Miten masennus sinulla oireili/oireilee ja miten sait haettua apua?

En tiedä olenko masentunut mutta jotain mielenterveyden ongelmaa epäilen.

Kaikki kotiaskareet ahdistavat, äskenkin kun halusin edes jotain siivota niin kävelin vain ympäriinsä kuin raihnanen vanhus ja katsoin ympärilleni vaan. Ihan kun en osaisi mitään. Kaikki tuntuu liian raskaalta.

Mulla on ollut kissa about kolme kuukautta (vanhempien tuttu joutui luopumaan ja kysyi haluanko) ja kaikki sen aiheuttamat oksennukset ja pissi tipat lattialla saa miettimään kissan lopetusta vaikka olen kiintynyt siihen ja itkisin paljon jos se kuolisi.

Oma äiti on ainut läheinen ihminen ja kommunikaatio on suurimmalta osin sitä että tiuskin hänelle.

Ihmiskontaktit ahdistaa, varsinkin kun ihmiset tuijottaa kun sontaa. Puhelut pelottaa. Puhuminen on vaikeaa, ajatus karkaa koko ajan, sanat menee sekaisin.

Mitään ei saa tehtyä vaikka haluaisi.

Omista kuolemasta fantasioiminen ja toisaalta kuoleman pelko, esim helvettiin joutuminen. Masokistiset ajatukset, ei tosin itseeni vaan mielikuvitushahmoon mihin samaistun.

En uskalla/osaa hakea apua koska uskon että minua ei pystytä auttamaan. Äiti kerran uhkasi hakea mutta kielsin.

- 24v tyttö

Raskausajan multitabseja ostin, kun luin toiselta foorumilta vinkin. Auttoi hyvin. Lisäksi käytän rautavalmistetta. Ei ahdista enää. Usein selittämätön masis ja ahdistus on puutostila. 

Olen sairastant masennusta jo 5 vuotta.

Minut ohjattiin hoitoon työttömien terveystarkastuksesta

Nyt SSRI lääkitys

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko masentunut mutta jotain mielenterveyden ongelmaa epäilen.

Kaikki kotiaskareet ahdistavat, äskenkin kun halusin edes jotain siivota niin kävelin vain ympäriinsä kuin raihnanen vanhus ja katsoin ympärilleni vaan. Ihan kun en osaisi mitään. Kaikki tuntuu liian raskaalta.

Mulla on ollut kissa about kolme kuukautta (vanhempien tuttu joutui luopumaan ja kysyi haluanko) ja kaikki sen aiheuttamat oksennukset ja pissi tipat lattialla saa miettimään kissan lopetusta vaikka olen kiintynyt siihen ja itkisin paljon jos se kuolisi.

Oma äiti on ainut läheinen ihminen ja kommunikaatio on suurimmalta osin sitä että tiuskin hänelle.

Ihmiskontaktit ahdistaa, varsinkin kun ihmiset tuijottaa kun sontaa. Puhelut pelottaa. Puhuminen on vaikeaa, ajatus karkaa koko ajan, sanat menee sekaisin.

Mitään ei saa tehtyä vaikka haluaisi.

Omista kuolemasta fantasioiminen ja toisaalta kuoleman pelko, esim helvettiin joutuminen. Masokistiset ajatukset, ei tosin itseeni vaan mielikuvitushahmoon mihin samaistun.

En uskalla/osaa hakea apua koska uskon että minua ei pystytä auttamaan. Äiti kerran uhkasi hakea mutta kielsin.

- 24v tyttö

Omiin kokemuksiini pohjautuen kannustaisin sinua nyt vielä korjaamaan suhteesi äitiisi, kun se sinulla on  vielä mahdollista, ettei tarvitsisi sitä sitten jälkeen päin itkeä kun äitiä ei enää olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairastant masennusta jo 5 vuotta.

Minut ohjattiin hoitoon työttömien terveystarkastuksesta

Nyt SSRI lääkitys

Koita raskausajan multitabsia. 1 nappi päivässä 3 kuukauden ajan ja pitäs tuloksia näkyä.

