Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalinen ahdistus pilaa elämäni ja urani
16.10.2020 |
Isoissa ryhmissä menen täysin lukkoon. Olen jäykkänä kuin patsas, yritän näyttää rennolta. Suutani en saa auki, kysyttäessä vastaan ”normaalisti”, puheenvuoron ottaminen on vaikeaa, enkä osaa heittää isossa ryhmässä small talkkia. En uskalla puhua, pelkään että änkytän tms. En ymmärrä miten ihmiset osaavat olla ryhmätilanteissa rennosti ja puhua :(
Aloitin uudessa tiimissä, ja nyt etätöiden aikana aluksi meillä oli skypepalavereita. Alussa osasin olla vähän rohkeampi, osasin kysyä kysymyksiä ja olla vähän äänessä. Olin ylpeä itsestäni. Sitten tuli käsky että, kaikki laittavat palaverissa aina web-kameran päälle. Tämä oli käännekohta, menin aivan lukkoon taas kun pelkän äänen sijaan pitikin keskittyä sekä siihen miltä näytän JA ääneen. ”Edistys” romahti täysin tuon web-kamerajutun takia ja nyt olen ollut taas tuppisuu. En jaksa.
Kommentit (22)
Sama homma..en pysty palavereissa avaamaan suutani, koska olen niin kipsissä koko ajan... ja jos "joudun" jotain sanomaan esim. Jos joku kysyy minulta, niin jännitän sitä niin paljon että helposti alan vielä änkyttämään kaiken lisäksi.. ahdistun todella paljon palavereista ja monesti palaverin jälkeen tunnen häpeää siitä että taas olin tuppisuuna ja kaikki muut puhuvat ihan normaalisti..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama ongelma, mutta onneksi alkoholi on keksitty. En pärjäisi viittä minuuttiakaan töissä selvin päin.
Munn ainakin elämän pilaaa se ettei aivot toimi normaaalisti ilman lääkkeitä. Pitäää lopetttaa tuo alkoholin käytttö.
Aloita tanssiharrastus. Auttaa oikeasti. Parin vuoden päästä muut työntekijät valittavat kun sinulla on pieni oma tila ja heillä iso. Kokemusta nimittäin on.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma, mutta onneksi alkoholi on keksitty. En pärjäisi viittä minuuttiakaan töissä selvin päin.
Kiitos kommentoijille, helpottavaa kuulla että on muitakin samassa veneessä.
Alkoholia en voi ottaa, olen töissä pankissa.
Propralia ja opamoxia minulle on myönnetty, pitäisi alkaa käyttämään niitä useammin. Auttavat vaihtelevasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloita tanssiharrastus. Auttaa oikeasti. Parin vuoden päästä muut työntekijät valittavat kun sinulla on pieni oma tila ja heillä iso. Kokemusta nimittäin on.
Miten tanssiharrastus auttaa? Auttaako jos alan tanssimaan kotona?
Ap
Tuo on kyllä ikävä vaiva. Mä ehdottaisin, vaikka se vaikeaa onkin, vähittäistä altistamista. Sanot jotain pientä, parin viikon päästä vähän enemmän. Jälkikäteen toteat itsellesi, että kaikki meni ihan ok.
Tai mulla auttaa myös "kauhuskenaarioiden" miettiminen etukäteen. Siis mikä on pahinta ja kamalinta, mitä voisi tapahtua kun teen jotain. Sitten mietin, onko se kovin todennäköistä. Yleensä tää skenaario on niin älytön, että se jotenkin rohkaisee; mitään tosi kamalaa lähes varmasti EI tapahdu.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin kun itsekin olen ujo. Oot saanut hyviä onnistumisen kokemuksia, jatka samaan malliin. Jos on fiksu porukka niin ei sua siitä moiti jos rupeat änkyttämään. Ei kai aikuiset enää kiusaa silleen niinku lapset. Sitä paitsi matti vanhanenkin on ollut änkyttäjä, mutta on harjaantunut puhetaidoissa. Tsemppiä!
Suosittelen terapiaa, ap. Oletko kokeillut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä katso miltä näytät. Laita kuvasi piiloon. Muutkaan tuskin näyttää kovin hyvältä kamerassa tai nauttii olla jossain skypepalaverissa. Muitakin voi jännittää mutta se ei vaan onneksi näy missään.
