Kannattaako ujon esittää supersosiaalista?

Sama ongelma. Mutta kukaan ei kiusaa. Kukaan ei kuitenkaan puhu mulle ikinä. :(

No jos itse haluat? Minä tykkään itsestäni tälläisenä, jostain syystä se tuntuu olevan vain muille ongelma...

Uskon kykyihisi. Taistelin peruskoulussa saman alla. Jos et ole ujo kavereidesi kanssa, et ole ujo kenenkään kanssa, jos vain tutustut niihin! Rohkeasti, ajattele, että ei ole paluuta tästä! Sano "moi" ihan vain näille! Aivan sama, vastaako tai kattooko vinoon! Osoitit kuitenkin, että olet rohkeampi kuin koskaan ennen. Pystyt siihen, minäkin pystyin.

Hyväksyn ujot. Ei minun vuokseni ainakaan tarvitse esittää. Tutustuessa juttelee sitten erikseen, jos katsoo tarpeelliseksi. 

Miksi et vaan hyväksy omaa luonnetta? Sellainen esittäminen mitä ei oikeasti ole on vaan sinulle itsellesi raskasta.

Ehkä te olette ujoj ekstroverttejä eikä teidän tarvitse esittää supersosiaalista, vaan olette sellaisia, mutta ujous, jolla ei sen ekstro/introversion kanssa mitään tekemistä, estää teitä toteuttamasta sitä osaa persoonallisuudestanne täysimittaisesti.

Tuu mun kainaloon, niin saat olla ihan rauhassa ujo.

t. kilttis

Teeskenteleminen ei kannata. Väsyt kuitenkin ennemmin tai myöhemmin esittämään rooliasi. Sitäpaitsi ihmiset vaistoavat helposti teeskentelyn, ja huomaat olevasi jälleen aivan yksin.  

Minulle ainakin tuollainen olisi vastenmielistä. En pystyisi luottamaan ihmiseen, joka esittää jotakin roolia piilotellessaan omaa rehellistä itseään. Sinun tilanteessasi en pystyisi myöskään luottamaan niihin uusiin ihmisiin, joihin olisin tutustunut jotakin superroolia vetämällä. Todennäköisesti meillä ei olisi mitään yhteistä näiden pinnallisten ihmisten kanssa. 

Mieluummin etsi itsellesi ystäviä omana itsenäsi. Sitä paitsi sinulla on jo kavereita, joiden seurassa pystyt olemaan oma itsesi. Eivätkö he riitä sinulle? Mitä muuta haluaisit lisää elämääsi näiden kavereiden lisäksi? Etsitkö rakkautta vai tunnetko itsesi yksinäiseksi muuten vain?

Miksi kenenkään pitäisi esittää jotain, mitä ei ole. Ole vaan oma itsesi. :)

Jos olet oikeasti ujo, et edes pysty esittämään muuta. Toki voi yrittää vähän tsempata itseään ja yrittää edes vähän uskaltaa jutella jotain, mutta sekin usein kosahtaa sitten siihen, että suu ei suostu puhumaan asioita niin kuin mielessäsi ne ajattelit.

Tulee siis sanottua jotain tyhmää. Ja sen jälkeen on vielä vaikeampaa tsempata. Mutta siitä huolimatta kannattaa edes yrittää.

Joskus käy niinkin hyvin, että löytyy sellainen ihminen joka hyväksyy sinut sellaisenaan ja saattaa suorastaan tykätä ujoudestasi.

Tätä tapahtuu harmittavan harvoin, mutta on se sen arvoista että ottaa edes riskin.

Kenenkään ei kannata esittää yhtään mitään.

Vain aito on mielenkiintoista.

aina sanavalmis mainio seuramies

yltiöavoin ja yltiösosiaalinen

😮

Vierailija kirjoitti:

Jos olet oikeasti ujo, et edes pysty esittämään muuta. Toki voi yrittää vähän tsempata itseään ja yrittää edes vähän uskaltaa jutella jotain, mutta sekin usein kosahtaa sitten siihen, että suu ei suostu puhumaan asioita niin kuin mielessäsi ne ajattelit.

Tulee siis sanottua jotain tyhmää. Ja sen jälkeen on vielä vaikeampaa tsempata. Mutta siitä huolimatta kannattaa edes yrittää.

Joskus käy niinkin hyvin, että löytyy sellainen ihminen joka hyväksyy sinut sellaisenaan ja saattaa suorastaan tykätä ujoudestasi.

Tätä tapahtuu harmittavan harvoin, mutta on se sen arvoista että ottaa edes riskin.

Siis häh? Tarkoittaako ujous nyt sitä ettei muka uskalla puhua? Itse en HALUA paljoa puhua ja mua leimataan usein ujoksi, luuleeko ne etten vai uskalla vai mitä ihmettä? Oon luullut että ujous tarkoittaa muuta.

