Viikko-viikko systeemi on haitallista lapsille!
Vanhemmat eroavat ja kummallakin on jatkossa oma koti. Lasten asuminen taas järjestetään usein viikko-viikko mallilla eli viikko isällä ja viikko äidillä. Vanhemmille tämä sopii: viikko omaa rauhaa tuntuu aina ihan mahtavalta.
Hommassa on vain unohdettu lasten oikeus omaan kotiin. Puhutaan kauniisti siitä, että lapsilla on kaksi kotia. Vaan ei ole. Lapset seilaavat äidin ja isän kodin välillä, joissa ehkä asuu jo uusia puolisoita ja lapsia, mutta omaa pysyvää kotia heillä ei ole. Joskus olen kuullut termin ”heittopussilapset”. Miltähän tämä mahtaa lapsista tuntua? Miten se vaikuttaa heihin? Erojen yleisyydestä ja lasten sekä nuorten pahoinvoinnista sekä häiriökäyttäytymisestä voi jotain ehkä myös päätellä. Tekisi mieli sanoa, että kun lapsia on tehnyt, tulisi heidän hyvinvointinsa laittaa ykköseksi eikä omaansa. Ovatko aikuiset unohtaneet vastuunsa ja sen mitä vanhemmuus on? Asetetaanko nykyisin ihan väärät asiat elämässä etusijalle? Vai mistä on kyse?
Keskustellaan. Tunnistatteko ongelman, mitä ajattelette ja miten tilannetta voisi parantaa?
Kommentit (51)
Riippuu lapsesta ja kodeista ja iästä ja vanhemmista
Miten tilannetta parannetaan? Siten että naiset eivät näe miehiä ainoastaan siitoskoneina ja lompakkoina, ja lopettavat lisääntymisen omista itsekkäistä syistään.
Mun lapsella on 3 kotia eli minun luonani viikko, isän luona vrk ja isän vanhemmilla 5 vrk. Ja sitten ne isän vanhemmat jaksavat tehdä minusta lastensuojeluilmoituksia, koska heidän mielestään lapsen edestakaisinreuhtominen ei ole hyvä asia, lapsen pitäisi olla heillä viikot ja vanhemmillaan joka toinen viikonloppu.
Ja me vanhemmat olemme ihan tavallisia töissäkäyviä veronmaksajia, ei alkoholiongelmia tai vankilatuomioita. Eläkkeellä olevat isovanhemmat vain kokevat, että he ovat ne oikeat vanhemmat. Minä en halunnut tätä systeemiä, sen halusivat isovanhemmat ja lapsen isä säesti ihmissuhteiden tärkeydestä.
Kuten yllä on sanottu, niin riippuu lapsesta. Toisille sopii, toisille ei.
Aikuiset usein perustelee seurustellessaan, että pitää saada muuttaa yhteen, kun on niin raskasta kulkea kahden kodin väliä ja ottaa tavarat mukaan ja aina jotain unohtuu toiseen kotiin. Lapsilta vaaditaan sitä, mitä aikuisetkaan eivät siedä?
Vierailija kirjoitti:
Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.
Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.
Kuinka moni erovanhempi oikeasti kuuntelee siinä tilanteessa lapsia ja järjestää asumiset sen mukaan? Epäilen, että aika harva. Lasten tehtävä on sitten vain sopeutua ja olla kiltisti.
Musta on outoa, että abortti pitäisi kieltää monen mielestä, ennemminkin ero pitäisi kieltää. Poislukien väkivalta- ja alkoholitapaukset. Se jos mikä kurjistaa lapsen elämää.
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset usein perustelee seurustellessaan, että pitää saada muuttaa yhteen, kun on niin raskasta kulkea kahden kodin väliä ja ottaa tavarat mukaan ja aina jotain unohtuu toiseen kotiin. Lapsilta vaaditaan sitä, mitä aikuisetkaan eivät siedä?
Tämä! Tein itse useamman vuoden töitä niin, että arkipäivät asuin työpaikkakunnalla ja viikonlopuiksi tulin kotiin. Ihan tajuttoman raskasta! Vaikka oli ns. kaksi kotia, kumpikin tuntui väliaikaiselta ja jatkuvasti piti olla lähtemässä ja tulossa. Ja lasten pitää hyvässä lykyssä sitten jaksaa tällaista ehkä koko lapsuutensa. Kamala ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.
Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.Kuinka moni erovanhempi oikeasti kuuntelee siinä tilanteessa lapsia ja järjestää asumiset sen mukaan? Epäilen, että aika harva. Lasten tehtävä on sitten vain sopeutua ja olla kiltisti.
Itse eronneena totean, että ero oli niin kuluttavaa ja voimia vievää, ettei omat voimavarat riittäneet muuhun kuin perusselviämiseen. Siinä vain toimi robottina, eikä valitettavasti kyennyt kuunelemaan lapsia.
