että hyppään siinä samassa oravanpyörässä kuin muutkin puolisot. Vaaditaan mieheltä sitä ja tätä alkoholin ja käytöksen suhteen, mutta mikään ei ikinä muutu. Mies ei edes halunnut ottaa minun tunteita huomioon. Rakkaus ei loppunut, mutta jaksaminen loppui. Oli pakko luovuttaa. Meidän kohdalla miehen terveys alkoi reistailla alkoholin takia ja olin jatkuvasti huolissani, vihainen tai allapäin. Kyllä sen tietää milloin on kärsinyt riittävästi ja valmis eroamaan. Joku suositteli terapiaa, kannattaa miettiä sitä.
Kävimme muuten pariterapiassa ex-mieheni kanssa ja miesterapeutti sanoi napakasti miehelle miten vanhemman alkoholin käyttö vaikuttaa lapsiin. Miehen mielestä se oli pelkkää liioittelua, eikä hän omasta mielestään koskaan edes ollut kunnolla humalassa lasten nähden. Oikeasti oli joskus sammumiskunnossa tai toisteli samoja asioita, kun muisti pätki.
No omasta kokemuksesta sanon, että turha kuvitellakaan että rakkaus eroon loppuu. Loppuu siihen, kun löydät uuden.
Jos sairastuisit nyt tappavaan tautiin ja sinulla olisi vuosi elinaikaa, minkälaisia ajatuksia nousee mieleen kun mietit miten olisit voinut järjestää elämäsi, jos olisit saanut elää pidempään? Ja miten haluaisit viettää tuon viimeisen vuoden?