Ikäkriisi riuduttaa ja vie elämänilon :(

Huomaa ettei sulla ole ollut koskaan todellisia ongelmia, kun jaksat turhasta marista!

Olen tämän kevään aikana kokenut suurta surua ja sen vuoksi vanhentunut ihan silmissä, mutta muuten ootan vanhenemista ja mieheni rinnalla olemista ihan innolla...



t: yksi kk ja 40 rikki =)

Huomaa ettei sulla ole ollut koskaan todellisia ongelmia, kun jaksat turhasta marista!

onko mielenterveysongelmat ja itsetuhoisuus ja suljetulle osastolle joutumiset "oikeita ongelmia" mutta kyllä mä niistä huolimatta, tai sitten niiden takia, murehdin vanhenemista. Olen kyllä vielä alle 30 mutta sekinhän on jo aivan liian paljon, kun pitäisi olla ikuisesti korkeintaan 20- vuotias. Toki esim. halvaantuminen on pahempaa kuin ikääntyminen, mutta sitähän voi vielä tässä halvaantuakin, sen lisäksi että ikääntyy.

Huomaa ettei sulla ole ollut koskaan todellisia ongelmia, kun jaksat turhasta marista!

onko mielenterveysongelmat ja itsetuhoisuus ja suljetulle osastolle joutumiset "oikeita ongelmia" mutta kyllä mä niistä huolimatta, tai sitten niiden takia, murehdin vanhenemista. Olen kyllä vielä alle 30 mutta sekinhän on jo aivan liian paljon, kun pitäisi olla ikuisesti korkeintaan 20- vuotias. Toki esim. halvaantuminen on pahempaa kuin ikääntyminen, mutta sitähän voi vielä tässä halvaantuakin, sen lisäksi että ikääntyy.

Ulkonäkö on iso osa identiteettiäsi, ja ikääntyminen on mm. sitä, että luopuu ulkonäöstä asteittain. Toki muutkin kuin 20-vuotiaat voivat olla hyvännäköisiä, ikää myöden yksilölliset erot ja elintapojen merkitys tulevat vielä paremmin esiin: ne jotka huolehtivat itsestään, syövät kohtuullisesti & terveellisesti, liikkuvat, meikkaavat, katsovat mitä laittavat päälleen ja jos elämänasennekin sattuu olemaan positiivinen, niin tämä ryhmä vetää pisteet kotiin.

Ehkäpä ulkonäkö on sinulle iso osa identiteettiä, ja sen menettäminen (sitähän ikääntyminen muunmuassa on) on sinulle kova pala. Tosin yksilölliset erot ulkonäössä korostuvat ikää myöden, eli voit kääntää sen eduksesi: kun huolehdit itsestäsi, et näytä niin vanhalta kuin kronologinen ikäsi on.

kaikki me rupsahdetaan.. jotkut osaa asennoitua siihen oikein ja sulattaa asian, toiset ei. älä marise.

ilmeisesti olet rakentanut identiteettisi pitkälti ulkonäön varaan. Olisiko aika vahvistaa muita alueita? Sitähän se ikääntyminen on, luopumista. Kroppa rapistuu, tosin yksilölliset erot tulevat enemmän esiin kun mennään yli kolmenkympin. Ne erottuvat edukseen, jotka pitävät itsestään huolta. Parikymppisenä sitä pysyy hehkeänä lähes ilman ponnisteluja.

ylkonäkö ei minua huolete, mutta muuten ahdistaa tämä vanheneminen.

Olen 36v. Nyt jo kauhistuttaa että näin vanhako jo olen. Aivan mahdoton että elämä valuu käsistä. Ulkonäkö vanhenee vuosi vuodelta ja mummut ja papatkin alkaa jo näyttää vanhuksilta ja odottaa jonkun poismeno uutisia ihan eri lailla ku aijemmin. Jotenkin vaan tuntuu että nyt ollaan jo siinä iässä että saattaa hyvinkin ilmaantua jokin sairaus, syövät yms. on ikääntyvän ryhmän juttuja. Kyl tietty nuoremmillakin voi olla mitä vaan jne. Mut liekkö jokin kriisi menossa, että läpi pitää kaikki käydä mielessään:O

Täytän tänä vuonna 44 v. (apua, ikinä en kertoisi ääneen) ja nyt alkaa ikäkriisi helpottaa. Pahimmillaan se oli 40-42 -vuotiaana. Ja tämä ei todellakaan tarkoita, ettei elämässäni olisi ollut suuria murheita, on valitettavasti ollut ihan tarpeeksi. Sain vain jonkinlaisen negatiivisen "herätyksen", että tässä sitä nyt ollaan, vanhetaan ja rypistytään, peilistä ei näy enää se sama nuori nainen, joksi sisäisesti tunnen itseni, vaan joku tuntematon keski-ikäinen nainen. Tunnen itseni kolmekymppiseksi, ja olen tosissaan alkanut kiinnittää huomiota ulkonäkööni. Ihan pikkupanostukset eivät vain enää riitä!

yli viisikymppinen eikä se elämä ole yhtään huonommaksi mennyt, päinvastoin.

