Mentäis naimisiin mutta sormukset maksaa kamalan paljon, ootteko saaneet
halvalla ja millaiset? Voiko sormuksen hankkia myöhemmin ja pitääkö se siunata? Häitä ei juhlita mutta kirkkoherranvirastossa ajateltiin mennä naimiiin.
Kommentit (26)
muuta kuin kaunis ja simppeli kultasormus? Tiedäön yhden parin jonka vaimo rakastui hopeiseen kalevalakorun sormukseen, mutta myyjät kauhisteli että " ei niin halpaa voi avioliiton merkkinä pitää"!
Omat koruni kierrätettyjä, uniikkeja, ihania, niillä on tarina jonka haluan jatkaa edelleen eteenpäin!
(eli kihlasormus tuli ilmaseksi ja vihkisormus ostettiin käytettynä kultasepältä, hinta alle 100€. Myöhemmin selvisi senkin hiostoria joten jännä koru, jännä)
et kelpaako sellanen halvempi. joskus löytyy nättejäkin :)
en sitten tiedä, onko sinusta paljon vai ei. Ihan tavallinen sileä ja kapea sormus. Halusin juuri sellaisen ja tehtiinkin itse asiassa juuri minua varten, kun ei sopivia valmiina ollut. Hain lopulta 15 minuuttia ennen vihkimistä. :) Ei ollut niin paniikkia, kun paikalla oli vain me, pappi, kanttori ja naapuri (lapsenvahdiksi ja toiseksi todistajaksi).
ruostumattomasta teräksestä! Kaikki luulee nitä valkokultaisiksi, eikä maksaneen juuri mitää, Rautakaupasta sopivan paksuista putkea, sahaa putken ja hioo reunat. :)
Niitähän saa ihan muutamalla kympillä, ellei sit halua just jotain tosi kallista
Muistaakseni maksoivat noin 60-70€. Mun mielestä on sormus on vain merkki naimisissaolosta, ei se minulle symboloi yhtikäs mitään eikä sillä ole mitää erityisen voimakasta tunnearvokaan mulle. Jos nämä joskus kuluvat, vääntyvät tai naarmuuntuvat pahasti, niin ostetaan uudet.
Jos mieheni olisi valinnut ja antanut minulle viiden euron tarjouslaarista ostetun halpissormuksen, se olisi minulle rakkaampi kuin itse ostettu tonnin sormus.
Oma vihkisormukseni maksoi vajaat 200e, köyhiä opiskelijoita oltiin. Sormusta ei ostettu naimisiinmennessä vaan vasta sitten kun oli pyykkikone saatu ostettua ja sitten säästettyä rahaa sormukseen. Edullisiakin sormuksia löytyy varmasti, ei kun vaan kultakauppaan kyselemään.
Sormusta ei tarvitse siunata, mutta toki sen saa siunata jos haluaa. Jotkut pyytävät jopa muuttaessaan papin siunaamaan uuden kodin. Kukin tyylillään.
se kihlasormus ole se vaatimattomampi ilman timanttia / timantteja, ja sitten se vihkisormus vähän prameampi?
Siitähän naimisissa olevan erottaa, että niitä sormuksia on kaksi. Jos on vain yksi, on kihloissa. Näin minä ainakin ymmärrän.
Ei tietty kihlasormus ole pakollinen, mutta tahattomasti sitten antaa ihmisille sen kuvan, että on vasta kihloissa, eikä suhde ole kovin vakava, jos on vain yksi sormus.
etsittiin omaan makuun sopivaa sormusta mutta ei sellaista löydetty niin päätettiin että pidetään kihlasormukset ja ostetaan toiset sormukset sitten kun joskus löytyy mieleinen. Ei todellakaan tarvitse olla kihla- ja vihkisormusta, kyllä monella on pelkkä vihkisormus. En myöskään ole kuullut että sormus pitäisi siunata???
Ja ainahan voi kysyä mitä esim. kultaseppä ottaa jos hieman tuunailee kihlasormusta ;)
Eräässä liikkeessä myyjä esitteli pelkästään 500€ ja yli hintaisia sormuksia. Ei edes ajatellut näyttävänsä meille halvempia sormuksia vaikka sanoin ihan suoraan että ovat hieman liian kalliita budjettiimme. Mahtaako olla sama myyjä josta aikaisemmin joku puhui?