Vierailija kirjoitti:

Raskausajan multitabseja ostin, kun luin toiselta foorumilta vinkin. Auttoi hyvin. Lisäksi käytän rautavalmistetta. Ei ahdista enää. Usein selittämätön masis ja ahdistus on puutostila. 

Hyvä että sait apua noin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskausajan multitabseja ostin, kun luin toiselta foorumilta vinkin. Auttoi hyvin. Lisäksi käytän rautavalmistetta. Ei ahdista enää. Usein selittämätön masis ja ahdistus on puutostila. 

Hyvä että sait apua noin helposti.

Joskus se on helppo asia lopulta mikä auttaa. Kokeiltu monet asiat. Syön nykyään myös monipuolisesti. Vältän sokeria ja valkoista jauhoa ja kahvia.

Masennus on yksilöllinen sairaus, riippuu mikä on sen juurisyy, että mikä siihen auttaa.

Olisi väärin, etten kehoittaisi ketään hakemaan apua, mutta itse olen pari kertaa toipunut yksinäni - ei, en täysin yksinäni, mutta ystävieni avulla. Nyt on taas tilanne päällä. Rutiinien ylläpito helpottaa. Ystävien ja kavereiden seura helpottaa.

Oireiluna on mm. että ruokahalu on täysin mennyttä, vaikka tunnen nälkää, en halua syödä, enkä ainakaan laitaa ruokaa. Suihkussa käynti on lähes mahdoton operaatio. Pakoilen palstailussa kaikkea järkevää tekemistä,  paitsi että ymmärrän, että kokemuksieni jakaminen esim. täällä saattaa olla järkevää tekemistä.

👍

Hakekaa apua, älkää olko itsepäisiä kuten minä.

On huonot kokemukset "avusta". Teininä hain apua. Sain ssri-lääkkeet, joilla ei ollut yhtään mitään vaikutusta. Nukahtamislääkkeistä kyllä oli apua. Keskusteluapu oli sitä, että kävin silloin tällöin räpläämässä nallekortteja perheneuvolassa.

Aikuisiällä olen hakenut apua unettomuuteen, mutta en ole enää löytänyt lääkettä, joka siihen auttaisi. Keskusteluapua yritin myös jossain vaiheessa, mutta ei se auta yhtään. Voin sanoa ääneen, että minulla oli surkea lapsuus, minua on työpaikkakiusattu ja epäonnistun aina kaikessa. Miten näiden asioiden toteamisen ääneen pitäisi helpottaa oloa? Eihän siinä muutu mikään. Edelleen ne muistot ovat minussa ja elämäni on mitä on. Ei faktoja voi muuttaa. Kun tuo puu, joka tuosta ikkunasta näkyy, on kuusi, niin ei se siitä muutu koivuksi vaikka mitä tekisin.

Mikä lääke siis olisi sellainen, joka turruttaisi tunteet ja ajatukset, ja miten siihen pääsee käsiksi?

Kyynisyyttä, katkeruutta ja aloitekyvyttömyyttä. Kaikki siis tuntuu merkityksettömältä eikä minkään hyvänkään eteen kannata ponnistella. Itsetunto on nollissa, haluaisin vain nukkua ja piiloutua maailmalta. Itkuherkkyys ja keskittymiskyvyttömyys jokapäiväistä. Olen saanut myös ahdistuskohtauksia, joita en ennen ole kokenut. En myöskään halua tavata ketään, sillä koen ettei minulla ole ihmisille mitään hyvää annettavaa; kaikki postiivinen "pöhinä" tuntuu niin väkinäiseltä, että olen monta päivää henkisesti ihan murskana. Kerrassaan mukavaa :)

Olin jatkuvasti väsynyt, mikään ei innostanut eikä kiinnostanut. Nukuin huonosti, joka yö alle 6 t, usein vain 3-4 t. En jaksanut harrastaa liikuntaa enkä tehdä kotitöitä. Olin ärtynyt, itkin usein. Olo oli toivoton, eikä mikään ilahduttanut. Luovuus katosi, oppimiskyky heikkeni ja jopa muisti alkoi pätkiä. Ajattelin, että tällaista tämä loppuelämä nyt sitten on ja jospa se ei olisi kovin pitkä. 