No, meille tuli viikko-viikko, kun mies halusi. Jossain vaiheessa lapset halusivat muuttaa minun luokseni. Siitähän sota syttyi. Aikaisemmat hyvät välit eksän kanssa tulehtuivat kerralla, kun hän ei suostunut muuttamaan asumismuotoa. Isän välit lapsiinsa menivät myös.
Jos lapset olisivat sopeutuneet ja olleet kiltisti, niin isällä ja lapsilla olisi vielä hyvät välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset usein perustelee seurustellessaan, että pitää saada muuttaa yhteen, kun on niin raskasta kulkea kahden kodin väliä ja ottaa tavarat mukaan ja aina jotain unohtuu toiseen kotiin. Lapsilta vaaditaan sitä, mitä aikuisetkaan eivät siedä?
Tämä! Tein itse useamman vuoden töitä niin, että arkipäivät asuin työpaikkakunnalla ja viikonlopuiksi tulin kotiin. Ihan tajuttoman raskasta! Vaikka oli ns. kaksi kotia, kumpikin tuntui väliaikaiselta ja jatkuvasti piti olla lähtemässä ja tulossa. Ja lasten pitää hyvässä lykyssä sitten jaksaa tällaista ehkä koko lapsuutensa. Kamala ajatus.
Minä elin muutaman vuoden niin, että asuin joka toisen viikon kotona ja joka toisen viikon miesystävän luona. Minulle se oli helppoa. En nähnyt mitään ongelmaa siinä, lähdenkö tänään ajamaan itään vai länteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset usein perustelee seurustellessaan, että pitää saada muuttaa yhteen, kun on niin raskasta kulkea kahden kodin väliä ja ottaa tavarat mukaan ja aina jotain unohtuu toiseen kotiin. Lapsilta vaaditaan sitä, mitä aikuisetkaan eivät siedä?
Tämä! Tein itse useamman vuoden töitä niin, että arkipäivät asuin työpaikkakunnalla ja viikonlopuiksi tulin kotiin. Ihan tajuttoman raskasta! Vaikka oli ns. kaksi kotia, kumpikin tuntui väliaikaiselta ja jatkuvasti piti olla lähtemässä ja tulossa. Ja lasten pitää hyvässä lykyssä sitten jaksaa tällaista ehkä koko lapsuutensa. Kamala ajatus.
Sama kokemus. Ei ikinä enää! Parhaillaan oli yksi sukkakin toisella puolella suomea ja toinen toisella puolella, mulla oli ulkoiluvaatteet molemmissa paikoissa jne. Kumpikin tuntui vain asunnolta, ei kodilta. Onneksi mies sai töitä täältä, sillä mun olisi ollut mahdoton työllistyä entiseen paikkaan. Nykyinen asunt on koti.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.
Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.
Tämä. Olen päiväkodissa töissä ja järestään kaikki viikko-viikko lapset puhuvat äidin kodista ja isin kodista, ei omistaan. Tulee itselle aika surullinen olo kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.
Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.Kuinka moni erovanhempi oikeasti kuuntelee siinä tilanteessa lapsia ja järjestää asumiset sen mukaan? Epäilen, että aika harva. Lasten tehtävä on sitten vain sopeutua ja olla kiltisti.
Itse eronneena totean, että ero oli niin kuluttavaa ja voimia vievää, ettei omat voimavarat riittäneet muuhun kuin perusselviämiseen. Siinä vain toimi robottina, eikä valitettavasti kyennyt kuunelemaan lapsia.
No, meille tuli viikko-viikko, kun mies halusi. Jossain vaiheessa lapset halusivat muuttaa minun luokseni. Siitähän sota syttyi. Aikaisemmat hyvät välit eksän kanssa tulehtuivat kerralla, kun hän ei suostunut muuttamaan asumismuotoa. Isän välit lapsiinsa menivät myös.
Jos lapset olisivat sopeutuneet ja olleet kiltisti, niin isällä ja lapsilla olisi vielä hyvät välit.
Meillä isä halusi lapset kouluun, joka on kotiemme puolivälissä, molemmista suunnista matkaa noin 5 km, ei bussiyhteyttä. Hän perusteli asiaa sillä, että täytyy olla tasapuolinen, ei voi olla niin, että lapsi menisi luotani kouluun 800 m kävellen, mutta hänen luotaan matkaa olisi noin 9 km ja hän joutuisi kuljettamaan. Eli jotta isää kohdellaan samoin kuin lähivanhemmaksi merkittyä äitiä, pitäisi lapsen olla se, jolla ei ole koskaan kavereita koulumatkalle ja jolle vanhempien pitää järjestää koulukyyti.
