Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Asiaa KUOLEMASTA
Jarski
09.12.2020 |
Aloitetaan tähän ketju jossa käsitellään kuolemaa. Aiheen uskonlahkosta ja kirkosta riippumatta yksi suuri pelotteluväline on kuolema. Onko joku miettinyt syytä tarkemmin?
On biologinen tosiasia, että jonain päivänä ruumiistamme elämä kaikkoaa. Monissa uskonnoissa kuolema on rangaistuksista pahin. Ilmeisesti elämä itsessään on niin mielenkiintoinen ja tavoitteellinen, että elämä kannattaa.
Minä olen miettinyt kuolemaa tapahtumana ja kulttuurillisena osana eri uskonnoissa jo kymmenkunta vuotta. Tai oikeastaan jo teininä viehätyin hautajaisista, vainajalla ei ole mitään hätää, lähiomaiset itkevät ja surevat läheisen poislähtöä, siis ikävää ja kaipausta. Onko tämä sitä surua...
Niin, monenlaisia ajatuksia on tässä vuosien aikana ollut kuolemasta ja ihmisten suhtautumisessa kuolemaan. Nyt tutkin vapaa-ajallani kuoleman vaikutusta yhteisöön, jossa vainaja eli. Joissain kulttuureissa pistetään tanssiksi, ehkä täälläkin, jos inhottu ja vihattu henkilö menehtyy. Yleensä suomessa kyllä pyritään siihen vanhaan oppiin vainajan kunnioittamisesta ja hillitystä, omaisten menetykseen ja suruun osaa ottamista.
Kuoleman lopullisuus ja peruuttamattomuus (joissain uskonnoissa kyllä toista opetetaan) sekä suru ja kaipaus, ne kiehtovat jollain tavalla. Eteläisellä, ns pakanallisella alueella pistetään juhlat pystyyn, nautitaan alkoholia, tanssitaan ja riemuitaan vainajan matkan alkamista. No, olen eläinten kuolemaa nähnyt koko ajan ja ymmärrän että sekin on vain osa kiertokulkua, energioiden kierrätystä olomuodosta toiseen.
Kommentoikaa kuolemaa, miten se vaikuttaa sinuun tai yhteisöösi. Jättäkää ne lyhyet höpöhöpö-huutelut pois, kuolema on ainoa varmaa asia sinunkin elämässäsi.
Kommentit (8)
Kuolema on osa elämää, meillä jokaisella edessä. Sen tuloa ei aina tiedä, en tiedä heräänkö aamulla sängystä. Niin, elä tämä päivä kuin se olisi viimeinen päiväsi. Toisaalta, etpä sinä itse tunne kuoleman jälkeen mitään. Mitä sinä jätät jälkeesi? Riitoja, omaisuutta, rakkaita muistoja, katkeruutta, koston siemenen, tunnustamattomia lapsia, kaipaavan puolison... Laaja aihe, kuin elämä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema on ammoisista ajoista asti ollut matkan alku sinne, missä on muukin suku. Mielestäni "LÄHTÖ MATKALLE" kuvaa aika hyvin omaa käsitystäni kuolemasta.
Fyysinen ruumis kylmenee, henki pakenee ja ruumis muuttuu osaksi ympäröivää luontoa. Se mikä on tunnistettu jo tuhansia vuosia, on se, että ihmisen sielu, henki tai miksi sitä halutaankaan kutsua, ei lakkaa olemasta, vaan se "vapautuu" ruumiin kahleesta, pääsee vapaaksi. Uskonnosta riippuen määränpäällä on useita nimityksiä ja käsityksiä, mihin sielu menee.
Mutta kyllä, mielenkiintoista, kymmenen vuotta sitten ei olisi ollut soveliasta edes miettiä tämmöistä julkisesti, nyt päin vastoin, kuoleman pohtiminen on tärkeä osa henkistä kasvua ja elämän ymmärtämistä. Se on vain tehtävä taiten, koska ympärillämme olevan yhteiskunnan valtauskonto ja siihen liittyvät moraalisäännökset rajoittavat ilmaisuvapautta. No, onneksi saan ajatella juuri mitä haluan, ajatuksiani ei kukaan pysty kahlitsemaan.
En ainakaan pelkää kuolemaa, nuorena vähän ehkä toivoinkin sitä. Mutta lasten saamisen jälkeen en ole enää halunnut kuolla, en halua lasteni tai mieheni surevan ja haluan olla vaikuttamassa lasteni asioihin.
Sitten kun aika on niin uskon olevani valmis.
Sen mitä kuolleita olen nähnyt niin, ruumiit on ennemminkin vaikuttaneet muistomerkeiltä, eivät siis tunnu mitenkään samalta kuin elossa ollessaan.
Pidän kyllä kuolemaa luonnollisena asiana. Mutta en ole ainakaan vielä pystynyt täysin hyväksymään sitä, että itse kuolen. Ajatus omasta kuolemasta tuntuu tosi pahalta ja tylyltä. Toivottavasti pääsen jotenkin sopuun asian kanssa ennen kuolemaani.
...niin jos oikein tarkasti ajattelee niin sitähän vois kuolla vaikka huomenna koska 100 vuoden päästä se on takana jokaisella tätä tekstiä lukevalla. Kuolema voi olla erittäinkin mielenkiintoinen kokemus ja onneksi sen pääsee ainakin kerran kokemaan.
Tietyillä eläinlajeilla kuolema vähäpätöisempi asia kuin lisääntyminen, joten kun seon hoidettukuollaan pois käytännössä heti. Kuningaslohet taitavat olla kehittynein, mutta hyönteisissä se on erittäin yleistä. Olishan se varmaan kiva kun kuolis heti kun on päässyt kiksauttamaan oikein hyvännäköistä seksikästä vosua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoleman on pakko olla hyvä juttu, koska kukaan miljardeista kuolleista ei ole tullut valittamaan tapauksesta.
Minusta kuolema on tosi mielenkiintoinen osa elämänkaarta. Se tuntuu olevan edelleen aika tabu, mulla on esim. monia ystäviä jotka ei tahdo koskaan keskustella kuolemaan liittyvistä asioista. Ahdistaa kuulemma liikaa, eivät halua ajatella asiaa. Mä olin niinkin onnekas, että sairastin melanooman parikymppisenä - mitään hätää ei ollut, selvisin heittämällä, mutta kuitenkin paniikki iski minullekin aina toisinaan epätietoisuuden keskellä. Tää kokemus aiheutti sen, että käsittelin niin nuorena (no, olen edelleenkin vasta 26) oman kuolemani, enkä pelkää sitä. Minun kuolema ei ole minun ongelmani, ei sitten mitenkään päin. Ehdottomasti enemmän pelkään läheisteni kuolemaa, mutta senkin eteen tulemisen olen hyväksynyt. Sille on turha myöskään suoda hirveästi ajatustilaa; voi olla että kuolen itse ekana, ja tuhlasin aikaa turhaan murehtimiseen
Alue: Aihe vapaa
Pakko ei ole muuta kuin kuolla ja kuollakin vain kerran. Osaatko elää tämän tiedon kanssa? Aikasi on rajallinen. Jos säästät merkityksellisen vanhuuteesi, ei ole varmaa, että jaksat enää silloin toteuttaa näitä elämänunelmiasi.