Kun tyttöä ei kuulu
Konsta Hietasen vaimo kertoi lehdessä, että hartaasti toivoi neljän pojan verran tyttöä ja kun viides lapsi sitten lopulta oli tyttö, niin perhe on vihdoin valmis.
Olenko ainoa jolla särähtää korvaan tuo ajatusmaailma? Ja hänhän ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Tiedän lukuisia perheitä johon syntyy poika pojan perään. Väistämättä herää kysymys, että olisiko lapsiluku jäänyt pienemmäksi jos se tyttö olisi tullut jo heti alkuun tai vaikka edes toisena. Saako se kolmas ja neljäs poikalapsi ihan aidosti saman määrän rakkautta ja huomiota minkä olisi tyttönä saanut? Ja mikä on näiden poikien asema sitten kun vihdoin toivottu prinsessa syntyy?
Jotenkin tuntuu, että neuvolankin pitäisi kiinnittää asiaan huomiota. Vanhemmat monesti vain toivovat ja odottavat. Ja kuten Hietasen vaimokin sanoo, pettymyksen tunne voi olla suuri kun lapsi ei olekaan toivottua sukupuolta. Mistä tuohon saa edes keskustelutukea jos kyse on tabusta. Ei se voi näinkään mennä, että perheet tekevät lapsia yli kestokykynsä kunnes sieltä tulee toivottu tyttö/poika.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Eipä mua kiinnosta toisten ihmisten perheen koko. He ne lapset elättävät ja syöttävät ja pukevat.
Huomiota vaille jäänyt (poika)lapsi työllistää kyllä koko kylää ennemmin tai myöhemmin.
Jollakin on menssujen orkesteri ja odottaa kuin kuuta taivaasta sitä poikaa- revi siitä😁
Samaa itsekin mietin. Ja se kun myöhemmin hänen poikansa ha poikien kaverit kuulevat noista kirjoituksista voi herättää mietteitä suuntaan jos toiseen
No saattaahan tuo pitää paikkaansa. Itsestäni tiedän että jos esikoinen olisi ollut poika olisin ehdottomasti halunnut yrittää vielä toista vaikka ensimmäisen saaminen oli jo vaikeaa. Eli olisin koittanut saada sen tytön. Olisin kyllä jättänyt kahteen ehdottomasti riippumatta siitä olisiko toinen ollut tyttö.
Nyt kun ensimmäinen oli tyttö ei ollut mitään tarvetta enää yrittää toista hirveällä tohinalla. Lapsiluku jäi tähän.
Tämä asia on jo kertaalleen keskusteltu. Ei kuulu ap sinulle eikä muillekaan. Jos todella välität noista lapsista, et olisi aloittanut uudelleen tätä ketjua. Lapsien kannalta tällainen ketju on kiusaamista!!
Yksi viiden tyttö lapsen perhe yritti poikaa kolmannesta lapsesta lähtien, vaan viisi tytärtä tuli ja sit alkoi emännällä tulla ikä vastaan.
Näinkin käydä voi.
Viriilit miehet siittävät poikia. Kai te sen tiesitte.
Kyllähän se tytär on äidille kaivattu asia.
Miksi pidätte tyttölapsia parempina? Epäreilua pojillenne.
Äh, tarkoitus ei ollut kohdistaa keskustelua ainoastaan Hietasiin. Enemmän tämä mietityttää niiden vanhempien kohdalla, joilla ei välttämättä riitä niitä voimavaroja valtavaan katraaseen, mutta se tyttö/poika on sieltä vaan saatava. Jos asiasta voitaisiin puhua avoimesti jo esimerkiksi perhevalmennuksessa, niin ehkä ne ajatukset ja toiveet tulisivat kuulluksi ja asiaan tulisi vähän suhteellisuudentajua.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tytär on äidille kaivattu asia.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tytär on äidille kaivattu asia.
Miksi?
Ehkä kyse on enemmän siitä mitä tapahtuu sitten kun se lapsi on aikuinen. Tytöt ovat aikuistena paljon sosiaalisempia kuin pojat. Joskus on jopa niin, että aikuistuneen poikalapsen vaimo pitää yhteyttä pojan perheeseen enemmän kuin vaimo. Ei yksinkertaisesti haluta etäistä suhdetta omaan lapseen ja tyttölapsi takaa sen todennäköisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tytär on äidille kaivattu asia.
Miksi?
Voihan tulla myöskin muunsukupuolinen?
Itselleni kyllä tytär oli kiva juttu, äidit tekevät tyttöjen kanssa tyttöjen asioita. Pojat isien kanssa miesten juttuja. Näihän se useimmissa perheissä menee kuitenkin aika perinteisesti, vaikka kovasti muuta yritetään.
Ei pidä ulkoisten tuntomerkkien perusteella määritellä sukupuolta. Lapsi kertoo aikanaan sukupuolensa jos kertoo.
Vierailija kirjoitti:
Äh, tarkoitus ei ollut kohdistaa keskustelua ainoastaan Hietasiin. Enemmän tämä mietityttää niiden vanhempien kohdalla, joilla ei välttämättä riitä niitä voimavaroja valtavaan katraaseen, mutta se tyttö/poika on sieltä vaan saatava. Jos asiasta voitaisiin puhua avoimesti jo esimerkiksi perhevalmennuksessa, niin ehkä ne ajatukset ja toiveet tulisivat kuulluksi ja asiaan tulisi vähän suhteellisuudentajua.
-Ap
Kuitenkin muotoilit aloituksesi noin ja viittasit Hietasiin. Minusta se on tuon perheen maalittamista ja en tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä ulkoisten tuntomerkkien perusteella määritellä sukupuolta. Lapsi kertoo aikanaan sukupuolensa jos kertoo.
Ja jos ei koskaan näytä, niin kukaan ei tiedä :D :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se tytär on äidille kaivattu asia.
Miksi?
Ehkä kyse on enemmän siitä mitä tapahtuu sitten kun se lapsi on aikuinen. Tytöt ovat aikuistena paljon sosiaalisempia kuin pojat. Joskus on jopa niin, että aikuistuneen poikalapsen vaimo pitää yhteyttä pojan perheeseen enemmän kuin vaimo. Ei yksinkertaisesti haluta etäistä suhdetta omaan lapseen ja tyttölapsi takaa sen todennäköisemmin.
Siis, mitä tarkoitit sanoa?
Joku tekosyy pitää olla että viimeinen lapsi jää viimeiseksi.
Tiedän kolmen pojan äidin, joka halusi vielä tytön. Tuli kolmosraskaus, kolme poikaa lisää. Seitsemäs oli sitten tyttö.
Kiva kun se tyttö onkin sitten joku superpoikamainen kun on niin monta veljeä.
Eipä mua kiinnosta toisten ihmisten perheen koko. He ne lapset elättävät ja syöttävät ja pukevat.