Ei kannata esittää mitään. Vain olemalla oma itsensä voi löytää kaltaisiaan ihmisiä. Minä olen myös ujo introvertti, ja yritän aina porukassa etsiä muita vetäytyviä ihmisiä kun yleensä heidän kanssaan tulen parhaiten juttuun ja synkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet oikeasti ujo, et edes pysty esittämään muuta. Toki voi yrittää vähän tsempata itseään ja yrittää edes vähän uskaltaa jutella jotain, mutta sekin usein kosahtaa sitten siihen, että suu ei suostu puhumaan asioita niin kuin mielessäsi ne ajattelit.

Tulee siis sanottua jotain tyhmää. Ja sen jälkeen on vielä vaikeampaa tsempata. Mutta siitä huolimatta kannattaa edes yrittää.

Joskus käy niinkin hyvin, että löytyy sellainen ihminen joka hyväksyy sinut sellaisenaan ja saattaa suorastaan tykätä ujoudestasi.

Tätä tapahtuu harmittavan harvoin, mutta on se sen arvoista että ottaa edes riskin.

Siis häh? Tarkoittaako ujous nyt sitä ettei muka uskalla puhua? Itse en HALUA paljoa puhua ja mua leimataan usein ujoksi, luuleeko ne etten vai uskalla vai mitä ihmettä? Oon luullut että ujous tarkoittaa muuta.

Minusta ujous ja estyneisyys on eri asioita. Ujo saattaa olla hyvinkin seurallinen, kunhan löytää hyväksyvää seuraa. Estynyt ei taas välttämättä halua avautua kenellekään.

Introvertin kannattanee harjoitella ulospäinsuuntautuneisuutta niinkuin ekstrovertinkin yksinäisyyttä ja itsellisyyttä. Kannattaa kuitenkin tunnustella omia rajojaan, teeskentely muiden hyväksynnän tähden ei juurikaan auta sinua hyväksymään itseäsi, ja sitä paitsi, jos et ole ”autenttinen itsesi”, tarjoat muille naamion hyväksyttäväksi ja todellisempi minäsi jää piiloon ja vaille hyväksynnän mahdollisuutta. Kyllä ihmiset hyväksyy erilaisuutta, eikä ulospäinsuuntautuneisuus ole mikään universaali ideaali, vaikka ”helpommalla” saattavat päästäkkin, ainakin näennäisesti. Teeskentelemällä teet karhunpalveluksen itsellesi ja muille, mutta missä menee teeskentelyn rajat, jaa-a. Kaikkia ei voi miellyttää, ja vaikka tämä olisikin abstraktiona selvä, on se monesti tunteissa tilanteen tullen vaikea kokea todeksi. Olen itse introverttinä erittäin ekstroverttisellä alalla, ja liian usein teeskennellyt jotain muuta kuin olen, ja tämmöinen näivettää pitemmän päälle. Tästä huolimatta pidän rohkeutenani ja saavutuksenani edelleenkin olla ja kehittyä tällä alalla. Kannattaakin heijastella missä mittasuhteissa asiat on, kuinka paljon merkitystä sillä olisi jos joku ei sinusta sinuna tykkäisi? Aivan, ei paljoakaan. Olen edelleenkin introvertti ja suurimman osan ajastani yksin, mutta rauhassa ja tyytyväinen. M27

Vierailija kirjoitti:

Miksi et vaan hyväksy omaa luonnetta? Sellainen esittäminen mitä ei oikeasti ole on vaan sinulle itsellesi raskasta.

Ujous ei ole osa luonnetta, vaan se on korjattavissa oleva mielialahäiriö kuten vaikka masennus tai ahdistus. Ap:n ehdottama siedätyshoito on juuri parasta lääkettä ujoudelle. Ujous katoaa nopeasti esimerkiksi työympäristössä, jossa on paljon fyysistä touhuamista ja jossa joskus pitää huutaa, jotta työkaveri kuulee. Vaikkapa keittiö ja rakennustyömaa.

Vierailija kirjoitti:

Introvertin kannattanee harjoitella ulospäinsuuntautuneisuutta niinkuin ekstrovertinkin yksinäisyyttä ja itsellisyyttä. Kannattaa kuitenkin tunnustella omia rajojaan, teeskentely muiden hyväksynnän tähden ei juurikaan auta sinua hyväksymään itseäsi, ja sitä paitsi, jos et ole ”autenttinen itsesi”, tarjoat muille naamion hyväksyttäväksi ja todellisempi minäsi jää piiloon ja vaille hyväksynnän mahdollisuutta. Kyllä ihmiset hyväksyy erilaisuutta, eikä ulospäinsuuntautuneisuus ole mikään universaali ideaali, vaikka ”helpommalla” saattavat päästäkkin, ainakin näennäisesti. Teeskentelemällä teet karhunpalveluksen itsellesi ja muille, mutta missä menee teeskentelyn rajat, jaa-a. Kaikkia ei voi miellyttää, ja vaikka tämä olisikin abstraktiona selvä, on se monesti tunteissa tilanteen tullen vaikea kokea todeksi. Olen itse introverttinä erittäin ekstroverttisellä alalla, ja liian usein teeskennellyt jotain muuta kuin olen, ja tämmöinen näivettää pitemmän päälle. Tästä huolimatta pidän rohkeutenani ja saavutuksenani edelleenkin olla ja kehittyä tällä alalla. Kannattaakin heijastella missä mittasuhteissa asiat on, kuinka paljon merkitystä sillä olisi jos joku ei sinusta sinuna tykkäisi? Aivan, ei paljoakaan. Olen edelleenkin introvertti ja suurimman osan ajastani yksin, mutta rauhassa ja tyytyväinen. M27