Menin vyöhyketerapiaan, koska suoli ei toiminut. Hoito auttoikin siihen varsin hyvin. Vyöhyketerapeutti puhui paljon suoliston terveydestä ja sen yhteydestä mieleen. En oikein uskonut, mutta kun googlailin asiaa ja luin pari kirjaa, mietin, että voisinhan kokeilla kuitenkin. Tein ruokavalioremontin, jätin pois sokerin, maitotuotteet ja gluteeniviljat, vähensin lihaa ja lisäsin kasviksia. Söin maitohappobakteereja. Olo alkoi melko nopeastikin parantua. Kävin sitten vielä paksunsuolen vesipesussa muutaman kerran ja se kyllä jotenkin selvensi pääkoppaa.

Tästä on nyt pari vuotta ja voin nykyään hyvin. Tajuan nyt, että elin puolimasentuneena varmaan vuosia ja tila vain paheni koko ajan. Nykyään jaksan liikkua, nukun hyvin, elän normaalia elämää ja voin sanoa olevani jopa onnellinen. Mutta heti kun lipsun ruokavaliosta, huomaan, että olosta tulee jotenkin tunkkainen ja väsynyt. Minulla masennukseen ei ollut mitään erityistä syytä, eli esim. mitään terapiaa en kaivannut, enkä usko että se olisi minua auttanut. Lääkkeistä puhumattakaan.

Pakko tulla purkamaan kun ei muualle voi.

Oon nyt koittanut itsenäistyä niin että en ole joka viikko käymässä vanhempien luona saunomassa. En halua häiritä äitiä. Äsken soitti ja hänenkin äänensävy on muuttunut ärsyyntyneeksi.

Onko minulla oikeutta elää kun en ole mukava, perheellinen eikä minulla ole vakipaikkaa? Monesti olen miettinyt että haluaisin valmistella mahdollista itsemurhaa varten niin että luopuisin mahdollisimman monesta tavarasta niin että eivät sitten jää äidin taakaksi. Nyt on taas semmonen olo. Haluaisin että edes joku pitäisi minusta, ja että olisin jollain lailla tarpeellinen. Haluaisin kadota jonnekkin muualle ja unohtua perheenjäsenten mielistä. Kun en tiedä mitä tehdä, en jaksa yrittää olla normaali.

24v tyttö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sairastant masennusta jo 5 vuotta.

Minut ohjattiin hoitoon työttömien terveystarkastuksesta

Nyt SSRI lääkitys

Koita raskausajan multitabsia. 1 nappi päivässä 3 kuukauden ajan ja pitäs tuloksia näkyä.

Itse kyllä suosittelisin paljon vahvempia vitamiineja, multitabsissa on niin pienet pitoisuudet.

Räjähdysherkkyytenä.

Päätöksien tekeminen oli ylivoimaisen vaikeeta

Alakulona.

Kyynisyytenä, ja tästä on ollut kaikkein vaikeinta päästä eroon.

Paniikkioireina, esim. kaupassa käyminen oli karmeaa, varsinkin kassajonossa ja erityisesti, kun oli oma vuoro - kaikki tuijotti.

Loppujen lopuksi jouduin sairaslomalle, kun yksi minua vainoava työntekijä pelotti niin paljon, etten enää pystynyt tekemään töitä. Pelkäsin, että kääntyy minuun päin ja sanoo jotain, ihan mitä vaan. Silloin lähdin lääkäriin.

Varmaan paljon muutakin, mutta nuo päällimäisinä.

Kyllä sulle on muutakin elämässä tarjolla! Se, että tällä hetkellä on tälläistä ei tarkoita, että vaikka 2 vuoden kuluttua tilanne olisi toinen.

