Onko mielestäsi oikein että postin jakajat saavat nykyään vähemmän palkkaa kuin puhelinmyyjät?
Usealla jakajalla on jo yksi tai useampi työ sen rinnalla tullakseen toimeen ja pärjätäkseen yhteiskunnassa. Vapaa-aika jää minimiin eikä jakajien voimat ja energia tahdo riittää. Postin jakaminen on joillain alueilla fyysisesti raskasta työtä sillä Posti jaetaan jalan ja yhden päivän aikana kävellään useita kymmeniä kilometrejä.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Näinkö on? Olen käsittänyt etteivät puhelinmyyjät usein saa palkkaa käytännössä ollenkaan.
Postinjakajan työ on tärkeää, ja palkan tulisi olla kunnollinen jotta motivaatiota tehdä työnsä kunnolla riittää.
Siinä kuljetetaan kuitenkin tärkeitä papereita, pankkikortteja jne. Ikävää jos töissä on vain kettuuntuneita jotka eivät muuta työtä saa, ja sitten jätetään postisäkkejä minne sattuu ja jaetaan vääriin paikkoihin.
Pohjapalkka on usein noin tonni puhelinmyyntityössä. Sen päälle saa lisäksi provikkaa joka on lisää sen Pohjapalkan päälle. Tuo pohjapalkka on kaiketi joku Suomen lainsäädännöstä johtuva juttu. On toki olemassa myls lyhytikäisiä puhelinmyyntiyrityksiä jotka eivät maksa työntekijöilleen ollenkaan palkkaa vaan siirtävät tulot veroparatiisiin ja pitävät kaiken itsellään.
Älkää ihmiset oikeasti menkö töihin noihin puhelinmyynti firmoihin. Itse olin töissä kaksi vuotta, mutta palkkoja ei alkanut kuulumaan joten irtisanouduin ja vein asian oikeuteen. Eivätkä muuten ole vieläkään maksaneet palkkaani tai yhtään korvauksia!
Puhelinmyynti pitäisi kieltää lailla, mikään muu kielto ei heihin tehoa. Postinjakajat sentään toimittavat tärkeitä papereita ja ymmärtävät jos ilmaisjakelu on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Älkää ihmiset oikeasti menkö töihin noihin puhelinmyynti firmoihin. Itse olin töissä kaksi vuotta, mutta palkkoja ei alkanut kuulumaan joten irtisanouduin ja vein asian oikeuteen. Eivätkä muuten ole vieläkään maksaneet palkkaani tai yhtään korvauksia!
Ei ole vain puhelinmyynti yritykset. Ennen pystyi helposti luottamaan siihen että työantaja maksoi palkan normaalisti kuten kuului. Nyt tuntuu että alalla kuin alalla palkkojen maksamattomuudesta on tullut Suomessa uusi normaali ja oman palkan perään saa jatkuvasti pelätä että tuleeko sitä ollenkaan ja jatkuvasti pänätä työnantajilta että koska se palkka maksetaan kun rahoja ei ole kuulunut. Todella ikävä kehitys.
No ei todellakaan. Postinjakajat tekevät meille kaikille arvokasta työtä, puhelinmyyjät pelkkä riesa!
Työt, joihin ei vaadita mitään koulutusta ovat matalapalkka-aloja. Usein tällaisilla aloilla on vielä erittäin huonot ay-pomot, jotka lietsovat väkensä lakkoihin, jotka edelleen heikentävät alaa ja työehtoja. Kuten postilakko viime vuonna näihin aikoihin. Minäkin lopetin joulukorttien lähettämisen viime jouluna kokonaan. Lakko oli erittäin typerä teko ja johti isoihin irtisanomisneuvotteluihin.
Monesta tärkeästä työstä maksetaan liian vähän, joten kannattaa pohtia lisäkoulutusta, jos tilanne ei tyydytä. Tilanne ei valitettavasti tule muuttumaan, vaan nämä alat ovat useimmille vain ponnistuslauta parempiin töihin kielitaidon ja koulutuksen karttuessa.
Posti myös ketjuttaa laittomasti määräaikaisia vuosikausia kuten moni muukin.
En ymmärrä miksi postinkantajan pitäisi saada samaa palkkaa kuin esimerkiksi suunnitteluinsinöörin ( tuollaista palkkaahan postinkantajat ovat aiemmin saaneet).
t. insinööri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinkö on? Olen käsittänyt etteivät puhelinmyyjät usein saa palkkaa käytännössä ollenkaan.
Postinjakajan työ on tärkeää, ja palkan tulisi olla kunnollinen jotta motivaatiota tehdä työnsä kunnolla riittää.