Introverttiys ja ujous ovat kaksi eri asiaa. Introvertti voi olla sosiaalisissa tilanteissa hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja itsevarma, vaikka ne pidemmän päälle verottavat hänen energiaansa. Myös ekstroverteissa on ujoja ihmisiä ja heille ujous voi olla jopa tuskallisempaa kuin ujoille introverteille. Introvertti kykenee sosiaalisiin tilanteisiin mutta ei viihdy niissä, ujo ei taas kykene sosiaalisiin tilanteisiin tai kokee ne vaikeina, vaikka sisimmässään kaipaisikin ihmisseuraa.

Fake it 'til you make it.

Olen itse ollut kamalan ujo enkä usko että ihmisen perusluonne muuttuu miksikään. Mutta sitä on mahdollista kuitenkin muuttaa. Sitkeällä harjoittelulla ja päättäväisyydellä voi venyttää omia rajojaan pitemmälle kuin mitä on pitänyt mahdollisena.

Olen vieläkin ujo ja uusien tuttavuuksien seurassa /isommassa porukassa aika varautunut ja hiljainen, mutta olen silti paljon kykeneväisempi toimimaan sosiaalisissa tilanteissa kuin mitä olin vaikka kymmenen vuotta sitten.

Koen, että elämäni on helpompaa nykyään.

Jos joku ominaisuutesi häiritsee sinua, ap, niin ei kannata ajatella, etten minä tälle mitään voi (eli luovuttaa jo etukäteen) ennen kuin on tosissaan edes yrittänyt saada jotain muutosta. Pienikin muutos voi jo auttaa. Ja päivä päivältä on helpompaa.

Tsemppiä! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertin kannattanee harjoitella ulospäinsuuntautuneisuutta niinkuin ekstrovertinkin yksinäisyyttä ja itsellisyyttä. Kannattaa kuitenkin tunnustella omia rajojaan, teeskentely muiden hyväksynnän tähden ei juurikaan auta sinua hyväksymään itseäsi, ja sitä paitsi, jos et ole ”autenttinen itsesi”, tarjoat muille naamion hyväksyttäväksi ja todellisempi minäsi jää piiloon ja vaille hyväksynnän mahdollisuutta. Kyllä ihmiset hyväksyy erilaisuutta, eikä ulospäinsuuntautuneisuus ole mikään universaali ideaali, vaikka ”helpommalla” saattavat päästäkkin, ainakin näennäisesti. Teeskentelemällä teet karhunpalveluksen itsellesi ja muille, mutta missä menee teeskentelyn rajat, jaa-a. Kaikkia ei voi miellyttää, ja vaikka tämä olisikin abstraktiona selvä, on se monesti tunteissa tilanteen tullen vaikea kokea todeksi. Olen itse introverttinä erittäin ekstroverttisellä alalla, ja liian usein teeskennellyt jotain muuta kuin olen, ja tämmöinen näivettää pitemmän päälle. Tästä huolimatta pidän rohkeutenani ja saavutuksenani edelleenkin olla ja kehittyä tällä alalla. Kannattaakin heijastella missä mittasuhteissa asiat on, kuinka paljon merkitystä sillä olisi jos joku ei sinusta sinuna tykkäisi? Aivan, ei paljoakaan. Olen edelleenkin introvertti ja suurimman osan ajastani yksin, mutta rauhassa ja tyytyväinen. M27

Introverttiys ja ujous ovat kaksi eri asiaa. Introvertti voi olla sosiaalisissa tilanteissa hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja itsevarma, vaikka ne pidemmän päälle verottavat hänen energiaansa. Myös ekstroverteissa on ujoja ihmisiä ja heille ujous voi olla jopa tuskallisempaa kuin ujoille introverteille. Introvertti kykenee sosiaalisiin tilanteisiin mutta ei viihdy niissä, ujo ei taas kykene sosiaalisiin tilanteisiin tai kokee ne vaikeina, vaikka sisimmässään kaipaisikin ihmisseuraa.

Eikö ne ujouden syyt kuitenkin pohjaa sinne hyväksymättömyyden pelkoon/häpeään jota suosittelin sanomassani heijastelemaan ja kohtaamaan?