Ihastus ja masennus/ahdistus?
Tuleeko kenellekään muulle sellaista, että ihastuminen laukaisee ihan hirveän epätoivon?
Minulle on nyt kolmatta kertaa elämässäni käynyt näin. Epätoivo ei edes varsinaisesti liity siihen, että ihastuksen kohde on saavuttamaton (mitä hän kylläkin on), vaan tuntuu jotenkin siltä, että ihastuminen herätti ikävällä tavalla normaalista unesta ja nyt näen tosi karulla tavalla kaiken, mikä omassa elämässä on huonosti ja mitä kaikkea omassa itsessäni inhoan.
Ja minun elämässäni siis on tosi moni asia huonosti - olen vain pääasiassa turtunut siihen ja löytänyt iloa pienistä asioista. Mutta nyt sitten taas kerran voimakas ihastuminen oli ikävä muistutus siitä, että en saa elämässäni mitään mitä todella haluan.
Kohtalotovereita?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Jotenkin sitä tuntee, että ei olekaan enää oman elämänsä herra kun alkaa haikailemaan toisen perään.
Millä hajotan nämä kahleet?
Jos keksit jonkin keinon, niin kerro. :(
Olen itse yrittänyt sulkea tämän ihmisen täysin mielestäni. En katso Instasta, en lue mitään häneen liittyviä juttuja, en edes kuuntele hänestä muistuttavia kappaleita. Mutta mitä enemmän yritän olla ajattelematta, sitä enemmän epätoivo kasvaa, ja lopulta retkahdan kuitenkin.
ap
Samassa jamassa ollaan. :/ ties kuinka mones kerta saman henkilön kanssa mutta tää kerta vaan Iski syvälle. Oltiin niin lähellä ..
Vierailija kirjoitti:
Samassa jamassa ollaan. :/ ties kuinka mones kerta saman henkilön kanssa mutta tää kerta vaan Iski syvälle. Oltiin niin lähellä ..
Pahoitteluni :( Kuinka lähelle pääsit?
Itse onneksi pääsen ihastuksista lopulta eroon. Pahin kesti kylläkin yli vuoden. Toivottavasti tätä ei nyt ole vuotta tiedossa, tulisin varmasti tässä elämäntilanteessa ihan hulluksi siitä. Elämä ihan sekaisin ja pitäisi pystyä keskittymään nyt, jotta pääsisi ponnistamaan lopultakin ylöspäin. Sen sijaan itken sängyssä...
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa jamassa ollaan. :/ ties kuinka mones kerta saman henkilön kanssa mutta tää kerta vaan Iski syvälle. Oltiin niin lähellä ..
Pahoitteluni :( Kuinka lähelle pääsit?
Itse onneksi pääsen ihastuksista lopulta eroon. Pahin kesti kylläkin yli vuoden. Toivottavasti tätä ei nyt ole vuotta tiedossa, tulisin varmasti tässä elämäntilanteessa ihan hulluksi siitä. Elämä ihan sekaisin ja pitäisi pystyä keskittymään nyt, jotta pääsisi ponnistamaan lopultakin ylöspäin. Sen sijaan itken sängyssä...
ap
Aivan liian lähelle , vaikka molempien olisi pitänyt olla varovaisempia kun molemmat ollaan tilanteessa johon tällaiset tunteet ei pitäisi mahtua. Siltikin, molemmat tunnemme että välillämme on jotain mikä vaan ei lähde vaikka kuinka yritetään. Älä itke , kuten sanoit löydöt iloja elämän pienistä asioista ja siitähän se onnellisuus lähteekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa jamassa ollaan. :/ ties kuinka mones kerta saman henkilön kanssa mutta tää kerta vaan Iski syvälle. Oltiin niin lähellä ..
Pahoitteluni :( Kuinka lähelle pääsit?
Itse onneksi pääsen ihastuksista lopulta eroon. Pahin kesti kylläkin yli vuoden. Toivottavasti tätä ei nyt ole vuotta tiedossa, tulisin varmasti tässä elämäntilanteessa ihan hulluksi siitä. Elämä ihan sekaisin ja pitäisi pystyä keskittymään nyt, jotta pääsisi ponnistamaan lopultakin ylöspäin. Sen sijaan itken sängyssä...
ap
Aivan liian lähelle , vaikka molempien olisi pitänyt olla varovaisempia kun molemmat ollaan tilanteessa johon tällaiset tunteet ei pitäisi mahtua. Siltikin, molemmat tunnemme että välillämme on jotain mikä vaan ei lähde vaikka kuinka yritetään. Älä itke , kuten sanoit löydöt iloja elämän pienistä asioista ja siitähän se onnellisuus lähteekin.
Minä olisin tässä tilanteessa iloinen siitä, että ihastukseni edes huomaisi olemassaoloni, saatikka sitten tuntisi minua kohtaan jotain :) Toki siinä tilanteessa se tuntuisi varmasti sitten vieläkin pahemmalta, nyt siitä ei vaan osaa kuin haaveilla. On varmasti kurjaa päästä lähelle jotain mitä haluaa.
Kiitos, yritän löytää ne elämän pienet ilot uudelleen. Jotenkin ovat nyt hukkuneet siihen tunteeseen, että elämäni on oikeasti ihan p*skaa enkä ikinä ole saanut mitä oikeasti haluan enkä ikinä tule saamaankaan. Kaikki tuntuu niin harmaalta ja tyhjältä, jopa asiat joista olen ennen iloinnut.
ap
Juu mut oon sen verran masokisti, että kuuntelen kaikkia kappaleita jotka muistuttaa hänestä. Repeatilla samat biisit ja puhdistavat itkut päälle. Ei tunnu niin pahalta kun turtuu ja tottuu siihen oloon. Vähän hölmöä kyllä, mutta pakko ajatella tän loppuvan joskus. Ainakin tuntee olevansa elossa jos ei muuta. Kauhistuttaa ajatella mitä mahtaa tapahtua jos joskus törmätään sattumalta jossain.
Vierailija kirjoitti:
Juu mut oon sen verran masokisti, että kuuntelen kaikkia kappaleita jotka muistuttaa hänestä. Repeatilla samat biisit ja puhdistavat itkut päälle. Ei tunnu niin pahalta kun turtuu ja tottuu siihen oloon. Vähän hölmöä kyllä, mutta pakko ajatella tän loppuvan joskus. Ainakin tuntee olevansa elossa jos ei muuta. Kauhistuttaa ajatella mitä mahtaa tapahtua jos joskus törmätään sattumalta jossain.
Ymmärrän kyllä :( Itsekin harrastan ihan samaa, vaikka kuinka yritän lopettaa.
Jos noin pahasti vaikuttaa ihastuminen niin kai olet ap varmistanut että ihastuksesi todella on saavuttamattomissasi ihan oikeasti eikä vain omassa päässäsi?
Todellakin. Jotenkin sitä tuntee, että ei olekaan enää oman elämänsä herra kun alkaa haikailemaan toisen perään.
Millä hajotan nämä kahleet?