Onko muita, joiden mielestä aika ennen joulua on parasta joulussa?
Kommentit (4)
Kyllä. Jo jouluaattona harmittaa joskus illalla viimeistään. Joulupäivä ja tapaninpäivä ihan tavallisia tylsiä päiviä itsellä, sohvaa ja telkkua yksin tai kaksin. Jouluruuan kera sentään.
Viikko ennen joulua + jouluaatto on aina ollut joulun parasta aikaa. Varsinkin lapsena rakastin perheemme jouluvalmisteluja. Piirsimme kortteja, leivoimme, kuuntelimme joululauluja, katsoimme tv:stä jouluohjelmia (80-luvulla tuli aina ihania satuelokuvia joulun alla), kävin salaa tunnustelemassa vanhempiemme kätkemiä paketteja.
Tapaninpäivä ja päivät siitä eteenpäin aina tammikuun alkuun ovat jopa vähän masentavia. Tosin nyt aikuisena ne ovat välillä olleet ihan kivoja. On mukava palata oman kodin rauhaan sosiaalisesta joulunvietosta.
Lapsena masensi, kun joulun jälkeen oli taas edessä paluu kouluun. Meillä oli heti tammikuussa vielä usein hiihtoa liikunnassa. Piti aamulla lähteä pimeälle ja kylmälle koulutielle suksia raahaten. Huh, onneksi ne ajat ovat ohi.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minusta joulun jälkeinen aika on parasta.
Kun se on taas vuodeksi ohi.
Minusta taas aika joulun jälkeen on parasta.