Mistä arvelet pelon johtuvan? Onko sinua kiusattu nuorena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sun pakko tehdä tuota työtä? Ihan oikeasti,entä jos sopisit johonkin muuhun työhön paljon paremmin . Miksi kiusata itseään työllä joka aiheuttaa noin suurta ahdistusta päivittäin
Olen ollut samassa tilanteessa. Eniten tähän on auttanut aika. Iän myötä kiinnostaa aina vain vähemmän, mitä joku ajattelee. Ja luultavasti kukaan ei ajattele yhtään mitään. Onko hiljaisuutesi ongelma muille kuin itsellesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sun pakko tehdä tuota työtä? Ihan oikeasti,entä jos sopisit johonkin muuhun työhön paljon paremmin . Miksi kiusata itseään työllä joka aiheuttaa noin suurta ahdistusta päivittäin
Ei minua työni ahdista, työni on mielenkiintoista ja olen siinä hyvä. Ryhmätilanteet (palaverit) ahdistavat.
Ap
Ap, aloituksesi on tosi huono. Et itse yritä edes miettiä ratkaisua tähän. Heittäydyt vain uhripatjalle. Haluatko ratkaisua tähän vai haluatko vain nostaa uhrivisalla lisää pisteitä?
Ap, kuin mun kynästä! Ja itsekin olen töissä pankissa. Meillä ei ole onneksi vielä otettu käyttöön videokuvaa palavereissa, se tästä vielä puuttuisi. Mutta hyvin tuttuja tuntemuksia, että palaverin jälkeen hävettää valtavasti. Menen usein ihan lukkoon ja soimaan itseäni, kun en vaan osaa rentoutua missään tilanteessa.
Propral käytössä aina jos tiedän, että mun pitää olla palaverissa äänessä ja se on helpottanut elämääni merkittävästi. Jännitän edelleen, mutta esim ääni ei enää värise.
Olen ollut lapsesta saakka arka, eikä helpota vielä näin keski-iän kynnykselläkään. Tuntuu, että jännittäminen sosiaalisissa tilanteissa pilaa elämäni kokonaan. Tekisi mieli myös irtisanoutua, mutta asuntolainat on itselläkin maksettavana enkä voi loppuelämääni työtön olla. Ja samalla lailla niitä palavereja on joka työssä, en minä tästä pelosta muuallakaan pääse eroon.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa. Eniten tähän on auttanut aika. Iän myötä kiinnostaa aina vain vähemmän, mitä joku ajattelee. Ja luultavasti kukaan ei ajattele yhtään mitään. Onko hiljaisuutesi ongelma muille kuin itsellesi?
En ole ap, mutta ainakin oma esimies on piikitellyt minua hiljaisuudestani. Pitäisi kuulema olla aktiivisempi ja sosiaalisempi työpaikalla. Ja kun en aina jaksa osallistua työpaikan kemuihin (ovat minulle pakkopullaa, eivät rentoutumista) niin siitäkin saan kuulla esimieheltä.
Ja itselläni ikä ei ole tuonut helpotusta. Vielä näin päälle nelikymppisenäkin mietin, mitä muut minusta ajattelee. Ja nuo esimiehen piikittelyt ei auta yhtään asiaa. Tunnen olevani ihan kummajainen tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samassa tilanteessa. Eniten tähän on auttanut aika. Iän myötä kiinnostaa aina vain vähemmän, mitä joku ajattelee. Ja luultavasti kukaan ei ajattele yhtään mitään. Onko hiljaisuutesi ongelma muille kuin itsellesi?
En ole ap, mutta ainakin oma esimies on piikitellyt minua hiljaisuudestani. Pitäisi kuulema olla aktiivisempi ja sosiaalisempi työpaikalla. Ja kun en aina jaksa osallistua työpaikan kemuihin (ovat minulle pakkopullaa, eivät rentoutumista) niin siitäkin saan kuulla esimieheltä.
Ja itselläni ikä ei ole tuonut helpotusta. Vielä näin päälle nelikymppisenäkin mietin, mitä muut minusta ajattelee. Ja nuo esimiehen piikittelyt ei auta yhtään asiaa. Tunnen olevani ihan kummajainen tässä maailmassa.
Olen itse samanlainen jännittäjä ryhmätilanteissa ja minulla on myös ollut esimies joka on huomauttelullaan vain pahentanut asiaa. Luuli varmaan olevansa kannustava ja auttava, mutta sillä oli minuun täysin päinvastainen vaikutus. Ei esiintymisen jännittäjää saa rentoutumaan painostamalla häntä olemaan enemmän esillä, vaan ihan muin keinoin.
Asia on helposti ratkaistu. Lakkaa keskittymästä siihen, miltä näytät. Näytät vaan, etkä ajattele, koskei sillä ole oikeasti väliä. Näethän sä nyt, ettei ne muutkaan sen kummemmalta (tqi sen normaalimmaltakaan) nöytä.
Voit myös napsauttaa itsellesi päälle gallery view:n niin Näet aina kaikkien naamat pikkuruutuina: oma naamasi ei lävähdä isoksi silloinkaan kun puhut (ainakaan sinulle), eikä siis häiritse sinua.