Kun mikään ei tunnu miltään
Mietin että aivoinfarkti olis hyvä juttu, koska en saa elämääni muuten päätettyä.
En voi edes puhua ihan täysin rehellisesti kenellekään koska saan vaan vakuutteluja kuinka mulla on kaikki niin hyvin...aivan kuin se auttaisi. Tunnen vain entistä suurempaa ahdistusta etten pysty olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Ulkoisesti kaikki on hyvin, silti olen vain tyhjä, tyhmä ja turha ihmisen kuori.
Kommentit (19)
Hmm. Oletko masentunut?
Onko sulla elämässäsi asioita, joiden pitäisi tuntua joltain?
Se ei ole totta. Jokaisella ihmisellä on paikka yhteiskunnassa, vaikka se olisi pieni, kunhan saat vain mahdollisuuden siihen.
Ja mahdollisuuden saa antamalla itselleen luvan. Muilta saa luvan myöhemminkin, mutta itseltään ensin.
Tärkein on vain muistaa, että vaikka perhe olisi mitä tai ystävät pettäisivät, tulevaisuudessa asiat ovat aina jotain muuta kuin nyt, tavallatai toisella.
Älä menetä toivoasi tulevaan.
Odota rauhassa, elämällä on tapana tuoda ongelmia, kyllä sitten tuntuu. Ja ihan ilman ilkeyttä sanon. Katse pois omista asioista niin helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vituttaa sentään kuitenkin.
Tunnetaanko me?
ap
Minäkin olen tyhmä reppana. En osaa mitään. En onnistu missään. Tavallaan se on helpottavaakin. Ei tarvitse yrittää mitään, voi olla vaan rauhassa omissa oloissaan.
Ehkö tuo on normaali olotila joillekin ihmisille? Minusta oikein mikään ei tunnu miltään ja mikään asia ei oikein tuo nautintoa elämääni. Olen aina ollut sellainen. Nyt kun katson omia lapsiani, kaksi heistä nauttii asioiden tekemisestä, harrastamisesta jne. Yksi taas ei tee oikein mitään, koska mikään ei tuota hänelle iloa. Toki välillä hän on hyvin iloinen, mutta se liittyy enemminkin sen hetken onneen kuin mihinkään tiettyyn asiaan tai tekemiseen, mihin voisi palata uudelleen. Mieheni on myös sellainen, että asioiden tekeminen tuottaa hänelle iloa ja onnea ja saa hänet hyvälle mielelle.
Yritän vähitellen hyväksyä itseni tällaisena, että olo on jatkuvasti aika tyhjä. Olen yrittänyt pakolla muuttua ja oppia saamaan nautintoa olemassa olevista asioista ja tekemisestä. Ei onnistu. Niinpä elelen vähän sellaisena tyhjänä ja yritän ulospäin näyttää muille, että edes joltakin tuntuu.
Samaa mieltä. Tuntuu, että olen läheisilleni olemassa vain silloin, kun tarvitaan lastenvahtia.
Kukaan ei muista edes syntymäpäivääni millään tavalla. En odota lahjoja vaan kun joku edes soittaisi.
- mummo65v
Jos ei tunnu miltään, tarvit isomman dildon!
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen tyhmä reppana. En osaa mitään. En onnistu missään. Tavallaan se on helpottavaakin. Ei tarvitse yrittää mitään, voi olla vaan rauhassa omissa oloissaan.
Kun saiskin vaan olla omissa oloissaan ja vaikka erakoitua ihan rauhassa. Miehelle tuntuu olevan suorastaan henkilökohtainen loukkaus että haluan olla yksin.
Ootko koittanut huumeita? Niillä saisi mukavan olon ja yliannostuksella voisi kupsahtaa jos haluaisi pois.
Tarvis saada vaan kansalaisaloite läpi, millä huumeet laillistettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkö tuo on normaali olotila joillekin ihmisille? Minusta oikein mikään ei tunnu miltään ja mikään asia ei oikein tuo nautintoa elämääni. Olen aina ollut sellainen. Nyt kun katson omia lapsiani, kaksi heistä nauttii asioiden tekemisestä, harrastamisesta jne. Yksi taas ei tee oikein mitään, koska mikään ei tuota hänelle iloa. Toki välillä hän on hyvin iloinen, mutta se liittyy enemminkin sen hetken onneen kuin mihinkään tiettyyn asiaan tai tekemiseen, mihin voisi palata uudelleen. Mieheni on myös sellainen, että asioiden tekeminen tuottaa hänelle iloa ja onnea ja saa hänet hyvälle mielelle.
Yritän vähitellen hyväksyä itseni tällaisena, että olo on jatkuvasti aika tyhjä. Olen yrittänyt pakolla muuttua ja oppia saamaan nautintoa olemassa olevista asioista ja tekemisestä. Ei onnistu. Niinpä elelen vähän sellaisena tyhjänä ja yritän ulospäin näyttää muille, että edes joltakin tuntuu.
Hitto, piti oikein alkaa miettimään. Tuossa saattaa muuten olla perää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ootko koittanut huumeita? Niillä saisi mukavan olon ja yliannostuksella voisi kupsahtaa jos haluaisi pois.
Tarvis saada vaan kansalaisaloite läpi, millä huumeet laillistettaisiin.
No en, alkoholikaan ei helpota. Ei taida olla ratkaisu mulle.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei tunnu miltään, tarvit isomman dildon!
Ja sinä uuden pään. Jos siellä vielä olisi aivot niin aina parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko koittanut huumeita? Niillä saisi mukavan olon ja yliannostuksella voisi kupsahtaa jos haluaisi pois.
Tarvis saada vaan kansalaisaloite läpi, millä huumeet laillistettaisiin.
No en, alkoholikaan ei helpota. Ei taida olla ratkaisu mulle.
Alkoholi ei auta mihinkään. Se on tosi huono vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko koittanut huumeita? Niillä saisi mukavan olon ja yliannostuksella voisi kupsahtaa jos haluaisi pois.
Tarvis saada vaan kansalaisaloite läpi, millä huumeet laillistettaisiin.
No en, alkoholikaan ei helpota. Ei taida olla ratkaisu mulle.
Alkoholi ei auta mihinkään. Se on tosi huono vaihtoehto.
Auttaa se hetkellisesti, mutta suruunsa ei ainakaan kannata juoda.
Asiat ei koskaan ole niin huonosti, etteikö ryyppääminen niitä vielä pahentaisi.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Tuntuu, että olen läheisilleni olemassa vain silloin, kun tarvitaan lastenvahtia.
Kukaan ei muista edes syntymäpäivääni millään tavalla. En odota lahjoja vaan kun joku edes soittaisi.
- mummo65v
Mitenkäs joulu, oletko yksin?
Mulla on sama ja haluan pois. Ei ole sitten masennusta eikä muutakaan mt-ongelmaa todettu. Maailmaa on vain tyhjä paikka, täynnä enemmän ja vähemmän tyhjiä ihmisiä. Onneksi sitä ehkä täältä jossain vaiheessa pois lähdetään. Joko oman käden kautta tai jotenkin muuten.
Oot James Bond