Onko erikoista, että työpaikan juhliin
yks ottaa aina puolisonsa mukaan? Aina. Ei ole edes mitenkään samalla alalla, joten luulisi olevan aika ulkona kuvioista.
Silloin harvoin kun työporukalla ollaan menossa, niin tulisi yksin, mutta ei, yhdessä liikutaan. Onkohan tällä pariskunnalla vaikeata saada muuten yhteistä aikaa? Asia on herättäyt vähän kummastusta kahvipöydässä!
Nyt näkemyksiä!
Kommentit (8)
Mut toisaalta mua ärsyttää sellanenkin, et duuniporukalla järjestetään hirveitä ryyppäjäisiä jopa toisiin kaupunkeihin, et päästäis siipoista mahdollisimman kauas. Mun mielestä olis vaan hyvä, jos puolisot päästettäis esim. pikkujouluihin mukaan.
Epävirallisemmat illanistujaiset pienemmällä porukalla on sit eri asia.
Ehkä tyypillä on joku uskottomuustausta työkaverin kanssa?
Mä en ainakaan, mutta vihoviimeisenä puolisoa ottaisin mukaan
Ehkä niiden, joita asia häiritsee kannattaisi hieman tutkailla omia motiivejaan. Joillekin ihmisille se perhe on ykkönen, ja sitä halutaan vaalia myös kuvaamallasi tavalla.
Kyse on työpaikan juhlasta, miksi sinne pitää kyselemättä tulla myös sivulliset. Ei niitä ole tarkoitettu perhetapaamiseksi.
Aika naiivi tapa vaalia perhesuhteita.
uhka perheen hyvinvoinnille??? Kyllä meilläkin perhe on ykkönen, aina! En silti ota vaimoani mukaan työpaikan juhliin, enkä usko että hän edes lähtisi. Saa meilla omat elämät olla, vaikka olemmekin yhtä-
Ainakin meidän työpaikoilla on juhlia, jotka on järjestetetty TYÖporukalle (joku ääliö on joskus siippansa väkisin tuonut, huomannut kyllä oman tyhmyytensä yleensä...), siellä puhutaan pääasiassa työasioista ja luodaan yhteishenkeä, eivät ole mitään ryyppyjuhlia.
Uskokaa nyt, että Suomessa osataan järjestää työpaikan kekkereitä ihan sivistyneesti (ainakin kansainvälisessä yrityksessä). Sitten on juhlia, joihin puolisot kutsutaan ja ne ovat luonteeltaan erilaisia. Seurustellaan yleisemmällä tasolla ja tutustutaan toisten puolisoihin.
Vain juntti tuo puolisonsa juhliin, jotka tarkoitettu työporukalle ja jos perhe niin tärkeä, niin kannattaisi jäädä kotiin.
Mulle ei tulis mieleenkään lähteä miehen työporukan ilta- tai muihin työrientoihin, tai päinvastoin. Ja onhan se kustannuskysymyskin, tuskin mikään firma kovin kauaa maksaisi puolisoiden syömisistä ja juomisista.
Toki joskus olisi mukava jos työnantaja järjestäisi vaikkapa ravintolaillan ja puolisot olisi kutsuttu. Näin tutustuisi myös niihin työkavereihin, joista aina kotona puhutaan.
Kannattaisikohan tehdä hommia välillä?