Kun tyttöä ei kuulu
Konsta Hietasen vaimo kertoi lehdessä, että hartaasti toivoi neljän pojan verran tyttöä ja kun viides lapsi sitten lopulta oli tyttö, niin perhe on vihdoin valmis.
Olenko ainoa jolla särähtää korvaan tuo ajatusmaailma? Ja hänhän ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Tiedän lukuisia perheitä johon syntyy poika pojan perään. Väistämättä herää kysymys, että olisiko lapsiluku jäänyt pienemmäksi jos se tyttö olisi tullut jo heti alkuun tai vaikka edes toisena. Saako se kolmas ja neljäs poikalapsi ihan aidosti saman määrän rakkautta ja huomiota minkä olisi tyttönä saanut? Ja mikä on näiden poikien asema sitten kun vihdoin toivottu prinsessa syntyy?
Jotenkin tuntuu, että neuvolankin pitäisi kiinnittää asiaan huomiota. Vanhemmat monesti vain toivovat ja odottavat. Ja kuten Hietasen vaimokin sanoo, pettymyksen tunne voi olla suuri kun lapsi ei olekaan toivottua sukupuolta. Mistä tuohon saa edes keskustelutukea jos kyse on tabusta. Ei se voi näinkään mennä, että perheet tekevät lapsia yli kestokykynsä kunnes sieltä tulee toivottu tyttö/poika.
Kommentit (26)
Ja minä haluan uuden Ferrarin mutta liikkeestä ei tule kuin käytetty toytota.
Itseäni ärsyttää eniten se harhaluulo, että kaikki haluaisivat juuri tytön ja pojan. Tai että mies haluaa ehdottomasti pojan ja nainen tytön. Joskus näin on, mutta en usko olevan kovin yleistä. Meillä on kaksi pientä ihanaa tyttöä. Kun odotin toista tyttöämme, työkaveri kysyi kumpaa odotat? Vastasin että toista tyttöä. Hän vastasi; otan osaa. Kyllä ne ultrassa joskus ovat väärässä. Vastasin meidän olevan todella onnellisia tytöstä ja isosiskon odottavan pikkusiskoa kovasti. Nämä sanat ovat jääneet mieleeni hyvin loukkaavana.
Minä haluisin ehkä vielä kolmannen lapsen mutta ärsyttää jo etukäteen kuvitteleeko kaikki meidän yrittävän poikaa? Minulle ei ole asialla mitään väliä ja pidän isoja siskoparvia suloisina. Miehelleni riittää nämä kaksi lasta joten voi olla että jää tähän. Miehellenikään ei ole koskaan ollut väliä sukupuolella. Rauhallisia tyttöjä saimme ja mieskin on rauhallinen. Sopivat meidän perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Viriilit miehet siittävät poikia. Kai te sen tiesitte.
Taisi mennä kyllä niin päin että suuret rakastajat tekevät tyttöjä
Vierailija kirjoitti:
No eiköhän Jaajo Linnainmaalla ollut ihan sama hakusessa, paitsi että poika piti saada. Tyttö, tuplatytöt lapsettomuusklinikan istutuksilla ja tulihan se poika sitten lopulta.
Ehkä oli tilauspoika? Rahalla saa.
Itselleni täysin käsittämätön ajatus ettei sitä omaa lastaan rakastaisi huolimatta lapsen sukupuolesta. Olisin itse onnellinen jos minulle ylipäänsä suotaisiin lapsi, ei kuitenkaan siltä näytä joten jotenkin on opeteltava elämään sen kanssa että jään tahtomattani lapsettomaksi.
No eiköhän Jaajo Linnainmaalla ollut ihan sama hakusessa, paitsi että poika piti saada. Tyttö, tuplatytöt lapsettomuusklinikan istutuksilla ja tulihan se poika sitten lopulta.