Pahinta on se, että lastensuojelusta vastaava henkilö oli samaa mieltä. Meillä on nyt ekaluokkalainen, jolla ei ole kavereita, koska omasta pihasta tutut menevät lähikouluun, hänet viedään yksin kauemmas kotoa. Siellä taas ei voi mennä kavereille illalla, etäisyyden takia pitäisi taas kuljettaa. Mutta isä sai haluamansa!
Jari Sinkkosen mukaan viikko-viikko ei oikeasti toimi ikinä ja on haitallinen lapselle. Vanhemmat kuvittelelvat, että jaksavat olla tasavastuussa, ovathan fiksuja aikuisia ja yleensä juuri ne koulutetummat valitsevat sen viikko viikko jutun. Sitten väsytään. Toinen vanhempi ei jaksakaan hoitaa lapsen asioita omalla viikollaan, neuvolat jää varaamatta ja käymättä, toinen vanhempi kypsyy. Tulee uudet puolisot, riitaa rahasta jne. Kukaan ei jaksa olla tasapäinen vanhempi enää, mutta lapsi rukka seilaa viikko viikkoa ilman omaa kotia.
Minulla oli lapsena kaksi kotia - oma kotimme kaupungissa ja vapaa-ajan asunto maalla. En olisi osannut sanoa, kumpi oli rakkaampi paikka. En koe tämän olleen minulle henkisesti huono asia ollenkaan.
Jotenkin tuntuu, että nämä vuoroviikkoasumisen vastustajat eivät vaan pysty käsittämään sitä, että ihmisen koti voi sijaita samaan aikaan kahdessa eri paikassa, jos itsellään on ollut aina vain yksi ainoa koti eikä mitään muuta. Alemman keskiluokan putkinäköisyyttä, sanoisin.
Kuulostaa myös kauhean vanhakantaiselta ajatella, että lapsen ja vanhemman välillä ei olisi vahvaa tunnesidettä, kun noin kepeästi ajatellaan, että jompi kumpi vanhempi voidaan vaan eristää lapsen elämästä, ilman että se aiheuttaisi lapselle mitään. Lapsi rakastaa (normaalisti) yhtä lailla molempia vanhempiaan, ja hänen kehitykselleen ja tunne-elämälleen on hyväksi, että yhteys ja yhteinen, jaettu arki ja elämä säilyy molempien vanhempien kanssa. Tätäkin on tietysti vaikea ymmärtää, jos moderni perhekäsitys on itselle tuntematon, ja perustaa oman näkemyksensä vanhakantaisiin sukupuolirooleihin, joissa isä oli perheestä erillinen urakiipijä, ja äiti oli ainoa vanhempi, joka edes tunsi kunnolla lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Jari Sinkkosen mukaan viikko-viikko ei oikeasti toimi ikinä ja on haitallinen lapselle. Vanhemmat kuvittelelvat, että jaksavat olla tasavastuussa, ovathan fiksuja aikuisia ja yleensä juuri ne koulutetummat valitsevat sen viikko viikko jutun. Sitten väsytään. Toinen vanhempi ei jaksakaan hoitaa lapsen asioita omalla viikollaan, neuvolat jää varaamatta ja käymättä, toinen vanhempi kypsyy. Tulee uudet puolisot, riitaa rahasta jne. Kukaan ei jaksa olla tasapäinen vanhempi enää, mutta lapsi rukka seilaa viikko viikkoa ilman omaa kotia.
Eihän tuossa ole ongelmana vuoroasuminen vaan se, jos toista vanhempaa ei kiinnosta. Meinaatko sitten, että jos vaikka isä poistuu lasten elämästä ja nämä ovat aina äitinsä kanssa, niin laasten hyvinvointiin ei vaikuta mitenkään, jos äiti "ei jaksakaan" tai "kypsyy"? Vai... yritätkö kautta rantain vihjailla, että juuri isät ovat kuitenkin niin huonoja vanhempia, että he eivät hoida omaa osuuttaan kuitenkaan, joten he voisivat jäädä etävanhemmiksi ja poistua lasten elämästä "häiritsemästä" läsnöolollaan?
Elin 10 vuotta viikko-viikko -systeemissä ollessani lapsi.
Nyt olen asunut omillani myös noin 10 vuotta, ja pidän edelleen lapsuuttani hyvänä ja vuoroasumista parhaana tapana elää arkea molempien vanhempieni kanssa. Kyllä minulla oli kaksi kotia, ei isän ja äidin koti..
Joillekin sopii, toisille ei. Kannattaa kuunnella niitä lapsia.
Tutun lapsille ei sopinut, mutta heiltä ei kysytty. Sanoivat, että ei heillä ole kotia, ovat aina kylässä äidillä tai isällä.