Kaikki vanhenevat, se on ainut tasapuolinen asia elämässä. Nyt häntä pystyyn ja nauti elämästä.

te muut, että olette elämässänne siinä vaiheessa, mitä olette joskus suunnitelleet? Minä nimittäin en ole, ja ajattelin, että kriisi johtuisi osittain siitä, ettei ole saavuttanut niitä asioita, mitä piti tähän mennessä olla saavuttanut.

Toki esim. halvaantuminen on pahempaa kuin ikääntyminen, mutta sitähän voi vielä tässä halvaantuakin, sen lisäksi että ikääntyy.

Positiivista ajattelua? :D :D :D

Otetaan ainakin 10v vanhempi mies!! Sitten on aina miehen rinnalla nuori ;)



Vakavasti otettuna:

Täytän tänä vuonna 39v, enkä tunne itseäni yhtään vanhaksi. Mulla on oikeasti tosi kivaa, elämä hymyilee ja koen että elän elämäni parasta aikaa. Lapset on isoja ja on aikaa tehdä muutakin kuin vain hoitaa lapsia. Saa tehdä asioita, joita ihan itse tahtoo. Mulla varmasti vaikuttaa se että en ole ollenkaan ulkonäkökeskeinen ihminen. Joo, on silmien ympärillä ryppyjä, mutta mitä sitten? Siinähän ne mukana kulkee, eikä jarruta menemistäni ollenkaan.

Minä olen kyllä sikälikin omituinen että ihailen eläkeläisiä. he saavat tehdä ihan mitä lystää ja milloin lystää. Mäkin haluan sellaiseksi!

Itsensä kehittämiseen ja henkiseen kasvamiseen kannattaa satsata.

Ne on sitä pääomaa, jonka (joidenkin mielestä) saamme mukaan elämän täällä päätyttyä.

Aloita vaikka lukemalla kirja Hengen anatomia.



Seitsemän askelta henkiseen kasvuun ja terveyteen



Amerikkalainen Caroline Myss on kirjoittanut rohkean, runsaasti keskustelua herättäneen ja myyntimenestykseksi nousseen kirjan kiehtovasta aiheesta - hengen ja ruumiin monisyisestä suhteesta. Myss edustaa ns. energialääketiedettä, joka lähestyy sairauksia intuition kautta ja näkee ne läheisessä yhteydessä ihmisen henkiseen tilaan.



Caroline Myssin mukaan ihmiskehossa on seitsemän energiakeskusta, joiden elinvoimassa kolme hengellistä perinnettä yhdistyy yleismaailmalliseksi viisaudeksi. Hindujen chakrat, kristinuskon sakramentit ja juutalaisten kabbala, elämänpuu, liittyvät niissä metafyysisellä tavalla yhteen ja kuvaavat seitsemää kehitysvaihetta, jotka ihminen läpikäy kypsyessään. Hengen anatomia pohtii energiakeskusten mysteerejä ja opettaa lukijaa kuuntelemaan sisintään uudella tavalla:"alat huolehtia hengestäsi yhtä tietoisesti kuin nyt huolehdit fyysisesti kehostasi".

Ryppyjä ei ole vieläkään, eikä vaihdevuosia. Yksi avioero on koettu 10 vuotta sitten, mutta nyt on toinen liitto menossa. Pari pientä lasta pitävät ajan tasalla. Valmistuin äskettäin kolmanteen ammattiini.



Tahdoin vain sanoa sen, että elämää on vielä 40 vuotta täytettyäsikin. Ikähän on vain mielentila.

Itse en ole ollut ikinä erityisen nätti joten ei tää nyt niin kauheasti eroa siinä mielessä. Mutta harmittaa se että kroppa ei selvästi enää kestä samaa kuin nuorena. Koko ajan tuntuu että on jotain uutta ja outoa kremppaa.

olisin voinut kirjoittaa sanalleen ap:n viestin, olen samanikäinenkin ja ajattelen täysin samoin! "Kiva" siis kuulla että muillakin on ikäkriisiä tässä iässä. Mulla ei esim ollut koskaan mitään kolmenkympin kriisiä, mutta nyt 40:nen lähestyessä on tosi vaikeaa.

Niin juuri! Vanheneminen on kamalaa. En kestä sitä että kehoni on venynyt ja vanunut perheen perustamisen myötä. Olen aina pyrkinyt kiinnittämään huomioni johonkin muuhun kuin pintakiiltoon. Olen parantanut maailmaa ja etsinyt henkistä valaistumista vaikka mistä. Mutta ilman tuloksia!



On vain niin pirun vaikeaa hyväksyä, että elämän tietty vaihe on ohi. Sitä eli käsittämättä mitä elää. Virheitä on tullut tehtyä, peruuttamattomia, ihmissuhteissa. Aikaa ei voi pikakelata ja ottaa uutta otosta.



Mikä avuksi? Onko tästä ikäkriisistä oikeasti mahdollista selviytyä? Voiko oman kehon rapistumista alkaa kestämään? Koen sen itse hyvin epätodennäköiseksi. Olen nyt niin priimakunnossa kuin vain, enää kirurginveitsi voisi pelastaa venyneen nahkani.



Pitkä liitto takana. Haluaisin metsätsää timmejä miehiä, itsekin timminä. Haluan elämäni takaisin!



En KESTÄ!