3-vuotiaan leikkitaidot huolestuttaa
Meillä hieman yli 3-vuotias lapsi. Aloittanut päiväkodin tänä syksynä. Tätä ennen käynyt kerhossa kerran viikossa sekä muskarissa ym. Päiväkodista annetaan jatkuvasti palautetta miten lapsi haluaa leikkiä yksinään. Tämä on alkanut minua huolestuttamaan. Luonteeltaan lapsi on aina ollut vähän sivusta seuraaja, ujo. Lapsi ei ole tottunut olemaan toisten pienten lasten kanssa,koska lähipiirissä ei saman ikäistä seuraa ole. Aikuisille juttelee ja ottaa helposti kontaktia. Onko kellään kokemusta asiasta? Tuleeko lapsestani yksinäinen?
Kommentit (2)
Meillä sama homma, puuhailee yksinään päiväkodissa, kavereidensa kanssa leikkii kyllä. Kaverit muutaman vuoden vanhempia, eivät siis samassa päiväkodissa. Poika täyttää kohta neljä. En ole osannut asiasta huolestua, ihmiset ovat erilaisia. Jo lapsena.
Tuskin tarvitsee huolestua. Jos lapsi on luonteeltaan ujo, ja tilanne on vielä aika uusi, on ihan ymmärrettävää että viihtyy mieluummin yksin kuin toisten lasten kanssa. Jos hän kuitenkin edes sivusta seurailee toisten tekemisiä ja vaikuttaa olevan kiinnostunut, on ihan ok. Aikuinen voisi auttaa ja ohjata yhteiseen tekemiseen jonkun rauhallisen kaverin kanssa jotta pääsisi harjoittelemaan ja rohkaistumaan. 3v on muutenkin vielä pieni ja vasta harjoittelee vastavuoroista yhteistä leikkiä.