Mulla masennus oireili hirveänä itsekritiikkinä ja arvottomuuden tunteena, jonka vuoksi itkin joka yö ja joka aiheutti unettomuutta. Olin todella saamaton ja väsyin ihan hetkessä ihan kaikessa. Suurimmat saavutukseni oli kaupassa ja suihkussa käyminen. Yritin eristää itseäni perheestä, ystävistä ja koulusta. Jossain vaiheessa alkoholin käyttöni lisääntyi ja pilven poltosta tuli jokapäiväistä, sillä ne olivat ainoat keinot päästä siitä jokapäiväisestä kurjuuden tunteesta pois. Sitten yksi ilta pilvipäissäni mietin, etten voi enkä halua elää näin ja jos annan tämän kaiken vain jatkua niin menetän opiskelupaikkani, joudun taloudellisiin ongelmiin ja sitten mun on vielä vaikeampi päästä tästä masennuksesta eroon kuin nyt, kun mikään ei ole lopullisesti kusahtanut vielä. Siitä lähti pitkä toipumisen tie alkuunsa.

N29

Vierailija kirjoitti:

Raskausajan multitabseja ostin, kun luin toiselta foorumilta vinkin. Auttoi hyvin. Lisäksi käytän rautavalmistetta. Ei ahdista enää. Usein selittämätön masis ja ahdistus on puutostila. 

Vaikka tää on saanut paljon alanuolitusta, kyllä tuo on ihan totta että selittämätön yhtäkkinen masennus terveellä ihmisellä voi johtua vain puutostilasta. Minäkin sen myönnän, vaikka mulla on "oikea masennus". 

Älkää heti tuomitko. Sehän on loistava asia, jos lievään masennukseen joku löytää sopivan lisäravinteen, kun meillä vakavammasta masennuksesta kärsivillä ei auta välttämättä edes lääkkeetkään.

Näistä asioista pitäisi voida kertoa ilman tuomitsemista ja vertaamista toisten masennuksiin.

Kyllä sä ihan itse enennät huonovointisuuttasi.

Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sulle on muutakin elämässä tarjolla! Se, että tällä hetkellä on tälläistä ei tarkoita, että vaikka 2 vuoden kuluttua tilanne olisi toinen.

Mulla masennus oireili hirveänä itsekritiikkinä ja arvottomuuden tunteena, jonka vuoksi itkin joka yö ja joka aiheutti unettomuutta. Olin todella saamaton ja väsyin ihan hetkessä ihan kaikessa. Suurimmat saavutukseni oli kaupassa ja suihkussa käyminen. Yritin eristää itseäni perheestä, ystävistä ja koulusta. Jossain vaiheessa alkoholin käyttöni lisääntyi ja pilven poltosta tuli jokapäiväistä, sillä ne olivat ainoat keinot päästä siitä jokapäiväisestä kurjuuden tunteesta pois. Sitten yksi ilta pilvipäissäni mietin, etten voi enkä halua elää näin ja jos annan tämän kaiken vain jatkua niin menetän opiskelupaikkani, joudun taloudellisiin ongelmiin ja sitten mun on vielä vaikeampi päästä tästä masennuksesta eroon kuin nyt, kun mikään ei ole lopullisesti kusahtanut vielä. Siitä lähti pitkä toipumisen tie alkuunsa.

N29

Tulipa typo, tarkoitukseni oli siis sanoa, että:

Vaikka tällä hetkellä on tälläistä niin se ei tarkoita, etteikö vaikka 2 vuoden kuluttua tilanne olisi toinen. Asioita ehtii vuodessa tapahtua paljon ja ajattelumme ja suhtautumisemme muuttuu. Ja kun kerran saa masennuksesta niskalenkin niin siihen uskoo helpommin pystyvänsä uudestaan.

N29

Vierailija kirjoitti:

Mikä lääke siis olisi sellainen, joka turruttaisi tunteet ja ajatukset, ja miten siihen pääsee käsiksi?

E-pillerit. Etenkin yhdistelmäpillerit on mulla vieneet kaikki tunteet.