Ei tietty kihlasormus ole pakollinen, mutta tahattomasti sitten antaa ihmisille sen kuvan, että on vasta kihloissa, eikä suhde ole kovin vakava, jos on vain yksi sormus.
Minulla on vain yksi sormus, 7 mm leveä. Jos olen sen perusteella jonkun mielestä "vain" kihloissa niin ihan sama :) Mä voin ostaa tuohon viereen jonkun halpissormuksen vaikka niin suhteesta tulee se "vakava".
en tiedä, mitä mun sormus makso, mies osti sen ihan itekseen.. mutta ei kai se rahallinen arvo ikinä oo verrattavissa sen symboliseen arvoon...
minulle löytyi unelmien sormus tarjous/poistotuotteista, juuri sellainen kuin halusin, markka-aikaan 360 mk, pienennys sopivaksi samaan rahaan. Kymmenen vuotta olen sitä jo onnellisena kantanut
n 28 v
Miten niin suhde ei ole kovin vakava, jos vain yksi sormus? Kihloihin meno on lupaus naimisiinmenosta, minun mielestä suhde on yhtä vakava kuin jos olisi naimisissa. Eli kihloihin mennään vasta, kun ollaan myös valmiita menemään naimisiin. Kihloissaolo on tavallaan vaan avioliiton alkamisen odotusta.
Jos joskus naimisiin pääsen nykyisen avokkini kanssa niin itse henk.koht en halua maksaa sormuksesta mitään useita satoja euroja. Halvemmallakin saa nättejä kun vaan viitsii etsiä. Omasta mielestä juuri sileä kihlasormus on nätti. Hyvä idea on myös nuo jonkun mainitsemat hopeiset kalevalakorut jos hopea väri mieleinen, eli jos tykkäisin valkokullasta tuollainen olisi hyvä vaihtoehto ;) mutta itse pidän keltakullasta...
ei sormus kultainen yksinään,
voi onnea tuoda elämään,
vaan anteeks antaen ja rakastaen
käy polku ylitse onnenrantain
Miten niin suhde ei ole kovin vakava, jos vain yksi sormus? Kihloihin meno on lupaus naimisiinmenosta, minun mielestä suhde on yhtä vakava kuin jos olisi naimisissa. Eli kihloihin mennään vasta, kun ollaan myös valmiita menemään naimisiin. Kihloissaolo on tavallaan vaan avioliiton alkamisen odotusta.
kuinka moni kihlautunut lopulta menee naimisiin? Tuttavapiirissä ollut viime vuosina neljä kihlaparia ja kolme on eronnut alle vuoden sisällä kihloista, naimisiin eivät menneet. Ei kihlasormusten osto tosiaan ole kaikille lupaus avioliitosta, toisille se on vain kihlasormusten osto...
Niinpä. Liian monelle kihlasormus on vaan merkki seurustelusta. Kihloihin mennään liian helposti. Tietysti jokainen tekee niinkuin tykkää. Minulle kihloihin meno tarkoittaa kuitenkin sitä,että aletaan jo miettiä hääpäivää.
Olen sen verran harakka luonteeltani, etta halusin nayttavan sormuksen saman tien. En halunnut odottaa vihkimiseen asti ;) Kihlasormuksessa on kymmenen timanttia ja iso jalokivi. Tosin myohemmin otin kayttoon myos toisen sormuksen, jossa on kolme timanttia. Muodostavat kauniin kokonaisuuden :)
En ole naimisissa korujeni kanssa, joten vaihtelen sormuksia vaatetuksen mukaan. Sormessa on siis vaihtelevasiti yksi tai kaksi sormusta, eri jalometalleista ja kivista.
se kihlasormus ole se vaatimattomampi ilman timanttia / timantteja, ja sitten se vihkisormus vähän prameampi?
Siitähän naimisissa olevan erottaa, että niitä sormuksia on kaksi. Jos on vain yksi, on kihloissa. Näin minä ainakin ymmärrän.
Ei tietty kihlasormus ole pakollinen, mutta tahattomasti sitten antaa ihmisille sen kuvan, että on vasta kihloissa, eikä suhde ole kovin vakava, jos on vain yksi sormus.
sileät kultaiset maksoivat vuonna 200 noin 75 markkaa, oli köyhillä opiskelijoillakin varaa :)