Siinä kuljetetaan kuitenkin tärkeitä papereita, pankkikortteja jne. Ikävää jos töissä on vain kettuuntuneita jotka eivät muuta työtä saa, ja sitten jätetään postisäkkejä minne sattuu ja jaetaan vääriin paikkoihin.Pohjapalkka on usein noin tonni puhelinmyyntityössä. Sen päälle saa lisäksi provikkaa joka on lisää sen Pohjapalkan päälle. Tuo pohjapalkka on kaiketi joku Suomen lainsäädännöstä johtuva juttu. On toki olemassa myls lyhytikäisiä puhelinmyyntiyrityksiä jotka eivät maksa työntekijöilleen ollenkaan palkkaa vaan siirtävät tulot veroparatiisiin ja pitävät kaiken itsellään.
Ei ole mitään pohjapalkkaa puhelinmyyjille, provikkapalkka.
Matalapalkka alat ovat juuri siksi matalapalkka aloja että niistä maksetaanko matalaa palkkaa. Kyseiset työt eivät yleensä vaadi koulutusta eikä erityistä osaamista, joten miksi jonkun peruskoulun keskeyttäneen postinjakajauunon tulisi saada sama palkka kuin jonkun yritysjohtajan, insinöörin, lääkärin tai presidentin? Nyt valoja kalloon Ap ja ota ne lääkkeet!
Työstä maksetaan palkkaa työnarvon ja työntekijän koulutuksen mukaan. Eli ihan oikeinkin menee enkä näe mitään syytä valittaa Postin työntekijöiden palkoista.
Lakon aikaan nuo palkat olivat julkisuudessa ja olivat todella korkeita. Paljonko palkka nyt on? Vertailun vuoksi oma palkkani julkisella puolella olisi 3100 euroa (ei lisiä) ja takana on korkeakoulutus ja erikoistumistutkinto neljä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi postinkantajan pitäisi saada samaa palkkaa kuin esimerkiksi suunnitteluinsinöörin ( tuollaista palkkaahan postinkantajat ovat aiemmin saaneet).
t. insinööri
Rämpisitkö itse mieluummin tuolla lumessa ja rännässä, portaita portaiden päälle? Sitähän minäkin. Minusta he ovat palkkansa ansainneet.
T. Kivaa sisätyötä tekevä maisteri
Puhutaan palkkojen korotuksesta vasta sitten kun postin jakamiseen vaaditaan kunnon koulutus ja siinä joutuu käyttämään päätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi postinkantajan pitäisi saada samaa palkkaa kuin esimerkiksi suunnitteluinsinöörin ( tuollaista palkkaahan postinkantajat ovat aiemmin saaneet).
t. insinööri
Rämpisitkö itse mieluummin tuolla lumessa ja rännässä, portaita portaiden päälle? Sitähän minäkin. Minusta he ovat palkkansa ansainneet.
T. Kivaa sisätyötä tekevä maisteri
Koulutetuilla ihmisillä on opintovelkaa, mutta postia jakamaan pääsee suoraan ilman koulutusta. Sen tulee näkyä palkassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi postinkantajan pitäisi saada samaa palkkaa kuin esimerkiksi suunnitteluinsinöörin ( tuollaista palkkaahan postinkantajat ovat aiemmin saaneet).
t. insinööri
Rämpisitkö itse mieluummin tuolla lumessa ja rännässä, portaita portaiden päälle? Sitähän minäkin. Minusta he ovat palkkansa ansainneet.
T. Kivaa sisätyötä tekevä maisteriKoulutetuilla ihmisillä on opintovelkaa, mutta postia jakamaan pääsee suoraan ilman koulutusta. Sen tulee näkyä palkassa.
Opintovelkaa ei Suomessa tarvitse maksella kymmeniä vuosia. Sen ei tarvitse näkyä palkassa sen kummemmin. Kiva sisätyö ei ole yhtä vaativaa kuin fyysinen rämmintä. Eiköhän Suomessa 95% ihmisistä riitä aivot samoihin insinöörihommiibn mitä sinä teet? Mutta jonkun ne on ne paskatyötkin tehtävä ja minä niihin en halunnut, siksi kouluttauduin. Olisit sinäkin kouluttautunut alalle jonka haluat etkä alalle jolla on parempi palkka kuin jollain toisella.
Postinjakajien ei tarvitse tehdä aivotyötä. Tuskin ajatella ollenkaan. Siksi sitä postin jakamista voi tehdä kukatahansa kuoluja käymätön ja peruskoulunsa keskeyttänyt. Senkun tunkee ne paperit ja kirjeet luukusta sisään ja siirtyy seuraavalle. Ei sen luulisi olevan sen vaikeampaa.

No sittenhän se kelpaa sinullekin, muttei sinua huvita sitä tehdä. Ei minuakaan. Joten jos halutaan että se posti edelleen toimii, pitää niille maksaa enemmän kuin paperinpyörittelijöille.
Miksi heille edes pitäisi maksaa palkkaa kun eivät tee työtään tai eivät tee sitä kunnilla? Kirjeet jaetaan miten sattuu ja myöhässä, paketit viedään väärään osoitteeseen tai väärälle paikkakunnalle. Sellaisen kepulipelin takia olisi paremminkin syytä leikata palkkaa. Oppivathan siitä sitten tekemään työnsä paremmin ja näkemäänkin rahan eteen vaivaa.